Vyöhykkeestä vyöhykkeeseen.
Huone, johon ällistynyt Roobert sen jälkeen saapui, oli ehkä
loistavammin, joskaan ei juuri niin kallisarvoisesi sisustettu, kuin
hänen ennen näkemänsä Bordeaux-värisiä, nukkapäällystäisiä, mataloita
divaaneja oli taiteellisesti näennäisessä epäjärjestyksessä huoneessa
sammalenvärisellä itämaalaisella matolla. Mukavia lepotuoleja, taapäin
nojaavia sohvia, ameriikkalaisia kiikkutuoleja, kaikkia oli vara
valita. Huoneen toinen pää oli varustettu lasiseinällä ja näkyi olevan
komeaan kasvihuoneeseen päin. Toisessa päässä oli paljon kaikellaisia
vasta ilmestyneitä aikakauskirjoja ja sanomalehtiä kullatuissa
pitimissään. Ripustimissa kahden puolen majolikakamiinia oli pitkä rivi
piippuja, joita oli kaikista seuduista ja kaikilta kansakunnilta —
englantilaisia kirsikkapuupiippuja, ranskalaisia ruusupuusta tehtyjä,
saksalaisia porsliinipesäisiä, leikattuja merenvahasta valmistettuja,
hyvänhajuisia seetripuisia piippuja, itämaisia nargileoja, turkkilaisia
tchibuk-piippuja ja suuria kultapäisiä hookah'eja. Oikeaan ja vasempaan
oli pieniä lippaita ulottuen kolminkertaisessa rivissä yli huoneen
pitkin sen pituutta; norsunluuhun niiden kannessa oli merkitty eri
tupakkalajien nimet. Niiden yläpuolella oli suurempia, kiilloitetuista
tammesta tehtyjä laatikoita sikareineen ja paperosseineen.
"Koetelkaa tätä damaskolaista divania", sanoi huoneen isäntä
heittäytyen kiikkutuoliin. "Se on sulttaanin kalustonhankkijalta.
Turkkilaiset osaavat antaa arvoa mukavuuksille, voin sanoa. Olen
innokas polttaja, herra Mc Intyre. Tauluista esimerkiksi en mitään
ymmärrä, kuten kyllä pian näette. Mutta tupakasta saattaisin ehkä sanoa
jotakin. Katsokaa näitä" — hän otti esille muutamia pitkiä, sirosti
kierrettyjä, miedonvärisiä sikareja — "nämä ovat todella erinomaisia.
Koettakaa niitä, tehkää hyvin."
Roobert sytytti tarjotun sikarin ja heittäytyi mukavasti taapäin
nojalleen patjojen väliin, sinisten, balsaminhajuisten savupilvien
läpi tarkastellen tuota tavatonta, tahraiseen viittaan puettua
miestä, joka haasteli miljooneista, kuin joku toinen puhuu muutamista
punnista. Kalvakkaine kasvoineen, surullisine, alakuloisine ilmeineen
ja kumaroine olkapäineen näytti hän siltä, kuin hänen kultansa olisi
häntä painanut. Oli kuin koko hänen olemuksessaan olisi ollut äänetön
anteeksipyyntö, hiljainen iltarukous, joka sangen vähän sopi yhteen sen
suunnattoman vallan kanssa, joka hänellä oli.
Roobertista oli koko tämä haaveellinen tapaus ollut erittäin
mieltäkiinnittävä ja hauska. Hänen taiteilijaluontonsa leimahti
eloisaksi siinä täydellisen loiston ja mukavuuden ilmakehässä ja
hänessä vallitsi tyytyväisyyden ja suorastaan aistillisen mielihyvän
tunne, jollaista hän ei ollut milloinkaan ennen kokenut.
"Saapiko olla kahvia tai reiniläistä viiniä tai tokay'ilaista tai
jotakin väkevämpää", kysyi Raffles Haw ojentaen kätensä kohden
esinettä, joka oli hyvin avatun pianon näköinen ja ulkoni seinästä.
"Voin suositella tokay-viiniäni. Saan sitä Itävallan keisarin
hankkijalta, vaikka uskallan sanoa saavani parasta lajia."
Hän painoi kahdesti yhteen tangettiin ja istui sitten hiljaa ja
odottaen. Kuuluvasti paukahtaen lennähti kymmenen sekunnin kuluttua
muuan vetoluukku auki ja pieni tarjotin, jolla oli kaksi pitkää
venetialaista lasia, tuli näkyviin.
