Turmio leviää.
Laura tuskin piti isänsä poisviemistä suurenakaan onnettomuutena. Hän
ei saanut tietää mitään siitä, mitä yöllä oli tapahtunut. Roobert vain
ilmoitti hänelle aamiaispöydässä lääkärin neuvon mukaan pitävänsä
parhaana, että hänet joksikin ajaksi asetettaisiin vartioitavaksi.
Lauralle se tieto ei ollut odottamaton, sillä hän oli itse usein
valittanut vanhuksen yhä lisääntyviä päähänpistoja. Ainakaan ei hänen
ruokahalunsa aamiaispöydässä siitä kärsinyt mitä kahviin ja kananmuniin
tuli, tai estänyt häntä puhelemasta edessäolevista haistaan.
Mutta toisin oli Raffles Haw'in laita. Tapaus koski häneen syvästi.
Hän oli usein peljännyt rahojensa vaikuttavan turmiollisesti, ja
nyt ne olivat hänen omien silmiensä edessä olleet syynä rikokseen
ja mielenvikaisuuteen. Turhaan koetti hän tukahuttaa tunteitaan ja
saada itseänsä siihen käsitykseen, että vanhan Mc Intyren kohtaus oli
jotakin, jolla oli syynsä itsessään, mutta ei yhteyttä hänen ja hänen
rikkautensa kanssa.
Hän muisti, millainen mies oli ollut, kun hän hänet ensin tuli
tuntemaan, riidanhaluinen, itsepäinen, mutta ilman varsinaisia paheita.
Hän ajatteli hänessä viikko viikolta tapahtunutta muutosta, hänen
ahnasta silmäystään, pahansuopaa käytöstapaansa, hänen eleitään ja
salaviittauksiaan, jotka ainoastaan päivää ennen olivat päättyneet
nimenomaiseen pyyntöön saada rahoja. Oli liian ilminähtävää, että
hänessä oli tapahtunut asteettainen kehitys, joka johti suoraan
kauhistavaan kohtaukseen laboratoriossa. Hänen rahansa olivat
tuottaneet kirousta, missä hän oli luullut niiden tuottavan siunausta.
Mr Spurling, pappi, tuli hänen luokseen aamiaisen jälkeen, kuultuaan
huhuja onnettomasta tapahtumasta. Haw'ille teki hyvää keskustella
hänen kanssaan, sillä vanhan papin iloinen, tyyni käytöstapa vaikutti
edullisesti hänen omaan synkeään ja mietiskelevään mielialaansa.
"Ai, ai", virkkoi pappi, "se oli pahoin, sangen pahoin! Mielenvikainen,
sanotte, ja luultavasti parantumaton. Oi voi, huomasin kyllä hänen
muuttuneen viimeisinä viikkoina. Näytti kuin olisi hänellä ollut jotain
huolta. Ja kuinka on Roobert Mc Intyren laita?
"Hän voi hyvin. Hän oli täällä aamulla ukon saadessa kohtauksen".
"Haa! Nuorimies on muuttunut. Minä näen, että hänessä on tapahtunut
muutos. Anteeksi, herra Haw, jos sanon muutamia vakaita sanoja
antaakseni teille neuvon. Huolimatta siitä, että olen hengellinen, olen
kyllä vanha ollakseni teidän isänne. Te olette sangen rikas mies, ja te
käytätte rikkauttanne jalosti — niin, sir, jalosti. Luulen ettei yksi
tuhannesta tekisi, kuten te teette. Mutta eikö teistä toisinaan tunnu
siltä kuin rahanne vaikuttaisivat turmelevasti ympäristöönne?"
"Olen todellakin välisti sitä peljännyt".
"Älkäämme puhuko ukko Mc Intyrestä. Tuskin kenties on oikein mainita
häntä tämän yhteydessä. Mutta tässä on meillä Roobert. Hän tapasi olla
niin kiintynyt taiteeseensa, hän oli niin innostunut tauluihinsa.
Milloin tapasikaan hänet, koskivat hänen ensimmäiset sanansa aina
hänen aiheitaan tai viimeisessä maalauksessa saavuttamaansa edistystä.
Hän oli kunnianhimoinen, ahkera ja itseensä luottava. Nyt ei hän tee
suorastaan mitään. Tiedän varmasti, että on kaksi kuukautta siitä, kun
hänellä viimeksi oli sivellin kädessään. Hän on työteliäästä nuoresta
miehestä muuttunut tyhjäntoimittajaksi ja vieläkin pahemmin, loiseksi,
pelkään minä. Suokaa anteeksi, että puhun niin suoraan".
