Juhlapäivälliset.
Päivällistunti lähestyi -- ja kummallista kyllä, tuotti ajatus niistä
hyvin vähän mielihaikeaa Tomille, pelkoa tuskin ollenkaan. Aamupäivän
tapaukset olit ihmeellisesti kärjentäneet hänen luottamustaan itseensä.
Tuo pieni tuhkapöperö oli jo, neljän päivän tottumuksen perästä,
paremmin perehtynyt vieraaseen ylistupaansa, kuin täysikasvanut ihminen
olisi sen tehnyt kuukaudessa. Lapsen mukautuvaisuus vieraisiin oloihin
ei ole koskaan sattuvammin todistettu.
Rientäkäämme nyt yhdessä muutamien valittujen kanssa suureen
juhlasaliin ja heittäkäämme silmäys ympärillemme siellä, sillaikaa
kuin Tom tehdään valmiiksi upeaa toimitusta varten. Se on lavea sali
kullatuine patsaineen ja seinäpylväineen ja maalatuine seinineen
ja kattoineen. Oven pielessä seisoo pitkiä kaartilaisia, jotka
ovat liikkumattomat kuin patsaat ja puetut rikkaisiin ja koreihin
pukuihin, käsissä partuskat. Korkealla parvella, joka ympäröi koko
salin, sijaitsee soittokunta sekä sullottu joukko porvareja, molempia
sukupuolia, loistavissa puvuissa. Keskellä huonetta, kohoitetulla
lavalla, on Tomin pöytä. Mutta nyt jätämme sananvuoron vanhalle
kronikoitsijalle:
"Eräs herra astuu saliin, kantaen sauvaa, ja heti hänen perästään
toinen herra, kantaen pöytäliinaa, jonka he, polvistuttuansa
kolme kertaa syvimmällä kunnioituksella, levittivät pöydälle ja
laskeuduttuansa taasen polvilleen, vetäytyvät takaisin; sitten tulee
kaksi muuta; toisella on taasen sauva toinen kantaa suolasalkkaria,
tallrikkia ja leipää; polvistuttuansa, niinkuin edellisetkin tekivät,
ja asetettuansa pöydälle mitä heillä oli muassaan, vetäytyvät hekin
takaisin samoilla juhlamenoilla kuin ensimmäiset; lopuksi tulee
kaksi aatelismiestä, loistavissa puvuissa, toinen kantaen makuveistä
kädessään; ja nämä, kumarrettuaan kolme kertaa miellyttävimpään tapaan,
lähestyvät pöytää ja hierovat sitä leivällä ja suolalla, aivan yhtä
suurella kunnioituksella kuin jos kuningas olisi läsnä".[10]
Tähän päättyivät juhlalliset valmistukset. Nyt kuuluu kaukaa kaikuvista
käytävistä torven ääni ja hämärä huuto: "Tie auki kuninkaalle! Tie
auki kuninkaan ylhäiselle majesteetille!" Nämä äänet toistetaan monta
kertaa -- tulevat yhä lähemmälle -- lopuksi kajahtaa torvensoitto
melkein vasten silmiämme, ja huuto heläjää yltympäri salin: "Tie auki
kuninkaalle!" Tällä hetkellä ilmestyy luo loistava joukko ja astuu
ovesta sisään tahtimarssissa. Mutta jatkakoon taasen kronikoitsija --
"Ensiksi tulee suuret herrat, paroonit, kreivit, ja sukkarihman
ritarit, kaikki rikkaassa puvussa ja paljain päin; sitten tulee
kansleri kahden muun virkamiehen välissä, joista toinen kantaa
kuninkaallista valtikkaa, toinen valtion miekkaa punaisessa huotrassa,
joka on koristettu kultaisilla liljoilla; sitten tulee kuningas itse
-- jota, niin pian kuin hän näkyy, tervehtii kaksitoista torvea ja
joukko rumpuja suurella jyrinällä, samalla kuin kaikki parvella olijat
nousevat seisomaan, huudahtaen: 'Jumala siunatkoon kuningasta!'
