Lincolnin vanhemmat koittivat vaikeissakin vaiheissa valvoa lastensa
lukutaitoon tulemista. Siihen aikaan kuului perheen pyhään
velvollisuuteen opettaa lapsensa lukemaan ainakin niin paljon, että
osaavat aapisen ja katekismuksen. Äidin pehmeällä polvella oppi Aappo
aanpuustavet, koitti tavailla, josta sukeutui suoralukukin. Abraham
Lincoln tapasi isompana ihastuksella muistella niitä herttaisen
viattomia lapsuuden päiviä kun hän sisarensa Saaran kanssa istuivat
iltakaudet hartaina kuunnellen äitivainajan ihania legendoja sekä
kauniita, opettavaisia satuja ja kertomuksia. Äiti näyttää olleen hyvä
muistinen ja taitava kertoja, joka perintönä, vieläpä runsaan lisän
kanssa lankesi Aapon osalle. Muutkin parhaimmat lahjansa ja luonteensa
huomattavimmat ominaisuudet peri Aappo äidiltään.
Koulunkäyntiin ei siihen aikaan ollut harvaanasutuilla seuduilla
läheskään sellaista tilaisuutta kun meidän päivinämme. Kiertokoulun
tapaista kansakoulua koitettiin sentään pitää kuukausi kerrallaan ja
parikin vuodessa mikäli suinkin kannatusta saatiin. Abraham Lincolnin
ollessa seitsemän vuotias sattui seutuville saapumaan kiertävä
koulunopettaja Sakarias Rincy, pitäen muutaman viikon lastenkoulua
lähellä Lincolnin uudisasuntoa. Sinne saattoi toimelias ja huolekas
äiti molemmat lapsensa Saaran ja Aapon. Siellä saivat nuoret ruveta
keräämään itselleen tiedon kultaisia kipinöitä, ja hyväpäinen Aappo
sivuutti helposti ei ainoastaan ikäisensä, vaan muutkin koulun
oppilaat. Hänen lukuhalunsa ja tiedonjanonsa oli siksi suuri, ettei
hän tyytynyt siihen, mitä päivällä opetettiin, vaan koitti illoin,
takka- ja pärevalkean valossa lukea läksyjään ja kirjoitella.
Tuomas Lincoln, Aapon isä, meni uusiin naimisiin, oltuaan leskenä
parisen vuotta, ja valitsi vaimokseen Sally Johnston nimisen lesken
Elisabethtownista. Kummallakin leskellä oli kolme lasta, niin että
uudessa kodissa oli näinollen kahdeksan henkeä. Abraham Lincoln sai
siis äitipuolen. Mutta tämä äitipuoli oli niitä harvoja äitipuolia,
josta voipi sanoa hyvää ja vaan hyvää. Ollen viisas, tarmokas, ehkäpä
käskeväkin vaimo, sai hän Tuomas Lincolnin, perheen isän, suurempaan
toimeliaisuuteen talossaan, jossa hyvät pellot, avarat niityt ja
runsasantoiset kalavedet tarjosivat tekiälleen runsaat antimet. Niinpä
ilmaantuu tupaan ovi ja ikkunat, lasketaan lankuista lattia ja
varataan kaikki kylmää vastustamaan. Huonekaluja toi uusi emäntä
tullessaan, niin että tuota pikaa näytti entinen kurja metsäpirtti
muhkealta ajanmukaisemmalta uudistalolta, josta ei tuntunut puuttuvan
mitään.
Ymmärtäväisenä kasvattajana huomasi äitipuoli mitkä aarteet ovat
kätkettyinä niissä henkisissä lahjoissa, joita poikapuolensa Aappo
omasi ja näitä Jumalan antamia lahjoja tulee kehittää. Nuoren
Lincolnin kasvatus saa uudestaan osakseen äidillistä hoitoa, sillä
tunnollinen perheenäiti piti huolta niin hyvin omien kuin orpojenkin
kouluuttamisesta. Pahimpana haittana vaan oli koulun puute, jota
lähiseudulla pidettiin vuosittain vaan parisen kuukautta.