Raffles Haw ei virkkanut sanaakaan, mutta levitti käsiänsä kuin
tuskassa.
"Ja sitten voin mainita yhtä ja toista kyläläisistä", jatkoi
hengenmies. "Teidän hyväntekeväisyytenne siinä suhteessa on ollut
ehkä hiukan liiallista. He tuntuvat tulleen haluttomammiksi töihinsä
ja luottavat vähemmän itseensä. Esimerkiksi nyt vanha Blatton. Tuuli
vei tässä eräänä päivänä katon hänen läävästään. Hän on ollut aina
tarmokas ja neuvokas mies. Kolmisen kuukautta takaperin hän olisi
ottanut tikapuut ja parissa päivässä laittanut katon kuntoon. Mutta
nyt istui hän tyynesti alas ja hykersi käsiään ja kirjoitti kirjeen
asiasta, koska hän tiesi, että te saisitte kuulla siitä ja teettäisitte
kaikki ehommaksi entistään. Ja entäs Ellary-ukko! No, hän nyt tosin
on aina ollut köyhä, mutta hän oli ainakin siksi työtelijäs, ettei
pahimpaan hätään joutunut. Mutta nyt, ei rahtuakaan ukko puuhaa, vaan
savuttelee piippuaan ja juoruaa aamusta iltaan. Ja pahinta on, ettei se
vahingoita ainoastaan avunsaajia, vaan vaikuttaa turmiollisesti myös
niihin, jotka eivät ole mitään saaneet. He ovat väsyneitä ja happamia,
ikäänkuin toiset olisivat saaneet jotakin, johon heillä olisi yhtä
hyvä oikeus. Se on todellakin mennyt niin pitkälle, että olen katsonut
velvollisuudekseni puhua siitä. Minä puolestani olen saanut tässä
uusia kokemuksia. Usein on minun täytynyt moittia seurakuntalaisiani
hyväntekeväisyyden puutteesta, mutta kuka olisi luullut olevan
tavattavissa jonkun, joka on liiaksi armelias. Se on jalo vika".
"Kiitän sydämmestäni teitä siitä, mitä olette puhunut", vastasi Raffles
puristaen kunnianarvoisan papin kättä. "Minä olen uudestaan tarkoin
punnitseva menettelytapaani siinä suhteessa".
Hänen kasvonsa pysyivät kylminä ja liikkumattomina, kunnes vieras oli
mennyt, mutta sitten meni hän erityiseen huoneeseensa, ja heittäytyen
vuoteelle puhkesi nyyhkytyksiin ja peitti kasvonsa tyynyihin. Kaikista
Englannin asukkaista oli rikkain sinä päivänä onnettomin.
Millä tavalla voisi hän käyttää hyvin suunnatonta valtaansa? Jokainen
hänen yrittämänsä hyvätyö muuttui kiroukseksi. Hänen tarkoituksensa
olivat niin hyvät, mutta tulokset niin turmiolliset. Oli kuin
hänen sielunsa olisi ollut jonkin tarttuvan ruton myrkyttämä, joka
saastutti jokaisen, ken vain tuli hänen vaikutuspiiriinsä. Hänen hyvää
tarkoittavat ja huolellisesti mietityt armeliaisuusharrastuksensa
olivat pilanneet koko maalaisväestön. Ja kun niin näkyi käyvän pienessä
mitassa, mitan saattoi hän tietää, olisiko parempaa seuraava hänen
aikomistaan suurista suunnitelmista? Jos ei hänen käynyt maksaa
muutamien yksinkertaisten talonpoikain velkoja rikkomatta kaiken
pohjana olevia, tärkeitä syitten ja seurausten lakeja, mitä hyvää oli
hänellä silloin odotettavissa täyttäessään kokonaisten kansakuntien
aarreaitat tai käydessään käsiksi kaupan ja liikkeen monimutkaisiin
suhteisiin tai näytellessään kaitselmusta suurten kansanpaljouksien
edessä?
Hän värisi kauhusta mielikuvituksessaan nähdessään, kuinka suunnattoman
vaikeita probleemeja hänellä oli edessään, probleemeja, joitten
ratkaisussa tapahtuvaa virhettä oli mahdoton korjata kaikilla hänen
rahoillaan. Kaitselmuksen tie oli suora ja oikea tie. Ja sentään aikoi
hän, puolisokea olento, tarttua asioiden järjestykseen koettaakseen
muuttaa ja parantaa niitä. Olisiko hän osoittautuva hyväntekijäksi?
