Kruunauspäivä.
Siirtykäämme nyt muutamia tunteja taaksepäin ja istukaamme Westminster
Abbey'hin kello neljä aamulla tämän muistettavan kruunauspäivän. Ilman
seuraa emme ole sillä vaikka vielä on pilkkosen pimeä, näemme me
tulisoihtujen valaisemain parvien jo täyttyvän kansalla, joka tyytyy
istumaan paikoillaan ja siivosti odottamaan seitsemän kahdeksan tuntia,
nähdäkseen mitä tuskin voipi toivovansa nähdä kahdesti elämässään --
kuninkaan kruunausta. Niin, London ja Westminster oli ollut jaloillaan
siitä saakka, kuin tykit kuuluttaen paukkuivat, kello kolmesta; ja nyt
jo törmäsi tittelitöntä, rikasta väkeä, ostettuaan selvällä rahalla
oikeuden hakemaan itselleen istumapaikkoja parvilla, heitä varten
varatuille sisäänkäytäville.
Tunnit kuluvat hitaasti. Kaikkinainen liike on toistaiseksi tauonnut,
sillä parvet on jo aikoja sitten täpö täynnään. Istukaamme mekin
joutessamme katselemaan tuota kaikkea, me voimme niin useaan suuntaan
tähystää paikaltamme, huolimatta kirkon hämärästä, monia osia sen
parvista ja palkongeista täynnään väkeä, vaikka toiset osat näistä
parvista, palkongeista ovatkin peitetyt näkyvistämme pilarien ja muiden
rakennustaidon ulkonemain kautta. Me voimme nähdä koko pohjoisen
ristikuvan -- tyhjänä vielä ja vartoen Englannin etuoikeutettuja
luokkia. Me voimme samaten katsella koko pohjasiltaa eli platformua,
joka on kalliilla kankaalla peitetty ja jossa on valtaistuin. Tämä
on keskellä platformua, ja siihen viepi neljä ylenevää porrasta.
Valtaistuimeen on suljettu rosoinen laatta-kivi -- Scone-kivi --
jonka päällä monet sukupolvet Scotlannin kuninkaita on istunut
kruunauksessaan ja joka siten on käynyt pyhäksi kyllä vastaanottamaan
samassa tarkoituksessa myöskin Englannin hallitsijoita. Sekä
valtaistuin että sen jalusta on verhottu kultakankaalla.
Hiljaisuus vallitsee, tulisoitot välkkyvät himmeästi, aika kuluu
hitaasti. Mutta lopulta koittava päivä puhuu puolestaan, tulisoitot
sammuvat, ja lievä valovirta leviää suuressa kirkossa. Kaikki
tämän temppelin kauneudet on nyt nähtävissä, mutta pehmeässä ja
varjopuoleissa valossa, sillä päivän pyörä peittyy lieviin pilviin.
Kello seitsemän ratkeaa tämä yksitoikkoinen hiljaisuus ensi kertaa,
sillä silloin astuu sisään ristilaivaan ensimmäinen aatelisnainen,
puettuna kuin Salomo loistossaan; ja tämän ladyn taluttaa paikalleen
samettinen ja satiininen marsalkka, samalla kuin uskollinen kopio tästä
herrasta kantaa ladyn pitkää hameenhäntää, seuraa naista ja, hänen
istuttuaan paikalleen, sovittelee hännän hänen helmaansa. Sitten hän
sijoittelee naisen jalkapallin hänen tahtonsa mukaan; jonka jälkeen
sama herra panee hänen kruununsa paikalle, josta se on mukavasti
saatavissa silloin, kun aika on käsissä kaikkein aatelien kruunaukseen
samalla kertaa.
