MAHLOW (Nostaessaan kepin:) Silmistäni pahan-ilkinen tyttö!
ERNST (Tarttuen Emilian käteen ja joutuisasti vetäen häntä sivulle,
niin että hän itse taas tulee isän ja tyttären välille:) Älkää
edemmäksi, herra! Älkää solvaisko tätä enkelin puhdasta olentoa! -- Hän
on morsiameni!
MAHLOW. Tyttäreni työmiehen morsian?!
ERNST. Ja jos Jumala tahtoo, aikanaan työmiehen vaimo! Anna minulle
kätesi, Emilia, minä tahton varjella sinua! Se on _likainen_, tämä
käsi, likainen työstä, joka teki isäsi rikkaaksi mieheksi! -- Mutta se
on sinua varjeleva jokaista solvausta vastaan, ja myöskin isäsi sokeata
vimmaa vastaan!
MAHLOW. Pitääkö minun hylkäämän sinua, pahanilkinen lapsi?!
ERNST. Niin, hyljäätkää lapsenne -- ja työmiehen likaiset kädet ovat
varjelevat häntä ja ilolla kallioiden ja tappuroiden yli kantavat
vaikka paarille asti!
MAHLOW. Tuomas! Vie tyttäreni tästä pois!
TUOMAS (Emilialle, ojentaen hänelle kätensä:) Mamselli, seuratkaatte
minua -- tulkaatte huoneesenne!
EMILIA (Silmäillen Ernestia, menee Tuomaan kanssa oikean oven kautta
pois.)
6:s Kohtaus.
Mahlov. Kaarle. Ernst.
MAHLOW. Siinä on ovi -- jätä taloni!
ERNST. Ei milloin jälleen siihen tullakseni. -- (Ottaessaan kaavansa
kainaloon, aikoo hän mennä.)
MAHLOW. Se kuitenni jääpi tähän! -- Se on minun omaisuuteni.
ERNST. Teidän omaisuutenne?!
MAHLOW. Niin, minulle kuuluu aine, minulle aika, jolla sen
valmistitte! --
ERNST. Ha! uskaltakoo yksi, kädellä tarttua työhöni! -- Siellä ylhäällä
kadon alla, äitini vainaajan kuolin-vuoteen ääressä, tuli se
ajatelluksi ja tehdyksi. Ja ei lastuakaan siinä ole teidän
omaisuuttanne. Astukaatte syrjään! -- Sillä niin totta kuin elän --
murennan sillä pääkallon sille, joka uskaltaa ojentaa kätensä sen
perästä! (menee perä-oven kautta ulos.)