Eikö häntä pikemmin täytyisi sanoa pahimmaksi turmion tuottajaksi, jota
maa oli päällänsä kantanut?
Mutta pian hän taas tuli rauhallisemmaksi, nousi ylös ja pesi kasvonsa
sekä polttavan otsansa.
Kun kaikki kävi ympäri, niin eikö kuitenkin ollut olemassa yksi ala,
jossa rahoja voitiin käyttää hyödyllisesti? Eihän hän tahtonut muuttaa
luonnon teitä, vaan paljoa enemmän ihmisten teitä. Kaitselmuspa ei
ollut määrännyt, että ihmiset eläisivät puolinälissään ja ahdettuina
kolkkoihin luoliin. Sehän johtui vain keinotekoisista elämänehdoista ja
oli kaiketi keinotekoisesti korjattavissakin. Mikseivät hänen aikeensa
yhtä hyvin menestyisi ja tekisi maailmaa paremmaksi hänen keksintönsä
kautta?
Eikä toki sekään ollut totta, että hän olisi vaikuttanut turmelevasti
kaikkiin, joiden kera oli tullut tekemisiin. Esimerkiksi Lauraan:
kuka tunsi hänet paremmin, kuin Laura, ja hänpä oli kuitenkin aina
niin hyvä, niin rakastettava, niin rehellinen. Laura ainakaan ei
ollut menettänyt sillä, että oli oppinut hänet tuntemaan. Ja hän
menisi heti tervehtimään häntä. Miten rauhoittavaa olisi kuulla hänen
ääntänsä, kuulla hänen sanovan muutamia osaaottavia sanoja sinä elämän
synkeimpänä hetkenä.
Myrsky oli tyyntynyt, lauha tuuli puhalsi, lähestyvä kevät tuntui
ilmassa. Hän hengitti sisäänsä havupuitten hyvänhajuista tuoksua
käydessään alas kiertelevää ajotietä; vähitellen loiveni hänen
edessään avara lakeus, täynnä talonpoikaistaloja ja pieniä, punaisia
tupia; aamuauringon vinot säteet lankesivat harmaille katoille ja
kimalteleville ikkunoille. Hänen sydämensä kutistui ajatellessaan
kaikkia noita ihmisiä, heidän monellaisia huoliaan, pieniä,
vähäpätöisiä surujaan, pyrkimyksiään ja toiveitaan, heidän henkeä
kuolettavia murehtimisiaan. Miten voisi hän auttaa heitä? Kuinka
menettelisi hän nostaakseen kuorman heidän hartioiltaan, estämättä
kumminkaan heitä heidän elämäntarkoituksessaan? Sillä yhä selvemmin hän
tajusi, että kaikki jalostuminen tapahtuu surujen kautta, ja että se
elämä, joka ei jalosta, on elämää ilman päämäärää.
Laura oli yksinään arkihuoneessa Elmdenessä, sillä Roobert oli lähtenyt
saamaan lisää ohjeita isään nähden.
Sulhasen astuessa sisään hypähti hän ylös ja riensi häntä vastaan
siroin, lapsellisin liikkein.
"Oi, Raffles", huudahti hän, "tiesin että tulit. Eikö ole hirveästi
isän laita?
"Älä ole suruissasi, rakkahin", vastasi lempeästi Raffles. "Ehkei
kuitenkaan ole aivan pahoin laita".
"Mutta kaikki on tapahtunut ennen kuin minä heräsin, minä en tiennyt
lainkaan mitään, ennen kuin aamiaisaikana. He varmaankin lähtivät sinun
luoksesi tavattoman varhain".
"Jaa, se oli todella hyvin varhain".
"Mikä sinun on, Raffles", huudahti Laura katsoen häntä ylös kasvoihin.
"Sinä näytät niin surulliselta ja väsyneeltä".
"Olen ollut vähän huonolla tuulella. Asia on sellainen, Laura, että
minulla on tänä aamuna ollut pitkä keskustelu mr Spurlingin kera".
Tyttö pelästyi ja kalpeni aina huulia myöten. Pitkä keskustelu mr
Spurlingin kera! Merkitsikö se, että Raffles Haw oli saanut tietää
hänen salaisuutensa?
"No, entä sitten", huokasi hän.
"Hän ilmoitti minulle, että hyvät työni ovat aikaansaaneet enemmän
pahaa kuin hyvää, ja että minulla itse asiassa on ollut huono vaikutus
jokaiseen, joka on joutunut kosketuksiin kanssani. Hän sanoi sen mitä
hienoimmalla tavalla, mutta ajatus oli se joka tapauksessa".
