Voi, kansani kaunis ja suruinen,
sun tiesi on jyrkkä ja okainen,
sun kohtalos viippuu va'assa,
sinä olet kuin orpo onneton
ja jalkasi veressä pestynä on
kovan elämän erämaassa.
Et yötäsi levossa maata voi,
kun heräät, on himmeä aamunkoi,
et tiedä sa, mitä se tuottaa,
sinä kyselet tietä, ei vastaa puut,
ja korvesta ulvoo sutten suut
ja tähtihin vain voit luottaa.
Sinä olet kuin kääpiö luolassa,
on kivi sun leipäsi suolassa,
sinä katselet luolan pohjaa;
siellä jätti sun untasi hallitsee
ja vuoteesi vieressä vallitsee
ja kummaa kulkuas ohjaa.
Ja sinua äitisi etsii vaan
ja huudoilla täyttävi erämaan
ja poloista poikaansa vuottaa,
hän yrttiä poimii ja rukoilee
ja kerran hän haavasi voitelee,
hän suurihin tähtiin luottaa.
22/7 99.