EMILIA. Tiedä siis, kaikesta, joka tässä kirjeessä seisoo, ei sanaakaan
ole totta. Veljeni on sen kirjoittanut -- ei, ei veljeni, hävytöin,
hylittävä riiviö -- Kaarle von Mahlow on sen kirjoittanut, saadaksensa
häntä pois.
MARIA. Kenties vielä on aikaa häntä kutsua takaisin. (Kello lyö 7.)
Kaikkivaltias Jumala -- se on myöhään!
EMILIA. Mutta mihin tarkoitukseen on kaikki tämä? -- Oi, se on
konnan-työ, muutoin ei olisi pantu niin paljo rahaa siihen. --
Kuuntele! -- Eikö joku tule rappuisista ylös? -- Jää -- ole luja,
varjelen sinua! (Menee oikeaan.)
12:s Kohtaus.
Maria. Kaarle. (kohta sen perästä) Emilia.
KAARLE (Kolkuttaa, ja astuu kohta sen perästä sisään:) Hyv' iltaa,
kaunis vilukka!
MARIA (Syrjään:) Hän se on!
EMILIA (Ovesta, syrjään:) Oi, nyt kaikki minulle selkenee!
MARIA. Mitä tahdotte te herrani?
KAARLE. Miksi nämä kysymykset? Ymmärrättehän minua -- Te tiedätte minun
teitä ihaillevan jumalakseni -- sadoin kerroin olen sen teille teidän
kävelessänne sanonut -- ja nyt kysytte mitä minä tahdon? (tahtoo
syleillä häntä.)
MARIA (Vetäytyy:) Herrani! -- Jättäkää minua, sillä veljeni pitää
paikalla palautuman.
KAARLE. Hän ei tule, puhuthan joutavia, sinä pieni kiekaileva! Hän on
lähtenyt matkalle.
MARIA (Syrjään:) Oi Jumalaa! Hän tietää!
KAARLE (Istuutuessaan:) Tule, kultaiseni, istuutu viereheni!
MARIA. Herrani! Minä kysyn vielä kerran, tahdotteko jättää tämän
huoneen, taikka pitääkö minun rukoileman naapuriltani varjelusta teidän
loukkauksianne vastaan?
KAARLE. Tuomitset minua väärin, enkeliseni. -- Anna minulle kätösi --
minä rakastan sinua. -- No -- tule. --