"My lord, onko mahdollista, että oli olemassa oikeita
todistuskappaleita tämän miehen kauheaan tuomioon?"
"Se on laki, teidän armonne, myrkyttäjille. Saksassa keitetään
vääränrahantekijät kuoliaaksi _öljyssä_, mutta heitä ei heitetä siihen
yhdellä kertaa, vaan vähitellen vajotetaan he alas ja hitaasti, köyden
päässä, ensin jalat, sitten sääret ja sitten --"
"Oi, älkää sanokkokkaan, my lord, en kestä sitä kuulla!" huudahti Tom
peittäen kasvonsa käsillään, ikääskuin varjellaksensa silmänsä kuvalta.
"Pyydän teitä, lordi hyvä, ryhtymään toimiin lain muuttamiseksi --
ooh, älkää antako kurjain luomain enää tulla kiusatuksi mokomalla
rääkkäyksellä".
Kreivin kasvoissa näkyi syvän kiitollisuuden ilme, sillä olipa hän jalo
ja laupias mies luonnollaan -- mikä ei suinkaan ollut tavallista hänen
luokassaan tähän kovakouraiseen aikaan. Hän sanoi --
"Nämä teidän majesteettinne jalot sanat ovat lempeyttäneet hänen
tuomionsa. Historia on muistava ne teidän kuninkaallisen huonekuntanne
kunniaksi".
Alasheriffi oli juuri viedä vangin ulos. Tom antoi silloin hälle merkin
odottaa sanoen --
"Hyvä sir, tahdonpa vielä vähä tutkia tätä asiaa. Mies on sanonut, että
hänen tekonsa on ainoastaan pintapuolisesti todistettu. Kertokaa mulle
mitä tiedätte jutusta".
"Jos teidän majesteettinne suvaitsee, niin tahdon sanoa, että
oikeudessa kävi ilmi, että tämä mies oli tunkeutunut erääseen taloon
Islington'in pienessä kylässä, jossa eräs mies makasi sairaana -- kolme
todistajaa sanoo sen tapahtuneen kello kymmenen edellä puolenpäivän,
kaksi muutamia minuutia myöhemmin -- kipeä mies oli yksinään sinä
aikana ja nukkui -- ja syytetty mies tuli ulos jälleen ja meni
tiehensä. Kipeä mies kuoli tunnin kuluttua, väännettyään itseään
värveissä ja tulisissa tuskissa".
"Onko kukaan nähnyt myrkkyä annettavan miehelle? Onko löydetty hänessä
myrkkyä?"
"Ei tosin, teidän majesteettinne?"
"Kuinka sitten tiedetään, että mitään myrkkyä yleensä on annettu?"
"Jos teidän majesteettinne suostuu, niin tohtorit todistavat, ellei
kukaan kuole semmoisilla oireilla muu kuin myrkytetty".
Tärkeä todistus tämä -- moisena yksinkertaisena aikana. Tom tunsi sen
kauhean merkityksen ja sanoi --
"Tohtorit tuntevat ammattinsa -- kenties ovatkin he oikeassa. Asia
näyttää pahalla tälle miesraukalle".
"Tässä ei kuitenkaan ole kaikki, teidän majesteettinne; löytyy
enemmän ja pahempaa. Monet ovat todistaneet, että eräs noita-akka,
joka sittemmin jätti kylän ja meni kukaties minne, on ennustanut ja
kuiskannut sen salaisesti ihmisten korviin, että kipeä mies olisi
_kuoleva myrkystä_. -- vieläpä lisäksi, että joku vieras olisi
antava hälle sitä -- ruskeahiuksinen vieras ja puettu kuluneeseen
ja huonoon pukuun; ja tämä vanki sopii nyt ihan karvalleen tuon
noidan kertomukseen. Teidän majesteettinne on varmaankin antava tälle
asianhaaralle sen tärkeyden, joka sille tulee, nyt nähtyänne, että se
oli _ennustettu_."
Tämä oli polttavan tärkeä todistus näinä taikauskoisina päivinä. Tom
tunsi asian olevan hukassa; jos todistuskappaleilla yleensä oli mitään
voimaa, niin tään miesraukan syy oli näytetty toteen. Mutta yhtäkaikki
tarjosi hän vangille vielä yhden mahdollisuuden sanoen:
"Jos voit lausua jotakin puolestasi, niin puhu".
"En mitään, joka auttaisi minua, kuninkaani. Minä olen syytön, mutt'en
voi sitä näyttää toteen. Mulla ei ole mitään ystäviä; muuten voisin
minä todistaa, etten ollut Islington'issa sinä päivänä. Niinpä voisin
näyttää todeksi, että minä mainittuun aikaan olin kolmen penikulman
päässä sieltä. Minä olin, näetten, Wipping'in vanhoilla rapuilla, ja
minä voisin, jos olisi ystäviä, todistaa, oi kuninkaani, että sen
sijasta kuin _otin_ ihmishengen, kuten he sanovat, niin minä samaan
aikaan _pelastin_ ihmisen. Eräs hukkuva poika -- --"
"Älkääppäs nyt! Sanokaa päivä, sheriffi, milloin rikos tehtiin!"
