"Epäilemättä on sallittuna muuttaa arvomäärää, koska sitä ei vielä ole
pöytäkirjassa ".
"Pankaa sitten Jumalan nimen porsaalle hinnaks kahdeksan pennyä, ja
siunattu olkoon päivä, joka pelasti omantuntoni tästä julmasta jutusta!"
Miles Hendon unohti kokonaan kaiken sopivaisuuden ilossaan ja
hämmästytti kuningasta ja loukkasi hänen arvoansa paiskaamalla kätensä
hänen ympärillensä ja painamalla hänet sydämmellensä. Vaimo teki
jäähyväiset niiaten ja poistui porsaineen; ja konstaapeli, avaten hälle
oven, seurasi ahtaaseen porstuaan. Tuomari kirjoitti pöytäkirjaansa.
Hendon aina varovaisena tuumasi, että oli hyvä tietää, minkä tähden
oikeuden palvelija seurasi vaimoa ulos. Ja niin hän siis hiipi hiljaa
hämärään porstuaan ja asettui kuuntelemaan. Hän kuuli seuraavan
keskustelun --
"Se on lihava porsas ja näyttää herkkuiselta. Min' ostan sen sulta.
Täss' on kaheksan penceä".
"Kaheksan penceä, totta maarian! Älä luulekaan. Se maksaa mulle kolme
killinkiä ja kaheksan penceä, hyvää rehellistä rahaa viime hallituksen
ajalta, jota vanha Henrikki vainaja ei koskaan ollut koskenut taikka
väärentänyt. Min' annan palttua sun kaheksalle pencelles!"
"Vai niin, tuuli puhaltaa nyt sieltä päin. Sinä olit valalla ja vannoit
väärän valan, että porsas oli ainoastaan kaheksan pencen arvossa. Tule
heti kanssani tuomarin eteen ja vastaa rikoksestas! -- ja silloin poika
on kieppuroiva hirressä".
"Hiljaa, hiljaa, herra kulta! Älkää sanoko mitään enää. Minä tyy'yn
kaheksaan penceen. Antakaa ne tänne ja älkää hiiskuko asiasta mitään
enään".
Vaimo lähti itkien tiehensä. Hendon hiipi takaisin oikeussaliin, johon
konstaapelikin pian tuli, kätkettyänsä saaliinsa varmaan paikkaan.
Tuomari kirjoitti vielä hetken aikaa, piti sitten kuninkaalle vakavan,
mutta hyväluontoisen puheen ja tuomitsi hänet viimein vähän ajan
vankeuteen paikkakunnan tyrmään ja sitten ruoskittavaksi julkisesti.
Hämmästynyt kuningas avasi suunsa ja olisi varmaankin antanut käskyn
hyvän tuomarin mestattavaksi paikalla, mutta hän sai varoittavan
viittauksen Hendonilta ja piti yhä suunsa eikä hiiskunut sanaakaan.
Hendon otti häntä kädestä, teki syvän kumarruksen oikeudelle, ja
molemmat marssivat konstaapelin johdolla vankihuoneelle. Samassa
hetkessä, kun he tulit kadulle, seisahtui äkästynyt hallitsija,
tempaisi kätensä irti ja huudahti --
"Pöllöpää, luuletko minun tahtovani mennä tavalliseen vankilaan
_elävänä?"_