Kuningas Hupsu Ensimmäinen.
Miles Hendon kiirehti eespäin siltaa Southwarkiin päin pitäen
tarkasti silmällä, eikö näkyisi niitä, joita hän etsi, ja toivoen
ja odottaen pian saavuttavansa heidät. Kuitenkin oli hän tässä
pettynyt. Kyselemällä onnistui hän tosin seuraamaan heitä vähän matkaa
Southwarkiin sisään, mutta silloin loppuivat kaikki jäljet, ja hän
oli aivan ymmällään mitä nyt tehdä. Kuitenkin hän jatkoi etsiskelyään
sinä päivänä minkä suinkin voi. Hämärän tullen oli hän uupuneena ja
nälistyneenä ja hänen toivonsa maali yhtä kaukana kuin ennen; hän söi
silloin illallisensa ravintolassa ja meni maata tehden sen päätöksen,
että aamulla aikaisin alkaisi työ uudestaan ja koko kaupunki perin
pohjin tulisi nuuskituksi. Maatessaan ja miettiessään hän kuitenkin
äkkiarvaamatta tuli tuumineeksi näin: Poika on karkaava ryöväriltä,
vale-isältään, jos mahdollista; onko hän palaava Londoniin ja etsivä
entiset luolansa? Ei, sitä ei hän tee; päinvastoin välttänee hän
joutumista petojen kynsiin jälleen. Mitä hän sitten tekee? Kun hällä
ei koskaan ole ollut yhtään ystävää maailmassa tai mitään suojelijaa,
kunnes tapasi tämän Miles Hendonin, niin hän tietysti kokee löytää tään
ystävänsä jälleen, varsinkin jos hän siten pääsee lähestymästä Londonia
ja vaaraa. Hän on karkaava Hendon Halliin, sen hän on tekevä, sillä hän
tiesi, että Hendon oli menossa kotiinpäin ja että hän voi löytää hänet
sieltä. Niin, se asia oli selvillä Hendonille -- hän ei saanut hukata
enemmän aikaa Southwarkissa, vaan lähteä matkalle Kentin kautta Monk
Holmiin päin tutkiskellen maat ja metsät mennessään. Mutta palatkaamme
nyt hävinneeseen pikku kuninkaaseen.
Ryöväri, jonka tarjoilija ravintolassa illalla näki yhdistyvän
nuorukaiseen ja kuninkaaseen, ei yhdistynytkään heihin suoraa päätä,
vaan pysytteli heidän kintereillään ja seurasi heitä. Hän ei hiiskunut
sanaakaan. Vasen käsi oli hänellä siteessä ja vasemmassa silmässään
iso, vihreä tilkku; hän ontui hiukan ja piti tammisauvaa nojakseen.
Nuorukainen vei kuninkaan hyvin mutkaista tietä Southwarkin läpi ja
tuli viimein suurelle maantielle kaupungin ulkopuolella. Kuningas oli
nyt suuttunut ja sanoi tahtovansa jäädä tähän -- oli muka Hendonin asia
tulla hänen luokseen, eikä hänen käydä Hendonin. Hän ei aikonut kärsiä
mokomaa häpeemättömyyttä; hän aikoi jäädä paikalleen. Nuorukainen
sanoi --
"Aiotko todellakin jäädä tähän, ja sun ystäväsi makaa haavoitettuna
tuolla metsässä. Niin jää sitten."