"Se tekee aito hyvin tehtävänsä", virkkoi Raffles Haw. "Se on aivan
uusi keksintö, mikäli tiedän. Täällä näette erilaisten viinien ja
muiden nimet painettuina tangetteihin. Painamalla tangettiin suljen
sähkövirran, joka vaikuttaa, että hana kellarissa alapuolella avautuu
niin pitkäksi ajaksi, kuin tarvitaan sen alla alituisesti seisovan
lasin täyttämiseen. Lasi tietysti seisoo pyörivällä levyllä, niin
että aina on yksi paikalla. Lasit kulkevat sitten ylös ilmatorvea
myöten, joka joutuu liikkeeseen viinin aiheuttaman lisääntyneen painon
vaikutuksesta. Se on pieni oivallinen ajatus. Mutta pelkään rasittavani
teitä kaikellaisilla pikku keksinnöilläni. Minun oikkujani on kehittää
koneisto huippuunsa."
"Päinvastoin minä ihmettelen ja ihailen", sanoi Roobert lämpimästi.
"On kuin äkkiä olisin joutunut meidän vanhasta proosallisesta
Englannistamme johonkin loihduttuun palatsiin, neron hengetärten
kotiin. En olisi koskaan voinut uskoa, että maassamme löytyisi
sellaista keinojen tarkoituksiin sovelluttamista, niin täydellistä
valtaa kaikkien yksityiskohtain yli, että se voisi auttaa poistamaan
elämältä joitakuita sen pieniä vaivaloisuuksia."
"Minulla on vielä jotakin teille näytettävää", huomautti Raffles Haw,
"mutta viivähtäkäämme täällä hetkinen, sillä tahtoisin sanoa teille
jotakin. Mitä pidätte sikarista?"
"Erinomainen."
"Se kierrettiin Louisiassa orjuuden ajoilla. Nyt ei koskaan saada
sellaisia. Mies, jolla niitä oli, ei tuntenut niiden arvoa. Hän möi ne
muutamasta shillingistä kappaleen. Nyt pyydän, että tahtoisitte tehdä
minulle palveluksen, herra Mc Intyre."
"Suurimmalla mielihyvällä."
"Te näette nyt kutakuinkin, miten minun laitani on. Olen kokonaan
outo täällä. Varakkaitten säätyluokkien kanssa minulla ei ole
paljon yhteistä. En ole vähääkään seuramies. En tunne lainkaan
yhteiskunnallista kunnianhimoa. Ymmärrättekö?"
"Täydellisesti."
"Toiselta puolelta on kokemukseni maailmasta ollut se, että on perin
vaikeata päästä ystäväksi köyhemmän ihmisen kanssa — tarkoitan
sellaisen kanssa, joka haluaa jollakin tavalla lisätä tulojansa.
Sellainen ajattelee enin rikkauttani ja vähin minua itseäni. Olen
koettanut sitä, ymmärrättekö, ja tiedän sen." Hän vaikeni ja antoi
sormiensa lipua pitkin harvaa partaansa.
Roobert Mc Intyre nyökkäsi osoittaaksensa ymmärtävänsä hänen tilansa.
"Nyt te tajuatte", hän jatkoi, "että kun minun luontoni pitää minua
etäällä rikkaista ja epäluuloisuuteni niistä, jotka eivät ole rikkaita,
niin tulee asemani kovin yksinäiseksi. Ei silti, että olisin huolissani
erillisen elämän vuoksi, siihen olen tottunut. Mutta se rajoittaa
toimintapiiriäni. Minulta aivan puuttuu luotettavia keinoja voidakseni
tietää, milloin ja missä voisin olla hyödyksi. Olen jo tänään ilokseni
kohdannut erään miehen, tämän pitäjän papin joka tuntuu olevan
läpeensä omaavoittoa pyytämätön ja luotettava. Hän on tuleva yhdeksi
yhdistysniveleeksi minun ja ulkomaailman välillä. Nyt kysyn teiltä,
tahtoisitteko te tulla toiseksi?"
"Suurimmalla mielihyvällä", virkkoi Roobert innoissaan.
Ehdotus täytti hänen sydämmensä ilolla, sillä se tuntui tavallansa
saattavan hänet julkiseen yhteyteen tuon paratiisinmoisen talon kanssa.