"Oh, siinäkö kaikki", virkkoi Laura helpotuksesta huoaten. "Älä
mitenkään välitä siitä, mitä mr Spurling sanoo. Nepä vasta ovat
tyhmyyksiä. Kaikki tietävät, että on tusinoittain henkilöitä kaikkialla
paikkakunnalla, jotka olisivat joutuneet tukalaan tilaan ja tulleet
ajetuiksi taloistaan ja tiloiltaan, jos sinä et olisi auttanut heitä.
Kuinka olisi heille ollut haittaa yhteydestä sinun kanssasi? Minä ihan
ihmettelen, että mr Spurling voi loruilla moisia typeryyksiä!"
"Miten edistyy Roobertin maalaus?"
"Oh, hän laiskottelee hiukan tilapäisesti. Hän ei ole kajonnut siihen
pitkään aikaan; mutta miksi tiedustelet sitä? Nyt sinulla on taas tuo
ryppy otsallasi. Pois se, sir!"
Hän silitti kurtun pois pienellä valkoisella kädellään.
"Hyvä, missään tapauksessa en usko, että ihan kaikki olisivat
tulleet huonommiksi", sanoi Haw katsoen alas Lauraan, "yksi ainakin
löytyy, joka on tahraton, yksi, joka on hyvä, puhdas ja rehellinen,
ja joka rakastaisi minua yhtä paljon, vaikka olisin köyhä mies ja
työskentelisin ansaitakseni jokapäiväisen leipäni. Tekisithän sinä sen,
Laura, vai kuinka?
"Sinä hupsu poika! Tietysti sen tekisin".
"Miten omituista kuitenkin, että niin on. Että sinä, ainoa nainen,
jota koskaan olen rakastanut, olisit se ainoa, jossa minäkin olisin
herättänyt rakkauden, vapaan voitonhimosta ja omanvoitonpyynnöstä.
Minä uskon että kaitselmus hyvin yksinkertaisesti on lähettänyt sinut
minulle palauttaakseen uskoni ihmisyyteen. Miten maailma sentään
olisi kolkko ilman naisen rakkautta. Kun aamulla kaikki ympärilläni
oli synkkää, silloin, Laura, käännyin sinun ja sinun rakkautesi
puoleen niinkuin ainoaan maailmassa, johon saatoin luottaa. Kaikki
muu tuntui minusta haihtuvalta, epävarmalta, toisen tai toisen halvan
tarkoitusperän vaikuttamalta. Sinuun, ainoastaan sinuun minä saatoin
luottaa".
"Ja minä sinuun, rakas Raffles! En koskaan ollut tietänyt, mitä rakkaus
on, ennenkuin opin tuntemaan sinut".
Hän astui askeleen häntä kohden ojennetuin käsin, ja lempi loisti
hänen joka piirteestään, kun Raffles äkkiä näki värin katoavan hänen
kasvoiltaan ja tavattoman kauhun kuvastuvan hänen silmistään. Sillä
Lauran kalpeat, jäykistyvät kasvot olivat avoimeen oveen päin, hänen
itsensä vastapäätä seisten, voimatta tietää, mikä häntä pelotti.
"Hector", voihkasi hän kuivin huulin.
Nopeita askeleita kuului eteisestä, ja sorea, ahavoitunut nuori mies
tuli rientäen huoneeseen ja kohotti tytön käsivarsilleen kuin höyhenen.
"Rakastettu", sanoi hän, "minä tiesin odottamatta hämmästyttäväni
sinua. Tulin yöjunassa suoraan Plymouthista. Ja minulla on lomaa
pitkiksi ajoiksi ja aikaa niin että piisaa pitää häät. Eikö se ole
hauskaa Laura!"
Hän pyöri ympäri hänen kanssaan hillittömästi iloissaan. Mutta
kääntyessään ympäri näki hän äkkiä kalpean ja äänettömän vieraan,
joka seisoi ovella. Hector punastui korviaan myöten ja teki kömpelön
merimiehen kumarruksen, yhä edelleen pitäen Lauran kylmää, tunnotonta
kättä kädessään.
