"Viekää hänet pois -- hän on ansainnut kuolemansa. Sääli häntä, sillä
hällä oli sydän paikallaan -- hm -- hm -- tarkoitan että hän _näyttää_
siltä."
Äkkinäisellä tahdon tarmolla löi vanki kämmenensä yhteen, väänteli
niitä epätoivoisasti ja kääntyi samalla "kuninkaan" puoleen, rukoillen
poikkinaisilla sanoilla --
"Voi herra kuninkaani, jos voitte sääliä hukkaantunutta, säälikää
sitten minua! Minä olen viaton eikä olekkaan sitä, josta minua on
syytetty, todistettu muuten kuin hyvin vaillinaisesti -- mutta en puhu
siitä nyt; tuomio on langennut minua vastaan eikä liene kumottavissa.
Mutta mun tulisessa tuskassani minä rukoilen yhden rukouksen, sillä mun
tuomioni on kovempi kuin voin kestää. Armoa, armoa, herra kuninkaani!
Kuninkaallisesta säälistänne kuulkaa rukoukseni -- käskekää että minut
hirtetään!"
Tom hämmästyi. Semmoista kääntymistä hän ei ollut odottanut. "Totta
tosiaankin, sepä kummallinen _rukous_. Eikö sitten tämä kohtalo sinua
odottanut?"
"Ei, ei suinkaan, armollinen herra. Minä olen tuomittu _elävänä
keitettäväksi"_.
Tom oli juosta tuoliltaan säpsähdyksestä. Niin pian kun jälleen
tointui, huudahti hän:
"Sinun pyyntöösi on myönnytty, ihmisparka! Jos olisitkin myrkyttänyt
vaikka sata henkeä, ei sinun kuitenkaan tarvitsisi kärsiä niin kauheaa
kuolemaa".
Vanki kumarsi päänsä lattiata vastaan ja kevensi sydäntään
kiitollisuuden kiihkolla, lopettaen --
"Jos jolloinkin te joutuisitte onnettomuuteen -- josta Jumala teitä
varjelkoon! -- niin tulkoon teidän hyvyytenne minua kohtaan tänä
päivänä muistetuksi ja palkituksi."