Uskon tekeväni arvoisalle kuuliakunnalle parhaimman palveluksen tänä
iltana, esittämällä, vaikkakin lyhyissä piirteissä, päivänsankarimme
ja meille rakkaaksi tulleen ihmisystävän, Lincolnin elämäkerran.
Ahtaisiin puitteisiin täytynen ajanvähyydenkin tähden ahtaa tavattoman
laajan ja monipuolisen aineen. Mutta sittenkin rohkenen toivoa näitten
kuvausten jalosta elämästään innostavan useita, kehottavan asettamaan
tarkoitusperänsä korkealle ja tähtäämään kauas, siinä vakuutuksessa
ainakin, että ellei sitä niin pitkälle päästäisikään kun tähdätään,
kumminkin aina kaueammaksi tullaan niitä, jotka eivät minnekkään pyri.
Lincolnin pyrkivä, ahkera elämä antaa aihetta monelle nuorelle
seuraamaan esimerkiksi kelpaavaa pyrkimyselämää.
Pyydän teitä, arvoisat kuuliani, seuraamaan muassani Kentuckyn metsiin
ja siirtymään ajassa satavuotta taaksepäin. Uudisasukkaita oli
puolenvuosisataa tulvannut niihin satumaisiin metsiin jotka olivat sen
aikuisen Lännen ääreviivan Appalacian vuorten toisella puolen.
Ohiovirran viljavaan laaksoon alkoi syntyä ensin metsäkyliä, sittemmin
kauppaloita ja kaupunkeja. Lincolnit olivat siirtyneet ihanasta
Virginiasta ja pysähtyneet Larne Kauntiin, lähelle Hodgenvilleä,
Kentuckyssä. Täällä, tänäpäivänä täsmälleen satavuotta sitten syntyi
Abraham Lincoln niin vaatimattomissa oloissa kun konsanaan kukaan
metsätorpan poika syntyä saattaa. Mutta pienessä pirtissä koitti
äitinsä, tuo hento, hellä ja lahjakas Nancy Hanks hoitaa poikaansa, ja
perheen isä, Tuomas Lincoln, sai hieman virkeyttä ja eloisuutta, kun
velvollisuudet vaativammin kehoittivat ahertamaan toimeentulon
turvaamiseksi. Abraham Lincolnin ollessa alun seitsemännellä
ikävuodellaan, siirtyy perhe lännemmäksi, Indianan valtion
viljavimmille vainioille. Oli mentävä majesteetillisen Ohionvirran
poikitse ja miten lienee sattunut olemaan kehno lautta, jolla
tavaroita kuletettiin, niin kumminkin käytiin, että perheen niukka
kalusto joutui vellamon saaliiksi. Se koti, joka nyt laitettiin
Indianossa, oli entistäänkin puutteellisempi. Tuvan kolme seinää
tehtiin halaistuista pienenlaisista puista, joita oli helppo ajaa maan
sisään, kun ne pystyyn asetettiin ja neljäs siinä, etusivu, suljettiin
katonrajasta riippuvilla eläintennahoilla, jotka tekivät samalla oven
ja akkunain virkaa. Vieläkin vaillinaisempi näkyy olleen huoneen
sisustus, kalustosta puhumattakaan. Paksu pölkky oli halaistu kahtia,
jonka kuperalle pinnalle asetettiin jalat ja tasapinta sitten
jotenkuten silattuna kävi pöydän asemasta. Lyhemmät, parin jalan
pituiset pölkyt kävivät tuoleista ja vuoteet laitettiin laattiaan,
johon koottiin metsästä kuivia sammalia, sekä niitten päälle
levitettiin metsäeläinten nahkoja, samoin kuin peitteiksikin. Tulisija
sijaitsi huoneen keskellä avonaisena, ja antoi tietysti riittävästi
lämpöä, kun polttoainetta saatiin niin helposti, mutta tuollaisessa
tavattomassa kylmän ja lämmön vaihdossa, missä, jos niin sanoisimme
talvisaikaan toista kylkeä silloin palelti, kun toista puolta poltti,
tarvittiin tavallista terveempää ja karaistuneempaa ruumista,
kestämään lämmön ja kylmän äkkinäisiä vaihteita.
Abraham Lincolnin helläsydäminen ja lahjakas, hento äiti ei kestänyt
niitä ankaroita, voimaa ja terveyttä kysyviä ponnistuksia, jotka
uudenkodin laittaissa laskeutui luonnollisena osana perheenäidin
hartioille. Nancy Lincoln alkoi huomattavasti rietua kun talven tuimat
tuiskut toivat lunta tupaan, ja kylmät viimat risteilivät hatarassa
tupasessa. Kun keväinen aurinko alkoi tuomaan uutta elämää kuolleeseen
luontoon, nostaen nurmen ja kukkaset talviunestaan — silloin huomataan
perheenäidin kasvojen käyvän vaaleammaksi, rinnasta lohkeaa
keuhkotautisen runsaat yskökset ja kaikki viittaa siihen, että äidin
täytyy jättää maallinen, tosin puutteellinen, kumminkin rakas kotinsa,
puolisonsa ja lapsensa. Mutta tämä äiti oli uskovainen äiti, joka
luotti Jumalan suureen hyvyyteen, Hänen isällisen kaitselemukseensa,
joka pitää huolta orporaukoistakin, samalla kun saattaa hänet,
autuutta etsivän äidin sinne, taivaalliseen kotiin, jonne uskovaiset
niin suuresti halajavat tulla. Herran sanan lukeminen ja autuuden
asian puhuminen tuli Lincolnin äidin lempitoimeksi elämänsä viimme
kuukausina, ja niinpaljon kun nuori Aappo saattoi ymmärtää ja vähä
vanhempi tytär käsittää, teroitti äiti heille jumalallisen totuuden
kalliita asioita. Kesäntullen korjasi Herra kärsivän äidin.
Lepoonpäässyt vainaja pantiin halpaan arkkuun ja laskettiin
metsänlaitaan tehtyyn hautaan. Kukapa siinä piti ruumissaarnaa, tai
siunasi haudan. Vasta monta kuukautta myöhemmin, kun nuori Aappopoika
käytti kaikki taitonsa, kirjotti perheen entiselle sielunpaimenelle
saapua siunaamaan äitivainaja, tulikin hän uudisasukkaiden suureksi
iloksi ja rauhoitukseksi, siunaten haudan ja saarnaten jota silloin
saatiin niin harvoin kuulla.
Kurja ja puutteellinen oli nyt tietysti tämä jo ennestäänkin
vaatimaton, joskin siisti koti. Kahdentoista vuotias tytär, Saara,
hoiti taloutta johon kuului isä ja kolme lasta. Arvaapa sen
minkälaista hoitoa se oli, missä lapsi, vielä itse kaivaten ja
tarviten vanhempien ohjausta, koittaa itse talon toimia teeskennellä
ja puhtautta pitää. Äidin kaipuu ja suru masensivat niin lapsia kun
isääkin. Nuori Aappo tulee vakaisemmaksi, ja mielensä kääntyi
korkeutta kohden. Hurskaan äidin kuva oli elävänä sielunsa silmien
edessä, ja ahkerasti kertoi hän äitinsä opettamia raamatunlauseita.