"Pyydän anteeksi, sir — en huomannut teitä", sanoi hän. "Antakaa
anteeksi, että käyttäydyin kuin hullu, mutta jos olisitte ollut
palveluksessa, tietäisitte, mitä merkitsee päästä kurin alta laivasta
ja olla vapaa mies. Neiti Mc Intyre voi sanoa teille, että olemme
olleet tuttuja lapsuudesta asti, ja että menemme naimisiin — sanonko —
kuukauden kuluessa, toivoakseni; ehkä jo ymmärrämme toisiamme varsin
hyvin".
Raffles Haw seisoi edelleen kylmänä ja liikkumattomana. Hän oli kuin
huumeessa siitä, mitä näki ja kuuli. Laura vetäysi pois Hectorista ja
koetti irroittaa kättään hänen otteestaan.
"Etkö saanut kirjettäni Gibraltarissa", hän kysyi.
"Me emme käyneet Gibraltarissa. Meidät komennettiin kotiin sähköteitse
Madeirasta. Herrat amiraalikunnassa eivät koskaan itsekään tiedä, mitä
tahtovat. Mutta mitä välittäisin kirjeestäsi Laura, kun voin nähdä
sinut ja puhua kanssasi? Sinä et ole esitellyt minua ystävällesi tässä".
"Sananen, sir", puuttui puheeseen Raffles Haw väräjävin äänin.
"Ymmärränkö teidät oikein? Sallikaa minun tulla vakuutetuksi, että
se ei ole erehdys. Sanotteko olevanne kihloissa ja pian menevänne
naimisiin neiti Mc Intyren kanssa?"
"Niin, luonnollisesti. Olen juuri palannut neljän kuukauden
risteilyltä, ja aijon mennä naimisiin, ennenkuin taas nostan ankkurin".
"Neljän kuukauden", huudahti Haw. "Niin juuri neljä kuukautta on siitä,
kun saavuin tänne. Vielä viimeinen kysymys, sir. Tiesikö Roobert Mc
Intyre kihlauksestanne?"
"Josko Bob tiesi siitä? Se on selvä. Minähän jätin Lauran hänen
huostaansa lähtiessäni. Mutta mitä tämä kaikki on? Mikä sinun on,
Laura? Miksi olet niin kalpea ja äänetön? Ja — tuhat tulimmaista! Mikä
teitä vaivaa, sir? Mies on pyörtymäisillään!"
"_All right_", oihkasi Haw nojaten ovenpieleen.
Hän oli valkea kuin palttina ja painoi kädellään lujasti kylkeensä,
kuin tuntien äkillistä kipua. Silmänräpäyksen horjui hän sinne tänne
aivan tahdottomana, sitten kääntyi hän käheästi kirkaisten ja pakeni
avoimesta ovesta.
"Mies raukka", virkkoi Hector ja tuijotti kummastuneena hänen
jälkeensä. "Hänen näkyi olevan vaikea olla. Mutta mitä tämä kaikki
tarkoittaa, Laura?"
Hänen kasvonsa synkistyivät ja huulet pusertuivat lujasti yhteen.
Laura ei ollut lausunut sanaakaan, oli seisonut vain paikoillaan
ilmeettömästi katsellen eteensä. Nyt riuhtasi hän itsensä irti ja
heittäytyen sohvalle kasvot tyynyjä vasten alkoi kiivaasti nyyhkyttää.
"Se merkitsee että olet saattanut minut turmioon", puhkesi hän
sanomaan. "Että sinä olet turmellut — turmellut — turmellut minut! Etkö
voinut jättää meitä rauhaan? Vain muutamia päiviä vielä, ja me olisimme
olleet pelastetut! Ja sinä et koskaan saanut minun kirjettäni!"
"No, mitä sisälsi se kirje sitten?" kysyi nuori mies kylmästi, seisten
ja katsellen häntä kädet ristissä rinnalla.
"Se olisi ilmoittanut sinulle, että minä annoin sinulle vapautesi.
Minä rakastan Raffles Hawia ja olisin tullut hänen vaimokseen. Ooh,
Hector, minä vihaan sinua ja olen vihaava sinua niin kauvan kuin elän,
sillä sinä olet tunkeutunut minun ja sen ainoan onnen väliin, mikä
milloinkaan on minua kohdannut! Jätä minut, ja toivon, ettet koskaan
enää astu tämän kynnyksen yli!"
"Onko se viimeinen sanasi, Laura?
"Viimeinen, minkä sinulle milloinkaan tulen sanomaan".
"Niinpä hyvästi sitten. Olen tervehtivä isääsi, ja sitten matkustan
oikopäätä Plymouthiin".
Hän odotti silmänräpäyksen, toivoen vastausta, ja poistui sitten
surullisen näköisenä huoneesta.