Psalttari 94:15.
Ei aikaa nyt ole itkuihin,
kun horjuvi Suomen muuri,
on tuhoja torjuttu ennenkin
ja suru se on ollut suuri;
vaan savea, kiviä kantamaan
ja sälöjä, rakoja korjaamaan,
ja tehkäämme syvempi juuri!
Nyt vaakunat, aurat ja alasimet,
ne savehen lytistäkäämme,
myös muistomerkit ne maalliset,
jotka huumasi eilisen päämme,
ja olkaamme muurahaiskansaa vaan,
jok' ei työstään herkeä milloinkaan,
niin keon me nousevan näämme!
Tämä kansa ei itseään hyljätä voi,
se ei pelkää mieronrantaa
ja sen yössäkin ikuinen kannel soi,
joka elämäntoivoa antaa,
ja joskin muurimme halkee taas,
se nousee taas ja on valkee taas,
se ruhtinassanoja kantaa.
Sen muurin kyljessä piirros on,
joka loistaa julki ja salaa,
se on liitossa suuren auringon,
joka armonsa kansoille valaa,
ja kirjaimesta se kirjaimeen
vain näyttää pyhään oikeuteen,
joka Vestan liekkinä palaa.
Joka sydän sen muurin muodostaa,
sit' ei Tuonelan varjot peitä,
ja sen tuhannet tuntehet kaijun saa,
koko maalima katsoo meitä:
Siis savea, kiviä kantamaan
ja työhön ja yöhön uudestaan,
_me kuljemme elämän teitä!_
24/8 99.