Prinssi vankina.
Hendon pidätti nauruaan ja kumartui alaspäin ja kuiskasi kuninkaan
korvaan --
"Hiljaa, hiljaa prinssi, käyttäkää kieltänne varovaisesti -- eli
oikeammin: älkää käyttäkö sitä ollenkaan. Luottakaa minuun -- lopussa
kiitos seisoo." Sitten lisäsi hän itsekseen: "_Sir_ Miles! Olinhan,
Jumala nähköön, kokonaan unohtanut olevani ritari! Herra Jumala, kuinka
merkillistä sentään! Millä itsepänttäisyydellä hän pitää muistissaan
tuota hullunkurista aatosta! -- -- Tyhjä ja höperö titteli on minun,
ja kuitenkin on se jotakin, että olen sen ansainnut. Sillä minusta on
se enemmän kunniakasta, että miestä pidetään ritarina hänen unelmainsa
ja varjojensa valtakunnassa, kuin jos häntä katsottaisiin liian
alhaiseksi tullakseen kreiviksi muutamissa tämän maailman todellisissa
kuningaskunnissa."
Suljettu kehä aukeni päästääkseen sisään poliisikonstaapelin, joka nyt
lähestyi valmiina laskemaan kouransa kuninkaan olkapäähän, kun Hendon
keskeytti --
"Hiljaa, hyvät ystävät! Pois käsi -- hän tulee kyllä mukaan. Minä
takaan sen. Näyttäkää vain tie, me seuraamme."
Poliisimies kävi edellä vaimon ja hänen käärynsä kanssa. Miles ja
kuningas seurasi, ihmisjoukko kantapäissään. Kuningas tahtoi kapinoida
mutta Hendon sanoi hälle matalalla äänellä --
"Malttakaa mielenne, sire -- teidän lakinne ovat teidän oman
kuningasvaltanne terveellistä hengitystä. Jos nyt niiden juuri
niitä vastustaa, niin miten sitten oksat niitä kunnioittaa?
Nähtävästi on yksi näitä lakeja rikottu. Kun kuningas on taas
omalla valtaistuimellaan, voipiko se koskaan loukata häntä, jos hän
muistaa, että hän, ollessaan näennäisesti yksityisenä henkilönä,
antoi lainkuuliaisesta kuninkaan vajota kansalaiseksi ja alistua lain
valtaan?"
"Te olette oikeassa, älkää puhuko enää. Te saatte nähdä, että mitä
Englannin kuningas vaatii alamaisen kärsivän lailta, sen hän itsekin
tahtoo kärsiä, niinkauan kuin hän alamaisena on".
Kun vaimo kutsuttiin todistamaan rauhatuomarin eteen, vannoi hän, että
pieni vanki aidakkeen takana oli sama henkilö, joka oli toimittanut
varkauden. Ei ollut ketään, joka olisi pystynyt väittää vastaan, ja
niin oli kuningas, kun olikin, näytetty syylliseksi. Kääry aukaistiin
nyt, ja kun sisällys huomattiin pieneksi pullakaksi porsaaksi,
näytti tuomari hämmästyneeltä; ja Hendon kävi kalpeaksi ja koko
hänen ruumiinsa säpsähti säikähdyksestä, ikäänkuin sähkövirta olisi
sen läpäissyt. Mutta kuningas ei ollut millänsäkään, tietämättömyys
kun häntä suojeli. Tuomari punnitsi päässänsä asiaa, tuskallisen
hiljaisuuden vallitessa, kääntyi sitten vaimon puoleen kysyen --
"Minkä arvon panette tälle omallenne?"