EMILIA (Antaa, luettuaan kirjettä, sen takaisin:) Kirjoittaja on narri!
MAHLOW. Minä vastaan sinun edestäsi: sinä annat hänelle kätesi.
EMILIA. En, isäni! En koskaan voisi rakastaa semmoista ihmistä, sillä
en voisi häntä kunnioittaa! Viskataanko siis lapsen sydän ensimäiselle
hyvälle, joka itsensä ostajana ilmoittaa?
MAHLOW. Hän on arvossa pidetty mies, mainio kauppias, hyvällä
omaisuudella!
EMILIA. Hyvällä omaisuudella! -- Oi, tiesinhän sen, että hinta omaisuus
oli -- kutsuinhan häntä edeltä käsin ostajaksi! -- Onko se minun
tähden, isäni, kuin te sen hinnan minulle harrastatte saada. En moi
olla kyllä kiitollinen siitä, sillä en tarvitse rikkautta, osaan tehdä
työtä! -- Te katsotte kummastellen minua? -- Te ette ole milloinkaan
sitä sallineet, että minä pitäisin huolta taloudesta, sillä te
arvelitte sen säätyänne loukkaavaksi, jos tyttärenne piti huolta
kyökistä ja kellarista! -- Niinkuin tavara, jolla tahdotaan houkutella
ostajaa, olette minua sammetissa ja silkissä, loistavasti puettuna,
selemiseksi asettaneet. Te olette saaneet, mitä te olette tahtoneet
saada: rikas mies on kosioinnut minua! Ei, ei, minua -- sitä ruumista,
sitä ulkonaisuutta, josta olen teille ja onnen sattumuksille
kiitollisuuden velassa.
MAHLOW. Hän on rikas mies, hänen vallassaan on täyttää jokaisen
tahtosi, sinua täydellisesti onnelliseksi tehdä.
EMILIA. Rauhaa ja tyytyväisyyttä ette kullalla osta, isäni! Katsokaa
takaisin äitini elämää, katsokaa takaisin ja vastatkaa minulle
kysymykseen: Oliko äitini onnellinen?? -- (Hetken ääneti.) Te olette
vaiti! -- Antakaa minutkin olla vaiti, isäni.
MAHLOW. Onko tämä kiitos, jonka sinulta olen ansainnut? Enkö ole
pitänyt sinua niinkuin omaa lastani?
EMILIA. Niin, Te olette antaneet minulle ruokaa ja vaatteita, Te olette
pitäneet minua, orvon, talossanne! Maailma kutsui minua Emilia von
Mahlow'iksi, oltiin tottunut siihen, minua lapsenanne pitämään. Teillä
on oikeutta kiitosta näistä suurista hyvistä töistä vaatimaan. Mutta
tämän kiitollisuuden ei pitä elämäni onnea hävittämän. Vaatikaa
sentähden, isäni, mitä tahdotte ja minä olen kuuliainen tytär -- vaan
älkää sitä!
MAHLOW. Sinun pitää sille miehelle antaman kätesi, minä vaadin, minä
käsken sen.
EMILIA. En milloinkaan, isäni! Hyljätkää minua, minä menen iloisemmin
vieraan ihmisen taloon ja palvelen, kun menen sille miehelle.
MAHLOW. Oi en, sinä petät itsesi! En aja sinua talosta, mutta minä
salpaan sinua sisään vedellä ja leivällä, pahantapainen lapsi. --
Tiedän mistä tämä vastahakoisuus: et ole vielä unhottanut häntä, tuota
kurjaa, tuota kerjäläistä!
EMILIA. En, isäni! En ymmärrä valhetella, ja tunnustan vapaasti, että
koko sydämmeni hänelle ainoasti kuuluu! Kurja on hän -- Teillä on
oikein häntä kerjäläiseksi kutsua huono kyllä, koska semmoisen
työntekijän täytyy kerjätä työtä!
MAHLOW. Tahdotkos antaa kätesi pahantekijälle -- varkaalle?
EMILIA. Pidättäkää itsenne, isäni, älkää häväiskö miestä, jonka kädet
ovat puhtaat, kuin auringon valo! Rehellinen nimi on ainoa, joka
raukalla on! Ell'ette kunnioita, niin säälikää kuitenni köyhyyden
kunniata!
MAHLOW. Minulta vaan sana, ja hän istuu salvan ja telkimen takana --
minä puhun tämän ainoan sanan, jos vastustelet tuumiani.
EMILIA (Syrjässä:) Oi anna anteeksi Jumala, mutt'en toista voi!
MAHLOW. Valitse siis -- aikani on mitattu. Tahdotkos antaa kätesi
kauppiaalle Renard?
EMILIA (Hetken ääneti:) Säälikäätte minua, isäni!
MAHLOW. Minä vaadin vakaan päätöksen.
EMILIA (lujasti ja päättävästi:) En! -- isäni!
MAHLOW. Siis lähetän tämän kanne-kirjan työmiestä Ernst Herbig vastaan,
joka minulta 15 päivänä Syyskuuta on varastanut 300 taaleria,
oikeudelle. (Hän helisyttää.)
EMILIA. Älkäätte pikastuko!