Mr Haw ei olisi voinut pyytää mitään, joka olisi enemmän ollut hänestä
mieluista.
"Olin niin onnellinen keskustelusta teidän kanssanne havaitessani,
kuinka korkealla te olette siinä suhteessa ja kuinka täydellisesti omaa
etua pyytämätön te olette. Havaitsitte kenties kuinka lyhytsanainen ja
melkein epäystävällinen teitä kohtaan alussa olin. Minulla on ollut
syytä pelätä ja epäillä kaikkia tilapäisiä tuttavuuksia. Liian usein on
käynyt seivästi ilmi, että ne ovat olleet jo ennakolta huolellisesti
suunniteltuja toisessa tai toisessa halvassa tarkoituksessa. Suuri
Jumala, millaisia historioita voisin kertoa teille! Erästä naista
ajoi härkä — panin henkeni vaaraan pelastaakseni hänet ja sain sitten
tietää, että kaikki oli äidin toimeenpanema näytelmä halusta tulla
tutuksi vaikuttavalla tavalla, ja että härkä oli vuokrattu tunniksi.
Mutta en tahdo järkyttää teidän uskoanne ihmisluontoon. Minä puolestani
olen saanut joitakuita kovia kolauksia. Ehkä katson liian epäluuloisin
silmin kaikkea, mikä tulee lähelleni. Sitä tarpeellisempaa on, että
saan jonkun neuvonantajan, johon voin luottaa."
"Jos vain tahdotte sanoa minulle, missä minun ajatukseni saattaisi olla
teille hyödyksi, niin tuntisin itseni onnelliseksi", sanoi Roobert.
"Sukuni on kotoisin Birminghamista, mutta tunnen kuitenkin useimmat
ihmiset täällä, ja tiedän miten heidän laitansa on."
"Juuri sitä tarvitsenkin tietää. Rahat voivat olla suureksi hyödyksi,
mutta ne saattavat myös paljon vahingoittaa. Minä tulen kysymään teiltä
neuvoa, jos muuten epäilen. Se on totta, yhden kysymyksen tahdon tehdä
teille yksin tein. Voitteko sanoa, kuka on nuori nainen, jolla on hyvin
tumma tukka, harmaat silmät ja hienosti muodostuneet kasvot? Hän oli
sinisessä, astrakaninahkaisella kauluksella ja hihansuilla varustetussa
puvussa."
Roobert hymyili sydämmessään.
"Sen puvun tunnen varsin hyvin", hän sanoi. "Te olette kuvailleet
sisareni Lauran."
"Teidän sisarenne! Todellako? Niinpä niin, teissä on jotakin
yhtäläisyyttä, nyt kun olen saanut silmäni auki sitä huomaamaan. Näin
hänet eräänä päivänä ja ihmettelin, kuka hän olisi. Hän asuu varmaan
teidän kanssanne?"
"Aivan oikein, isäni, hän ja minä asumme yhdessä Elmdenessä."
"Siellä toivon saada tehdä tuttavuutta heidän kanssaan. Te olette
lopettaneet sikarinne. Ottakaa uusi tai koettakaa piippua. Minulla
on täällä useimmat tupakkalajit. Lippaat täytetään joka maanantaina
ja lauvantaina lähetetään, mitä silloin on jälellä, vanhuksille
köyhäintaloon; sillä tavalla onnistun aina pitämään tuoretta tavaraa.
Hyvä, jollette halua nauttia enää mitään, niin ehkä tahtoisitte
nähdä parisen kohtaa. Tällä sivulla on varushuone ja sen toisella
puolella kirjasto. Kirjakokoelmani on rajoitettu; minulla on nahdisti
satatuhatta nidosta. Mutta joukossa on harvinaisia teoksia. Minulla on
länsigöötiläinen raamattu viidenneltä vuosisadalta, jonka melkein uskon
ainoaksi laatuaan.
"Sitten on eräs Biblia Pauperum vuodelta 1430, eräs mulperipuun
lehdille kirjoitettu käsikirjoitus ensimäiseen Mooseksen kirjaan
luultavasti toiselta vuosisadalta, 'Tristan ja Isolde' kahdeksannelta
vuosisadalta ja parisataa vanhaa goottilaista munkkikäsikirjoitusta,
joiden joukossa sangen kauniita kappaleita Schöfferiltä ja Fustilta.