Ne muutamat viikot vuosittain, mitä Abraham Lincoln sai käydä koulua,
ovat pikemmin verrattavat ahjoon, jossa rauta kuumennetaan
sellaiseksi, että sitä voidaan mielinmäärin muodostella ja kehitellä
alasimella. Niinpä Aappon ääretön opintohalu ikäänkuin suli koulussa,
jota hän sitte harvinaisella tarmollaan tyydytti itseoppimisellaan ja
hyviä kirjoja lukemalla. Ne kirjat, joita kotonaan löytyi: Raamattu,
Kristityn vaellus, Aespoksen sadut ja jotain muitakin oli hän lukenut
moneen kertaan, osaten ulkoa Raamattuakin hämmästyttävän paljo.
Illoilla hän harjoitteli laskuja, piirustusta ja mittausoppiakin
tehden kuvioita lapionpohjaan tai laudanpalasiin, tietysti helposti
saatavissa olevalla hiilellä. Kyntäessään peltoa, tai muuallakin
hevosajossa sukeutui kirja heti povesta esiin, silloin kun täytyi
hevosten antaa levähtää. Päätoimena oli uutteran uudisasukkaan
peltotyö, sivutoimena, lepohetkien hupina lukeminen ja opiskeleminen,
kuvaavana esimerkkinä mainittakoon Aapon lukuhalusta eräskin tapaus,
kun hän oli yhdennellätoista ikävuodellaan. Naapurinsa varakkaalla
isännällä oli Ramsayn kirjottama oivallinen elämäkerta Yrjö
Washingtonista. Aappo sai kun saikin sen lainaksi. Se oli äärretön
aarre, jota hän oli uneksinut kauan. Luettuaan tuon jalon isänmaan
ystävän miehuullista elämänkulkua nousee nuori rintansa
isänmaallisesta innostuksesta ja pyrkimyksen hehkuva tuli polttaa
rintaa. Sivu puoliyön hän lukee, kunnes väsymys voitti. Kalliin
kirjansa pistää hän piiloon suuren hirren rakoon, niinkuin hyväänkin
talteen. Onnettomuudekseen alkoikin aamupuolella ankarasti sataa ja
vesi valuen virtana löysi tiensä rakoihinkin, kastellen kirjan aivan
perinpohjin. Mitähän naapurin isäntä nyt sanoo, huokasi Aappo,
huomattuaan kastuneen kirjan. Suoraa päätä riensi hän kirjanomistajan
Granfortin luokse, kertoi onnettomuuden ja tarjoutui korvaamaan
vahingon, ei rahalla, sillä mistä hän sitä saisi, vaan työllään, jota
oli oppinut polvenkorkuisesta pojasta pitäen tekemään. Niin siinä
sovittiin, että Aappo ahertaisi väen joukossa heinäniityllä kolme
päivää. Sen hän mielellään tekikin ja ilonsa oli sitäkin suurempi kun
sai pitää tosin pilaantuneen kirjan itse, mutta sitä saattoi silti
lukea, ja siinä oli Aapolle verraton aarre.
[Kuva: Lincolnin syntymäkoti.]
Jo varhain heräsi Aabraham Lincolnille halu harjaantua puhujaksi. Tämä
halunsa havaittiin jo poikasena, kun tietysti noin vaan leikillään,
hän tapasi kiipaista kannon päälle, komentaa toiset lapset ympärilleen
istumaan ja niin hän alkoi pitämään saarnaa, aivan samoin kun oli
nähnyt matkustavien saarnamiesten tekevän. Hänellä oli sitäpaitsi
sellainen muisti, että saattoi jotenkin tarkasti jäljetellä puhujaa,
kuultuaan hänet kerran. Monta kaskua kerrotaan Aaposta, miten hän,
kuultuaan jonkun saarnan, sen sitten seuraavina päivinä saarnasi
ihmetellen kuunteleville sisaruksilleen ja isänsä työmiehille, joille
toisinaan vierähti kyynelkin poskelle, sillä niin luontaisen
liikuttavaa oli tuo saarnansa toisinaan.
Toinen huomattava ominaisuutensa niinikään veti erityistä huomiota
puoleensa, hän nimittäin oli aika juttumaakari. Tämän luontaisen
kaskujen kertomislahjansa oli hän runsaan lisän kanssa perinyt
äidiltään, jolta hän näyttää muutkin henkiset lahjansa saaneen.