Hänen perästään tulee aatelismiehiä, jotka kuuluvat hänen lähimpään
palveluskuntaansa, ja hänen oikealla ja vasemmalla puolellaan marssii
kunniakkaasti hänen viisikymmentä herraa eläkkeen-nauttijaansa
kullatuine sotatapparoineen."
Tämä kaikki oli kaunista ja hupaista. Tomin valtasuoni sykytti kovasti,
ja hänen silmänsä säihkyi. Hän menetteli hyvin miellyttävästi, ja
siksipä juuri, ettei hän ajatellut ollenkaan miten menetellä; hänen
sielunsa oli siihen määrään lumottuna kaikesta, mitä näkyi ja kuului
hänen ympärillään eikä muuten voine kukaan näyttää epämiellyttävältä
kauneissa ja sievästi-sovelluvissa vaatteissa, kun hän vain on hieman
tottunut näihin, ja varsinkin, jos hän sinä hetkenä ei tiedä niistä.
Tom muisti nuo saamansa opetukset ja vastasi tervehdykseensä hienolla,
töyhtöisen päänsä kumarruksella ja sävyisillä sanoilla: "Minä kiitän
teitä, hyvät kansalaiset".
Hän istui pöytään ottamatta hattua päästään ja teki sen ilman
vähintäkään nolostumista. Sillä syöminen lakki päässä oli ainoa
kuninkaallinen tapa, joka kuninkaan ja Cantyn perheillä oli yhteinen
ja jossa ei kumpikaan puoli voittanut toista, jos kysyttiin vanhaa
tottumusta siihen. Saattoväki siirtyi nyt taaemmaksi ja järjestyi
ihailtavasti ympärille, ja pää oli heillä paljaana yhä.
Nyt astuit sisään iloisen soiton soidessa kuninkaalliset henkisoturit
-- "isoimmat ja mahtavimmat miehet Englannissa, jotka erinomaisella
huolella oli valittu tähän toimeen" -- mutta kronikoitsija kertokoon
niistä: --
"Kuninkaalliset henkisoturit tulivat paljaspäisinä, tulipunaisissa
puvuissa, jotka olit selästä koristetut kultaisilla ruusuilla; he
tulit ja menit, joka kerta tuoden muassaan annokset eri ruokalajia,
hopealautasille asetetut. Ruokalajit otti vastaan eräs hovimies samassa
järjestyksessä kuin ne tuotiin ja asetti ne pöydälle, samalla kuin
kuninkaallinen maistaja antoi jokaiselle henkisoturille suullisen syödä
sitä lajia, kuin hän oli tuonut, myrkyn pelosta, näetkös".
Tom söi hyvällä maulla päivällisensä, vaikka hän kyllä tiesi, että
sadottain silmiä seurasi jokaista suupalaa ja odotti hänen nielevän
sitä hartaudella, joka ei olisi ollut kiivaampi, jos hän olisi syönyt
kuolettavia räjähtäviä aineita ja jos olisi odotettu, että hän halkeisi
ilmaan ja sirpaleina varisisi alas. Hän oli hyvin tarkka, ettei
pitäisi liikaa kiirettä, ja yhtä tarkka, ettei tekisi mitään itse,
vaan odottaisi kunnes asianomainen virkamies polvistuen suorittaisi
sen hänelle. Hän läpäisi päivälliset ilman vähintäkään virhettä --
suuremmoinen ja valtava voitto.
Kun ateria viimein oli päättynyt ja Tom marssi pois keskellä loistavaa
joukkoa kuullen miekkoista melua toitotustorvien tärinästä, rumpujen
rämmytyksestä ja kumajavista hurraahuudoista, niin tunsi hän, että jos
hän nyt olikin kokenut pahimmat mitä julkisiin päivällisiin tuli, niin
oli kuitenkin olemassa tulikoetus, jonka alaisena hän mielellään olisi
monta kertaa päivässä, jos hän vain sen kautta voisi ostaa itsensä
vapaaksi muutamista kuninkaallisen virkansa tukalammista vaatimuksista.