Niitä voitte huviksenne katsella jonakin sateisena päivänä, kun teillä
ei ole parempaa tekemistä. Mutta minä olen keksinyt jotakin, joka on
yhteydessä tämän tupakkahuoneen kanssa, ja joka ehkä huvittaisi teitä.
Sytyttäkää nyt uusi sikari ja tulkaa sitten istumaan viereeni tälle
chaiselonguelle huoneen perälle".
Kysymyksessä oleva sohva oli komerossa, jota kolmelta sivulta
ja yläpuolelta ympäröi täysin kirkas, läpinäkyvä kristalli.
Heidän istuttuaan vetäisi talon herra eräästä nuorasta, jolloin
kristalliluukku putosi alas heidän taakseen, niin että he joka puolelta
joutuivat sulkeuksiin suureen kaappiin, jonka seinät olivat puhdasta
ja niin hienoksi hiottua lasia, että sen olemassaolon hyvin helposti
saattoi unohtaa.
Joukko kullatuita, kristallikädensijoilla varustettuja nuoria riippui
alas pieneen huoneeseen näyttäen olevan yhteydessä ulkopuolella olevan
pitkän, loistavan aition kanssa.
"No, missä nyt haluaisitte poltella sikarianne", sanoi Raffles Haw
vakavat silmänsä loistaen. "Matkustammeko Intiaan vai Egyptiin vai
Kiinaan tai minne haluatte?"
"Etelä-Amerikkaan", sanoi Roobert.
Tuntui jokin räpsähtävän, sorisevan ja liikkuvan. Nuori taiteilija
katseli hämmästyksissään ympärilleen. Minne hän katsoikaan, joka
puolella oli sanajalkoja, korkeita kuin puut, ja palmuja pitkine,
riippuvine köynnöskasvineen, ja joukottain säteileviä orkideeoja.
Tupakkahuone, talo, Englanti, kaikki oli kadonnut ja hän istui
divaanilla Amazon-joen aarniometsän sydämessä.
Se ei ollut näköhäiriö eikä silmänkääntäjätemppu. Hän saattoi nähdä
kuuman höyryn kohoovan troopillisesta pikkumetsästä, raskaat pisarat,
jotka putoilivat suunnattomista viheriäisistä lehdistä, vieläpä juomut
ja lustot karkeassa kuoressa, joka takeltui runkoihin. Juuri hänen sitä
kaikkea katsellessaan kiertäysi viheriä, täplikäs käärme äänettömästi
hänen päänsä yläpuolella olevan oksan ympäri ja loistavasulkainen
papukaija lennähti äkisti lehdikon läpi kadoten puiden runkojen
joukkoon. Roobert katseli hämmästyksestä mykkänä ja kääntyi vidoin
isäntänsä puoleen uteliain ja samalla rahtusen pelokkain kasvoin.
"Ihmiset ovat olleet kummissaan vähemmänkin vuoksi, eikö totta",
huudahti Raffles Haw sydämmellisesti nauraen. "Oletteko saaneet
kylliksi Amazonjoesta? Mitä sanotte pienestä lepohetkestä Egyptissä?"
Taasen sorina, nopea vilahdus jostakin ohijäävästä esineestä, ja
silmänräpäyksessä levisi heidän ympärillään suunnaton erämaa niin
pitkälle kuin silmä kantoi. Etualalla yleni ilmaan ylähälle ryhmä
palmuja, joukko ryhmyisiä, kaktuksentapaisia kasveja juurillaan.
Toisella puolella kohosi korkea, epätasainen, harmaa muistopatsas,
joka jalustalta oli hakattu jättiläiskuoriaisen muotoiseksi. Joukko
sisiliskoja leikitteli vanhan, hakatun kiven pinnalla. Takana levisi
keltainen hieta siintävään etäisyyteen, jossa utuinen kangastus
näyttäysihe näköpiirin rajalla.
"Herra Haw, en käsitä tätä!"
Roobert tarttui kiinni sohvan selustimeen ja tuijotti hölmistyneenä
ympärilleen.
"Vaikutus on todella hämmästyttävä, eikö totta? Tämä egyptiläinen
erämaa on minun lempipaikkani tahtoessani poltella hiljaisesti
mietiskellen. On omituista, että tupakka on tullut eloisasta,
käytännöllisestä lännestä. Se tuntuisi paremmin sopivan toimettomalle,
uneliaalle idälle. Mutta ehkä vaihtelun vuoksi pitäisitte pikku
pistäymisestä Kiinaan?"