"Kymmenen aikana aamulla taikka muutamia minuutteja myöhemmin uuden
vuoden päivänä, kaikkein mahtavin --"
"Laskekaa vanki vapaaksi -- se on kuninkaan tahto".
Hänen poskensa punastuivat jälleen tämän jokseenkin epäkuninkaallisen
purkauksen perästä, ja hän koki voitavansa peitelläkseen
säädyttömyyttään lisäämällä sanat --
"Se suututtaa minua, kun ihminen hirtettäisiin niin mitättömistä,
mahdottomista syistä."
Hiljainen ihmettelyn kuiskutus kulki kokouksen läpi. Tämä ei
ollut ihmettelyä siitä määräyksestä, jonka Tom oli antanut, sillä
"syylliseksi näytetyn" myrkyttäjän anteeksi antaminen oli jotakin,
jota harvat olisivat voineet tunnustaa, saatikka ihmetellä -- ei, vaan
ihmettely koski sitä ajatuksen terävyyttä ja vilkkautta, jota Tom oli
osoittanut. Muutamat hiljaa lausutut muistutukset kävivät tähän
tapaan --
"Tämä ei ole mikään mielenvikainen kuningas -- hän on täydessä
tolkussaan."
"Kuinka mukavasti hän teki kysymyksensä -- kuinka yhtäläinen hänen
entisen tapansa kanssa olikin tämä hänen nopea ja käskevä päätöksensä
asiassa!"
"Jumalan kiitos, hänen sairautensa on ohi! Hän ei ole mikään pehmeä
raukka, vaan kuningas. Hän on käyttäytynyt juuri kuin hänen oma isänsä".
Kun ilma oli niin täynnään suostumuslauseita, niin aivan luonnollisesti
Tominkin korvaan osa niistä tunkeutui. Ja se vaikutus, jonka ne tekivät
häneen, oli että hän tunsi itsensä vapaaksi ja riippumattomaksi ja että
hänen hermostonsa täyttyi miellyttävillä tunteilla.
Kuitenkin nousi pian hänen nuorukaisuteliaisuutensa ja voitti nämä
mielistelevät ajatukset ja tunteet. Hän oli kärkäs tietämään mitä lajia
kuoleman syntiä vaimo ja pikkuinen tyttö olit tehneet; niinpä hänen
käskystänsä nuo kaksi pelästynyttä ja nyyhkyttävää olentoa tuotiin
hänen eteensä.
"Mitä nämä ovat tehneet?" kysyi hän sheriffiltä.
"Teidän majesteettinne, heidän niskoillaan lepää synkkä rikos, ja se
on selvästi todistettu, jonkatähden tuomarit ovatkin määränneet heidät
lain mukaan hirtettäväksi. He ovat myyneet itsensä saatanalle -- moinen
on heidän rikoksensa."
Tommia pöyristytti. Häntä oli opetettu inhomaan ihmisiä, jotka tekivät
moisen jumalattoman työn. Kuitenkaan hän ei voinut kieltää itseltään
sitä iloa, jonka uteliaisuuden tyydyttäminen tuottaa tällä ijällä, ja
sentähden hän kysyi --
"Missä tämä tapahtui -- ja milloin?"
"Eräänä yösydännä joulukuussa -- eräässä kirkkorauniossa, teidän
majesteettinne."
Tommia pöyristytti taasen.
"Kuka oli siellä läsnä?"
"Ainoastaan nämä molemmat, teidän armonne -- ja se _toinen_".
"Ovatko he tunnustaneet?"
"Ei, ei suinkaan, sire -- he kieltävät ykspänttäisesti".
"No, sanokaa sitten, kuinka se tuli tiedetyksi?"
"Taatut vieraat miehet ovat nähneet heidän kääntyvän sinne, hyvä
majesteetti. Tämä synnytti epäluuloa, ja surulliset asianhaarat
ovat sittemmin vakuuttaneet ja vahvistaneet sen. Erittäinkin on
se todistettu, että he saamansa jumalattoman vallan avulla ovat
nostaneet ja panneet liikkeelle myrskyn, joka vuorostaan pani autioksi
koko seutukunnan. Viidettäkymmentä vierasta miestä on vakuuttanut
valallansa, että tämä hirveä myrsky todellakin on raivonnut; ja siihen
olisi helposti saanut vaikka tuhat todistajaa, sillä kaikilla oli syytä
muistaa sitä, kun he kaikki kärsivät siitä."
"Tämä on tosiaankin vakava asia."