Prinssi maankiertäjäin parissa.
Maankuleksijain joukko kömpi seuraavana aamuna ylös ja jatkoi
matkaansa. Oli pilvinen taivas heidän päänsä päällä, maa hyvin
rapakossa jalkojen alla; ja talvinen sää oli ilmassa. Kaikkinainen
iloisuus oli kadonnut kokko komppaniasta; toiset olit jurot ja
äänettömät, toiset olit ärtyisät ja nenäkkäät, ei kenkään ollut hyvällä
tuulella, kaikilla oli jano.
Päämies jätti "Jack'in" Hugon hoitoon muutamilla lyhykäisillä ohjeilla
ja komensi John Cantyn pysymään hänestä kaukana ja jättämään hänet
rauhaan. Hän, päämies, myöskin varoitti Hugoa olemasta liian kova
pojalle.
Vähän ajan perästä ilma kävi lauhkeammaksi ja pilvet nousivat vähäsen.
Joukkue herkesi värisemästä ja heidän sielunsa alkoi siipeytyä. He
kävit yhä reippaammiksi, ja lopulta rupesit he kiusaamaan toinen
toisiaan ja heittämään haukkumasanoja matkustaville maantiellä. Tämä
kaikki todisti, että he vielä kerran olit heränneet elämän ja sen
ilojen arvonantoon. Se pelko, jolla katseltiin heidän kaltaistaan
väkeä, tuli näkyviin siinä tosiasiassa, että jokikinen väistyi siivosti
tien viereen heidän edellänsä ja kuuli heidän hurjaa haukuntaansa
maltillisesti, uskaltamatta sanaakaan vastaukseksi. He näpistelit
pyykkiliinoja pensasaidoilta, toisinaan ihan omistajan nenän alta, joka
ei pannut vastalausetta, vaan ainoastaan näkyi olevan kiitollinen,
ettei he ottanut aitoja myös.
Heti sen jälkeen hyökkäsit he pieneen talonpoikaistaloon ja rupesit
mässäämään siellä, samaan kuin vapiseva talonpoika ja hänen kotiväkensä
tyhjensit ruoka-aittansa hankkiaksensa heille aamiaista. He kutkutit
emäntää ja talon tyttäriä leuvan alta, kun nämä omin käsin ojensivat
heille ruo'an; he tekivät heistä raakaa pilaa, johon solvaukset,
haukkumiset ja naurunpurskaukset yhtyi. He heittivät luita ja muita
ruo'an jäännöksiä talonpojan ja hänen poikiensa päälle, pitäen heitä
pilkkanaan kaiken aikaa, ja taputtelit käsiään oikein riivatusti,
kun heitto sattui onnistumaan. Siunatuksi lopuksi voideltiin yhden
tyttären pää voilla, sentähden että hän oli uskaltanut vastustaa
heidän hävyttömyyksiään. Hyvästi jättäissään uhkasit he tulla takaisin
ja polttaa poroksi talon, perheen päiden yli, jos joku huhu heidän
olostaan täällä sattuisi viranomaisten korviin.
Puolipäivän aikaan, pitkän ja vaivaloisen marssin perästä, pysähtyi
retkikunta pensaiden taakse, joka oli melkoisen kylän ulkoreunalla.
Tunti aikaa myönnettiin lepoa, jonka jälkeen lauma hajosi sinne tänne,
kukin tullaksensa kylään eri paikalta ja harjoittaakseen siellä
eri ammattiansa. -- "Jack" lähetettiin Hugon kanssa. He kuljeksit
sinne tänne hyvän aikaa; ja Hugo vartosi tilaisuutta tekemään aimo
kaappauksia, mutta kun hän ei mitään löytänyt, sanoi hän viimein --
"Ei ole mitään varastamista; s'on huono paikka. Sentähden me kerjätään."
"_Me_, toden totta! Seuraa sinä taipumustasi -- se on sinulle omiaan.
Mutta _minä_ en aio kerjätä."
"Sinä et aio kerjätä!" huudahti Hugo katsellen kuningasta
kummastuksella. "Saanko kysyä, milloinka muutos on tapahtunut?"
"Mitä tarkoitat sä?"
"Mitäkö tarkotan? Etkö ole kerjännyt pitkin Londonin katuja kaikkina
päivinäs?"
"Minä? Sä oot hölmö?"
"Säästä noita kauniita sanojas -- sitä kauvemmin niitä kestää. Isäs
sanoo sun kerjännees kaikkina päivinäs. Mutta kenties hän valehtelee.
Kenties oot sä kyllin rohkea _sanomaan_, että hän valehtelee?"
ilkasteli Hugo.
"Hän, jota _sinä_ sanot isäkseni. Niin, hän valehtelee."
"Kuules nyt, veikkonen. Älä ole huvikses olevinas hullu liian kauvan.
Voit käyttää sitä konstia huvinas toisinaan, mutt' älä tee vahinkoa
sillä itselles. Jos minä hälle kerron tästä, niin hän kärventää sun
selkänahkas pahanpäiväseks!"
"Voit säästyä vaivastas. Minä sen hälle kerron."
"Minä piän rohkeuestas, jumal'avita, mutta en toellakaan sun
ymmäryksestäs. Rikottuja luita ja selkäsaunoja voi kyllä tässä elämässä
saa'a kyllikseen, menemättä niitä erikseen hankkimaan. Mutta oli se
asia miten on, _minä_ uskon sun isääs. Minä en epäile, että hän voi
valehtia. Minä en epäile, että hän valehtelee, kun syytä sattuu,
sillä sitä tekevät parhaimmat meistä; mutta tässä ei ole mitään syytä
valehtimiseen. Viisas mies tietää, että valhe on liian hyvä tavara
tuhlata pois tyhjään. Mutta tule nyt; sittenkun oot päättänyt luopua
kerjäämästä, mihinkä me ruvetaan? Ruvetaanko näppäämään kananpoikia?"