"Kolme killinkiä ja kaheksan penceä, korkea oikeus -- minä en voi
helpottaa pennyäkään, jos tosi hinta on pantava".
Tuomari katsoi pahoilla mielin, alla päin väkijoukkoon, nyökkäsi sitten
konstaapelille ja sanoi --
"Tuomiosali puhtaaksi ja ovet kiinni!"
Tehtiin kuten käskettiin. Ainoastaan molemmat oikeuden jäsenet,
syyttäjä ja syytetty ja Miles Hendon jäivät. Miles seisoi siinä
kangistuneena ja kalpeana, ja hänen otsalleen kerääntyi suuret karpalot
kylmää hikeä ja valuivat virtana hänen kasvojaan alas. Tuomari kääntyi
taas vaimoon ja sanoi liikutetuin äänin --
"Tämä taitamaton poika raukka oli kenties tuskallisen nälän vallassa,
sillä ajat on kovat köyhälle. Muistakaa mitä sanon: hän ei näytä
pahailkiseltä, mutta kun nälkä ahdistaa, niin -- -- vaimo hyvä!
tiedättekö, että kun joku varastaa tavaraa yli kolmentoista ja puolen
pennyn arvon, laki määrää, että hän on _hirtettävä_ siitä?"[13]
Pieni kuningas säpsähti, silmät siirollaan ja kauhistuen, mutta malttoi
pian mieltänsä ja näytti sitten levolliselta. Niin ei ollut vaimon
laita. Hän hypähti ylös vapisten peljästyksestä ja huusi --
"Voi, pyhä Jumala, mitä olen minä tehnyt? Herra laupias varjelkoon!
Minä en tahdo pientä poika raukkaa hirteen, en koko maailmastakaan!
Voi, korkea oikeus, pelastakaa minut tästä -- mitä pitää minun tehä,
mitä _voin_ minä tehä?"