"Ei tänään", vastasi Roobert vieden käden otsalleen. "Tunnen itseni
vähän sekanaiseksi kaikista näistä ihmeistä, luulenpa todella niiden
käyneen hermolleni. Sitäpaitsi on aika minun palata proosalliseen
Elmdeneeni, jos vain voin löytää tien ulos tästä erämaasta, johon
olette minut siirtäneet. Mutta tahtoisitteko rauhoittaa mieltäni, herra
Haw, selittämällä miten tämä kaikki on mahdollista?"
"Se on pelkkää leikittelyä, monimutkaisesti laitettua leikkiä, ei
mitään muuta. Sallikaa selittääni. Minulla on pitkä jono hyvin suuria
kasvihuoneita, jotka alkavat toisesta päästä tupakkahuonetta. Eri
kasvihuoneet ovat eri tavalla lämpimiä ja kosteita, niin että niissä
tarkoilleen saadaan aikaan Egyptin, Kiinan tai muiden maiden ilmasto.
Näettekös, meidän kristallikaappimme on raitiovaunu, joka kulkee pitkin
terässylinteriä mitä pienimmällä hankauksella. Vetämällä toisesta
tai toisesta nuorasta määrään, kuinka kauas on mentävä, ja liike
tapahtuu, kuten olette nähneet, hämmästyttävällä vauhdilla. Vaikutus
kasvihuoneissani tulee täydellisemmäksi sen kautta, että katon alati
salaa pilvi, joka todella on ihmeteltävästi maalattu ja että sinne on
viety lintuja ja muita eläimiä, jotka tuntuvat viihtyvän teennäisessä
lämmössä yhtä hyvin kuin luonnollisessa".
"Se selittää kuvan Etelä-Amerikasta, mutta ei egyptiläistä".
"Ei, se on todella sangen kekseliäästi laitettu. Sain taitavimman
miehen Ranskasta, tai ainakin sen joka parhaiten käsittää,
miten saadaan aikaan suuria vaikutuksia, maalaamaan tuonne tuon
ympyränmuotoisen taustan. Te ymmärrätte, palmut, kaktukset, obeliski
j.n.e. ovat täysin todellisia, ja samoin on hiekka noin viidenkymmenen
sylen mitalta, ja lyönpä vetoa terävänäköisimmän miehen kanssa
koko Englannissa, että hän ei osaa sanoa, mistä petos alkaa. Se on
tavallinen pyörömaalaustapa, jonka vaikutus useinkin varsin huonosti
onnistuu, mutta tämä on tehty mitä täydellisimmästi. Oliko jotakin
muuta?"
"Kristallikaappi? Mihin se on tarkoitettu?"
"Suojaamaan vieraitani lämmön vaihdosten vaikutuksilta. Tekisinpä
heille huonon palveluksen, jos veisin heidät takaisin tupakkahuoneeseen
läpihiestyneinä ja vilustuttaisin heidät ankarasti. Kristallikaappi
myös on pidettävä jonkun verran lämpimänä, muuten höyry hiostaisi lasin
ja pilaisi näköalan. Mutta pitääkö teidän tosiaankin mennä? No, sitten
ollaan jälleen tupakkahuoneessa. Toivon, ettei käyntinne läheskään ole
ainoa ja viimeinen. Jos saan luvan käydä Elmdenessä, on se minusta
hupaista. Tätä tietä, museon kautta".
Kun Roobert Mc Intyre tuli ulos suuren talon balsamisesta,
hyvänhajuisesta ilmasta englantilaisen talvi-illan tuimaan, kylmään,
purevaan säähän, tuntui hänestä, kuin olisi hän ollut poissa pitkällä
matkalla vieraissa maissa.
Aikaa mitataan paraiten aistimuksilla, ja niin eloisat ja uudet olivat
hänen havaintonsa olleet, että hänestä tuntui, kun olisi monta viikkoa
kulunut keskustelusta nokisen, oudon miehen kera tiellä. Hän kulki
eteenpäin aivan pyörällä päästään koko sielu huumauksissa ajatellen
omituisen tuntemattoman rajattomia rikkauksia ja määrittelemätöntä
valtaa.
Pieneltä, rämältä ja matalalta tuntui hänestä Elmdene, kun hän lähestyi
sitä, ja hän astui sen kynnyksen yli täynnä rauhatonta tyytymättömyyttä
itseensä ja ympäristöönsä.