"Tuliko vaimokin kärsimään tästä myrskystä?"
Useat vanhat päät kokouksessa nyökkäsivät myöntymystä sille
viisaudelle, joka ilmeni tästä kysymyksestä. Sheriffi kuitenkaan ei
huomannut mitään kietoavaa kuulustelussa, vaan vastasi yksinkertaisella
suoruudella --
"Tuli tosiaankin, teidän majesteettinne, ja hän kärsi hyvinkin paljon,
kuten kaikki muutkin. Hänen talonsa lensi kumoon, ja hän itse ja lapsi
jäivät, kun jäivätkin suojatta."
"Minusta näyttää, kuin tuo kyky tehdä itselleen niin paljon pahaa olisi
ollut liian kalliilla hinnalla ostettu. Hän olisi tullut peijatuksi,
vaikka hän olisikin maksanut ainoastaan yhden ainoan rovon moisesta
kyvystä. Kun hän nyt on antanut siitä sekä oman että lapsensa sielun,
niin todistaa se, ettei hän ole viisas. Jos hän taas ei ole viisas,
niin hän ei tiedä mitä hän tekee eikä siis myöskään voi tehdä syntiä."
Vanhat päät nyykyttivät tunnustustaan Tomin viisaudelle vieläkin
enemmän, ja yksi heistä mumisi: "Jos kuningas on hullu, kuten sanovat,
niin on tää hulluus sitä lajia, että se voisi parantaa ymmärrystä
muutamissa ihmisissä, jotka tunnen, jos he Jumalan armollisella avulla
saataisiin vain niin kauvas."
"Kuinka vanha on lapsi?" kysyi Tom.
"Yhdeksän vuotta, majesteetti."
"Onko lapsella Englannin lain mukaan oikeutta tehdä sopimusta ja
myymään itseänsä, my lord?" kysyi Tom kääntyen erään oppineen tuomarin
puoleen.
"Laki ei salli, että lapsi yhtyy mihinkään tärkeään asiaan, armollinen
herra, koska se on sitä mieltä, ettei lapsen lapsekas ymmärrys sovi
kilvoittelemaan niiden kypsyneempäin ymmärryksen ja pahojen aikeiden
kanssa, jotka ovat vanhemmat kuin se. _Saatana_ voi kyllä ostaa lapsen,
jos niin tahtoo ja lapsi siihen suostuu, mutt'ei englantilainen --
tässä viime tapauksessa julistettaisiin sopimus mitättömäksi."
"Silloin se minusta on törkeää epäkristillisyyttä ja hyvin tyhmästi
tuumittu, että Englannin laki kieltää oikeuksia englantilaisilta,
tuhlatakseen niitä saatanalle!" huudahti Tom vilpittömällä kiivaudella.
Tämä uuden uutukainen tapa katsella asiaa herätti paljon hymyilyä, ja
monet päät panivat sen muistiin, kertoakseen sitä hovissa todistuksena
Tomin omituisuudesta ja edistyksestä henkiseen terveyteen.
Vanhempi "pahantekijä" oli herennyt nyyhkyttämästä ja tarttunut kiinni
Tomin sanoihin pingoitetulla pirteydellä ja kasvavalla toivolla. Tom
huomasi seikan, ja sepä lujasti vahvisti hänen myötätuntoisuuttaan
vaimo parkaa kohtaan tässä vaarallisessa ja turvattomassa asemassa.
Hetkisen päästä hän kysyi --
"Millä lailla ovat he menetelleet, nostattaaksensa myrskyn?"
"_He ovat riisuneet sukkansa_, sire."
Tämä kummastutti Tomia ja kiihoitti samalla hänen uteliaisuuttaan
kuumeen helteesen. Hän sanoi innoissaan --
"Se on ihmeellistä! Onko sillä aina tuo hirveä vaikutus?"
"On, aina, armollinen herra -- vähintäänkin, jos vaimo sitä tahtoo ja
lausuupi tarpeelliset sanat, joko mielessään tai kielellään."