Helmerin nuha on tänään parempi ja mieliala siitä syystä myöskin.
Pientä äidillistä hemmottelua hän kuitenkin tänäänkin kaipasi. Hän
paneutui heti tultuaan luokseni sohvalleni pitkäkseen ja pyysi
lämmintä peitettä päälleen. Sitten piti minun asettua sohvan nurkkaan
ja pidellä hänen päätään sylissäni. Mikään muu päänalunen ei ollut
hänelle kyllin mukava.
Sivelin tietysti myöskin syliini painunutta päätä, mutta hymähdin
hieman ajatellessani voimakkaampaa sukupuolta ja muutamia sen
ominaisuuksia, joihin jo olen Helmerin kautta tutustunut.
Sitten ajattelin taas Helmerin orpoutta, ja se teki käteni äidillisen
pehmeäksi.
Ikävä kyllä tulivat sitten häämme puheeksi. Helmer tahtoi saada
päivän määrätyksi ja myöskin päättää kaikenlaisista ulkonaisista
seikoista.
Päivästä sovimme pian. Koska ei Helmer suostu pitempiaikaiseen
lykkäykseen, on minusta turha vitkastella. Häiden vietosta meidän
sitävastoin oli vaikea sopia. Minulle se päivä eräässä suhteessa
tulee olemaan hyvinkin raskas. Soisin siitä syystä, etteivät mitkään
ulkonaiset seikat tekisi isän poissaoloa minulle tavallistakin
tuntuvammaksi.
Minusta olisi tästäkin syystä hauskinta, jos vain kaikessa
hiljaisuudessa menisimme vihille ja papin luota kotiimme. Mutta
Helmer on lohduton tästä ajatuksesta. Hän sanoo, että tärvelen hänen
elämänsä ainoan juhlapäivän, jollen tahdo viettää sitä todellisena
ilojuhlana.
-- Muistatko noita yhdeksää kertaa ja sitä yhtä, josta itse
kirjoitat, sanoi hän rajusti syleillen ja suudellen minua. -- Tämä on
yksi niistä yhdeksästä.
Suostuin tietysti lopulta. En tahdo hänen ainoaa juhlapäiväänsä
tärvellä. Sehän on kuin köyhän miehen ainoa karitsa.
Meidät vihitään kirkossa ja sitten on pienet kutsut ... hotellissa.
Sinne kutsumme enimmäkseen Helmerin tuttavia. Se on ainoa
lohdutukseni. Muuten tuntuu häitten vietto minusta suoraan sanoen
melkein liian suurelta uhraukselta. Se on minulle suorastaan suuri
fyysillinenkin ponnistus. Ja toisekseen tuottaa ilojuhla näinä
maailmansodan raskaina aikoina minulle ihan sisäistä kipua. Mutta
tahdon ajatella _Helmeriä_.
Myöhemmin.
Helmerin lähdettyä luotani istuin kauan katsellen valokuvaa, jonka
hän otti itsestään Roomassa kohta kihlauksemme jälkeen. Hän on siinä
loistavan iloinen. En kuitenkaan ajatellut sitä. Toistelin itselleni
hänen sanojaan: Hylystä teet sinä ihmisen, hyvän, onnellisen,
kykenevän ihmisen...
Tahdon ajatella suurta tehtävääni, jotten takertuisi muistelemaan
omia pieniä uhrauksiani.