"Hupsu Ensimmäinen, Hölmöjen kuningas!"
Tämä nimitys veteli kerrassaan, jokainen kurkku kaikui, ja ulvova
remuhuuto halkasi ilman --
"Kauan eläköön Hupsu Ensimmäinen, Hölmöjen kuningas!" jota seurasi
hoilotukset, kissannaukutukset ja naurunpurskaukset.
"Tuokaa hän tänne ja kruunataan hän!"
"Mantteli hänen päällensä!"
"Valtikka hänen käsiinsä!"
"Valtaistuin hänen allensa!"
Nämä ja kymmenittäin muita huudahuksia kuului yhdellä kertaa! Ja
ennenkun pikkuinen uhri parka tuskin ennätti hengähtääkään, tuli hän
kruunatuksi tinakattilalla, sai vanhan ränstyneen viltin mantteliksi
ja tynnyrin valtaistuimeksi, ja valtikkana pistettiin hänen käteensä
kattilanpaikkurin juotosrauta. Sitten heittivät kaikki tyyni polvilleen
hänen ympärilleen ja puhkesivat ivallisiin valituksiin ja pilkallisiin
armon anomuksiin, samalla kun pyyhkivät silmiänsä likaisilla ja
retuisilla hihoilla ja vyöliinoilla --
"Ole armollinen meille, sä laupias kuningas!"
"Älä polje polvistuvia syöpäläisiäs, oi jalomielinen majesteetti!"
"Sääli orjias ja virkistä heitä kuninkaallisella potkulla!"
"Ilahuta meitä ja lämmitä meitä armos säteillä, sinä kuningasvallan
säteilevä aurinko!"
"Pyhitä maapintaa koskemalla jalallas siihen, että me saisimme syyä
rapakon ja tulisimme aateliksi."
"Suvaitse sylkeä meihin, oi sinä siunattu kuningas, että meiän
lapsenlapset kertoisit sinun ruhtinaallisesta armostas ja olisit
ylpeitä siitä ja onnellisia iankaikkisesta iankaikkiseen."
Iloinen kattilanpaikkuri keksi kuitenkin illan loistonumeron ja tuli
kuuluisaksi. Polvistuen tahtoi hän suudella kuninkaan jalkaa ja sai
silloin halveksivan potkun; jonka jälkeen hän kierteli laumassa
kerjäten jotakin riepua, jonka muka saisi panna sen paikan yli
naamassaan, johon majesteetin jalka oli koskenut, sanoen, että sen
paikan täytyi säilyä tulemasta yhteyteen sivistymättömän ilman kanssa,
ja että hän nyt loisi onnensa kiertelemällä maantiellä ja näyttelemällä
sitä sadasta killingistä katsojaa kohti. Hänen pilansa tästä aineesta
oli niin tavattoman hyvä, että hän tuli koko tuon syyhyisen joukon
kateuden ja kunnioituksen alaiseksi.
Hävyn ja harmin kyynelet vuosivat pienen hallitsijan silmistä, ja
sydämmessään ajatteli hän: "Jos olisin tehnyt heille kovimmin väärin,
eivät he voisi olla julmempia -- ja kuitenkaan en ole tarjonnut heille
muuta kuin hyvää -- ja tällä lailla siis palkitaan minua!"