Vähitellen purjehtivat nyt sisään aatelisnaiset loistavassa jonossa,
ja silkkipukuisia marsalkkoja häälyy kaikkialla taluttaen naisia
paikoilleen ja valmistaen heille mukavat istumasijat. Näytelmä on jo
vilkasta kyllä. Liikettä ja häälynää ja kirjavain värien välkkynää
kaikkialla. Hetkisen perästä kuitenkin hiljaisuutta; sillä kaikki
aatelisnaiset on jo tulleet, ja he istuvat paikoillaan täyttäen puoli
tynnyrinalaa kukillaan ja loistaen kaikissa taivaankaaren väreissä
ja jalokiviltä heiastaen kuin kokonainen linturata tähtiä. Siinä
on kaikki ikäluokat: ruskeat, ryppyiset, valkopäiset leskiladyt,
jotka voivat ajatuksissaan vääntyä taaksepäin ja yhä taaksepäin ajan
virrassa ja vielä muistaa Richard III:n kruunausta ja tuon vanhan
unohtuneen ajan levottomuuksia; siinä on suopeita keski-ikäisiä
naisia; siinä on miellyttäviä, rakastettavia nuoria rouvia; ja siinä
on lempeitä, kauniin kauniita nuoria tyttöjä sulavine silmineen ja
purppuraposkineen, ja he kenties, kun tärkeä hetki on tullut, hieman
nurintapaisesti panevat kruunuset päähänsä, sillä onhan tuo toimi ihan
uuden uutukaista heille, ja heidän jännityksensä kai on vaikuttava
kaikin hämmentävästi. Toivokaamme kuitenkin, ettei sitä tapahdu, sillä
onhan nuorten ladyjen hiukset ennakolta asetettu taipuvaan tilaan
kruunusen pikaista ja mukavaa sovittamista varten, kun merkki annetaan.
Olemme nähneet tämän äärettömän ladyjoukon olevan paksusti jalokivillä
pirotellun, ja me näemme myöskin, että tämä on ihmeellistä näytelmää
-- mutta vasta nyt herää, kun herääkin, hämmästyksemme täydellä
todella. Noin kello yhdeksän aikaan särkyvät pilvet paistikkaa, ja
torvillinen auringon säteitä samoaa samakan ilman läpi ja venyy
verkalleen naisten riveihin. Ja jokainen rivi, johonka se käy, leimuaa
silloin loistavaan hehkuun monivärisiä tulia, ja me tunnemme itse
sormenpäissämme kuni sähkösysäyksen, joka ampuu meidän lävitsemme
tuon yllätyksen ja näytelmän kauneuden johdosta! Heti sen perästä
ilmenee erityinen lähetystö jostakin kaukaisesta Itämaiden nurkasta.
Astuen esiin yleisen ulkomaiden lähettiläskunnan kanssa ristittää se
auringonsäteet, ja me pidätämme henkeämme, sillä loisto, joka suikkii
ja säkenöitsee sen ympärillä, on niin valtava. Itämaiden lähetystö on
näet kiireestä kantapäähän helmitetty kalleilla kivillä, jotka sen
vähänkin liikahtaessa heittävät ympärille heijastavan, välkkyvän valon.
Muuttakaamme "tempus'ta" kirjoituksessa! Aika kului hitaasti -- tunti
-- kaksi tuntia -- puoli kolmatta tuntia. Silloin ilmoittivat tykkien
syvät pamaukset, että kuningas suurine saattoineen oli viimeinkin
saapunut; ja odottelevat väkijoukot iloitsivat. Kaikki kyllä tiesivät,
että viivytystä seuraisi, sillä täytyihän kuninkaan tulla valmistetuksi
ja puetuksi tuota juhlallista tilaisuutta varten; mutta tämä odotusaika
tulisi sittenkin hauskasti kulumaan, kun valtakunnan valiomiehet
olivat mukana loistavissa puvuissaan. Nämä herrat saatettiin nyt
asianomaisilla juhlamenoilla kukin paikalleen, ja heidän kruunusensa
asetettiin helposti saataviin. Sillaikaa vallitsi utelias harrastus
ihmisissä parvien päällä, sillä useimmat heistä saivat nyt ensikertaa
elämässään omin silmin nähdä herttuoita, kreivejä ja parooneja, joiden
nimet löytyi historiassa jo viisi sataa vuotta sitten. Kun kaikki olit
istuneet, oli näköala parvilta mitä täydellisin, ja pramea se olikin
ylen määrin ja muistiin pantava myös.