Alituiset juttunsa ja toisinaan kenties liiankin naurettavat kaskunsa,
pakkasivat yksitoikkoista isäänsä tuskauttamaan, varsinkin kiireinä
aikoina, sillä sattuipa usein niinkin, että kun työstä väsyneenä
istahdettiin hetkeksi huoahtamaan, ei maltettukaan niinpian nousta
toimiinsa, kun Aappopoika kertoi kaskujaan, jotka tuntuivat niin
tavattoman jännittäviltä.
Suuremmaksi tultuaan alkaa hän kehittää Englannin kielen taitoaan,
lainaten sitä varten sellaisia kirjoja, jotka auttoivat häntä
ymmärtämään kielenrakennetta, aine- ja oikokirjotusta. Ja samalla kun
Lincoln ahtaa muistiinsa kieliopin kankeita sääntöjä, samalla
jatketaan puheharjoituksia. Kun yksi ja toinen tarvitsi apulaista
kirjeitä kirjoittaessaan, kääntyivät he nuoren Aapon puoleen, joka nyt
alkoi jo olla ikäisiään etevämpi, omaten selvän käsialan, ja sujuvasti
laati niin asiakirjoja, kuin muitakin yksityiskirjeitä.
Harjaantuakseen käytännölliseksi puhujaksi kulki hän jalan tai ratsain
pitkät matkat kuuntelemaan kiitettyjä puhujia, joko ne olivat
politikoitsioita tai kuuluisia saarnamiehiä. Väittelyseuroihin ja
puhumaklupeihin hän niinikään yhtyi missä vaan sai siihen tilaisuuden,
ja tuskinpa mitään tärkeää kokousta lähiseutuvilla pidettiin, ettei
nuori Lincoln ollut muassa, alkaen herättää huomiotakin selvillä,
älykkäillä ja samalla hupaisilla lausunnoillaan.
Ollessaan seitsemännellätoista ikävuodellaan saa elämänsä kehitys
huomattavan sykäyksen eteenpäin, hän pääsee ensikerran ulos avaraan
maailmaan, niin kuin sanotaan. Hän oli rakentanut, asuen Ohiovirran
varrella, vähäisen lautan, jonka nyt eräs lähiseudun varakas
pumpulikasvattaja vuokrasi omistajineen, viemään muitten mukana suurta
pumpulilastia New Orleansiin, tuohon etelän suurkaupunkiin, joka
sijaitsee Missisippivirran suistamolla lähellä leppoisaa Mexikon
lahtea. Täällä sai Aappo nähdä maailmaa ja sen elämää laajemmissa
piireissä, kun kotiseutunsa ahtaassa saarekkeessa. Tällä matkallaan
oppi hän tuntemaan orjuuden kaikkine kamaluuksineen, tuon Amerikan
yhteiskunnan raskaan kirouksen ja kansansa kauniin historian
varjostavan pilkun, joka häiritsevänä epäkohtana oli summentanut hänen
kirkasta sieluaan lukiessaan Yhdysvaltain kunniakasta historiaa. Nyt
hän tapasi noita Haamin tummia lapsia, kohtasi epätoivoon asti
kiusatuita orjia, jotka henkensä kaupalla kulkivat pakosalla ja
koittivat päästä Missisippi joella kulkeviin aluksiin armoa pyytäen
tai väkivallalla, miten kulloinkin asian haarat sallivat. Olipa nuori
Lincoln toverineen kerrankin ihan hengenvaarassa, kun karanneet orjat
yrittivät hänen lauttansa anastaa. New Orleansin orjamarkkinoilla
huohahteli hänen rehellisestä ja ihmisystävällisestä sydämestään
virtaava meri monen monta kertaa, nähdessään mitä raakuutta,
sydämettömyyttä ja julmuutta osoitettiin kanssaihmiselleen, jotka ovat
sielun ja ruumiin puolesta samoja ihmisiä kun muutkin ja henkensä
puolesta Kristuksen lunastamia sieluja. Eräässä tilaisuudessa,
toisella matkallaan lausui Lincoln nuo ennustusta uhkaavat sanansa:
“Jos minulle joskuskin tarjoutuu tilaisuus koskea tuohon kamalaan
toimeen, niin minä kosken kovasti”.
Näin kuluivat Abraham Lincolnin lapsuus ja varhaisin nuoruus. Ahkeran
uudisasukkaan tavalla raivasi hän pala palalta alaa niin hyvin
peltoviljelykselle isänsä kanssa, kun hän samalla raivasi, esteistä
huolimatta, uusia aloja henkisen elämänsä lupaavalla vainiolla.