Hän kerran laikahti laulamaan,
hän ei tiennyt mistä se lähti,
hän läksi maantietä kulkemaan,
mistä kaukaa välkähti tähti. --
Hän lauleli sille, ken vastaan sai,
oli almunsa kunnia hälle,
oli rinnassa keväinen helluntai
ja hän hymyili elämälle.
Hän nosti sen nuoren kiharapään,
hän ei kysynyt ilonsa hintaa,
hän vaipui soittonsa helinään
ja hän lempeen tuuditti rintaa.
Niin tuli hän suureen kaupunkiin,
missä turhuuden turulla syötiin,
hänen kainoja laulujaan ilkuttiin
ja lemmestä leikkiä lyötiin.
-- 91 --
Ne kadehtivat nuorta onneaan,
johon sokean suoraan hän luotti,
ne vei hänet krouviin laulamaan
ja ne hunajamyrkkyä juotti.
Tuli juoppo hupelo loukostaan
ja mieron oppinsa näytti,
pojan kannelta soitti hän varpaillaan
ja sitte sen viinalla täytti.
"Kas nyt mun poikani poloinen,
nyt osaat sa soittaa vasta,
ma sällikirjasi laittelen,
mut ensin kaulaasi kasta!"
Ja poika se heltyi armoihin
sen hupelon jalkojen juureen. --
"Kas, peijakas, voitat jo mestarin!"
ja hän rämähti nauruun suureen.
Nyt laulaja kylissä hoipertaa
ja ojavierihin kaatuu,
hän pilkkalauluista maksun saa
ja pilkkalauluista paatuu.