2:n Kohtaus.
KAARLE VON MAHLOW (Astuu varoisesti oikealta sisään. Hän on
kummallisesti, hyvin soreasti puettuna. Kädessä ratsas-vitsa. Hän on
ääneti, lähestyy perä-ovea, aukaisee sen ja katsoo varovaisesti ulos,
niinkuin samoin kuuntelee vasemman oven luona. Katsoessaan kelloon:)
Vielä kaksi tuntia on minulla aikaa. -- Kuinka useasti seisoin tämän
pulpetin edessä, ja minulla ei koskaan ollut rohkeutta tekemään sitä,
joka minulla ainoaana pelastuksena on. -- Oi, ell'ei tuo vanha
homehtunut, maailman kanssa riitauntunut ihminen, tuo Tuomas olisi,
minä tahtoisin paikalla isältäni anoa, mitä tarvitsen -- 500 taaleria!
-- Vähäinen asia -- hän ei ensinkään sitä kaipaasi -- mintähden minä
aikailen?! -- Enkö minä ole kaikkia ystäviäni ja tuttaviani turhaan
puhutellut? -- löytyykö siis vielä toinen keino? -- sentään --
olkeen!!! (hän ottaa avaimen ja aukaisee piirongin, vetää ulos erään
laatikon, josta hän ottaa tukkuja paperi-rahoja; samassa tulee Emilia
perä-ovesta ja aikoo mennä oikealle; hän seisahtuu Kaarlen näkemättä ja
menee Kaarlen huutaessa:) Sata taaleria (-- pois oikeaan.) Sata
taaleria! (toisen kertaa:) Taas sata! (kolmannesti:) Taas sata!
(Samassa kolkuttaa joku perä-ovelle. Kaarle kätkee joutuisasti rahat,
paiskaa piirongin kiinni ottamatta avain pois ja kätkeytyy
akkuna-liinojen taakse vasemmalla.)
3:s Kohtaus.
Kaarle (kätkettynä) Ernst.
ERNST (Kolmannen kerran kolkutettuansa, astuu perä-ovesta sisään,
sinisessä päällyspaidassa, joka kuitenni on puhdas ja siisti;
kainalossa kantaa hän vaatteesen peitetyn ketruukoneen kaavan, jonka
hän perässä asettaa oikealla olevalle pöydälle. Hetken ääneti,
nenäliinalla pyyhkiessään otsansa:) Kuinka kauvan kannan sinut
ajatuksena kanssani ympäri; kuinka monet läpivalvotut yöt työksentelin
jokaista kehristäsi! (Ottaessaan vaatteen pois:) Olet valmis ja minä
voin maata. -- Jaa, maata -- jos suru minulle sitä sallii! Murheessa ja
puutteessa, kuolevan äitini sairas-vuoteen ääressä, olen sinua
valmistanut. -- Mikä on palkintoni? Minun täytyy talosta taloon sen
kanssa kuljeskella. Hikipisaroita merkitsee tieni -- ja matkani lopulla
tulee minun vielä Jumalaa kiittää, jos tulo siitä voi sisartani raukkaa
ja minua muutamat viikot varjella nälästä. -- Kuinka erilailla ovat
kuitenni maailman tavarat jaetut! Minä en nurise, ei milloinkaan ole
mieleeni joutunut, kadehtia onnellisen parempaa onnea! Kuitenni minun
sairasna, työttä ollessani ja kuolevan äitini puutetta kärsiä saadessa,
-- silloin, yht'äkkiä näyttäytyi kuvia sielulleni -- kuvia, joita itse
tähän asti en voi poistaa.
4:s Kohtaus.
Kaarle (kätkettynä.) Ernst. Emilia.
EMILIA (Oikealta.) Hyvää huomenta, Ernst!
ERNST. Emilia! -- Hyvää huomenta! -- Ei tämä ystävällinen sana,
mamsellini. --
EMILIA. Ja mintähden ei? -- puhun hiljaisesti -- oi, minä tiedän,
kuinka vaarallinen tämä sana tässä paikassa on -- kuitenni ollen
vierasmiehittä, täytyy minun niin sinua kutsua.
ERNST. Oi, älkäätte kutsuko minua enään niin -- minä välttäisin teidät
koskaan taas kohtaamasta.
EMILIA. Mitä se on?
ERNST. Ell'ei sisareni raukka olisi kärsivä, niin olisin jo jättänyt
tämän onnettomuuteni paikan.
EMILIA. Enkö minä enään ole se sama? Se sama Emilia, jotas lapsena jo
rakastit? Ernst, mikä se on, joka uhkaa luovuttaa sinut minusta?
ERNST. Ei mitään, mamsellini!
EMILIA. Puhu, mistä tämä käytös-tapa?