Nyt ilmestyit kirkon korkeimmat herrat hiippoineen ja heidän
alustalaisensa, astuskelit platformulle ja istuit määrätyille
paikoille. Sitten seurasi lordprotektori ja muita suuria virkamiehiä,
ja heidän perässään tuli teräsaseissa osasto kaartilaisia.
Oli hetken odottavaa hiljaisuutta. Sitten, annetusta merkistä, pauhasit
yhtäkkiä riemumarssin sävelet, ja Tom Canty, puettuna pitkään,
kultasarkaiseen kauhtanaan, ilmestyi ovelle ja astuskeli platformulle.
Koko läsnäoleva ihmiskunta nousi seisaalle, ja hallitsija-vakuutuksen
juhla alkoi.
Urkujen säestäessä lauletun virren sävelet soivat soinnokkaasti
temppelissä, ja siten tervehdittynä saatettiin Tom Canty
valtaistuimelle. Ikivanhat menot menivät menoaan painavalla
juhlallisuudella, läsnäolevain hartaasti kuunnellessa ja katsellessa;
ja niiden lähestyessä loppuansa kävi Tom Canty kalvakkaaksi, kalpeni
kalpenemistaan, ja syvä ja synkän synkkä kärsimys ja toivottomuus
valtasi hänen sielunsa ja vaivatun sydämmensä.
Vihdoinkin loppusuoritus oli käsissä. Canterburyn arkkipiispa nosti
Englannin kruunun patjalta ja piti sitä tuon vapisevan valekuninkaan
pään päällä. Samassa hetkessä nousi heijastus, kuin taivaankaaresta,
kirkon omassa ristilaivassa, sillä jokainen aatelishenki tuossa
suuressa kokouksessa nosti, kun nostikin, kruununsa ja piti sitä päänsä
yllä -- ja pysyi hetkisen liikkumatta tässä asennossa.
Syvä hiljaisuus vallitsi temppelissä. Tässä juhlallisessa hetkessä
ilmeni äkkiä arvaamaton outo vieras näyttämölle -- vieras, jota ei
kenkään ollut huomannut, ennenkun se ilmestyi kuorikäytävälle. Se oli
poika, paljaspäinen ja huonoissa kengissä, puettuna köyhään, karkeaan
riepupukuun, joka oli raukeeva repaleisiin. Hän koroitti kätensä
juhlallisuudella, joka ei oikein sopinut hänen kurjaan ja surulliseen
ilmiöönsä, ja päästi kurkustaan tämän varoittavan muistutuksen --
"Minä kiellän teitä panemasta Englannin kruunua tuohon rikolliseen
päähän. _Minä_ olen kuningas!"
Samassa monet miehet närkästyksissään kävit käsiksi poikaan; mutta
samassa myöskin Tom Canty, kuninkaallisessa puvussaan, astui nopean
askeleen eteenpäin ja huusi helisevällä äänellä --
"Päästäkää hänet ja varokaa itseänne! Hän _on_ kuningas!"
Hurjasti säikähtyivät kaikki läsnäolevat, jotka puoleksi nousit
seisaalleen paikoillaan tuijottaen huumaavassa hämmästyksessä
toisiaan tai päähenkilöitä tässä kohtauksessa, ikäänkuin ihmiset,
jotka ihmettelevät, ovatko he valveillaan ja täysin tolkuillaan vai
nukkuvatko ja näkevätkö unta. Lordprotektori oli yhtä ymmällään kuin
toiset, mutta tointui pian ja huudahti pontevasti --
"Älkää huoliko hänen majesteetistaan, hänen tautinsa on uudistunut --
ottakaa kiinni tuo maankuleksija!"