Prinssin katoaminen.
Uupumuksen uneliaisuus valloitti nyt molemmat kumppanit. Kuningas sanoi
--
"Vetäkää yltäni nämä repaleet" -- tarkoittaen vaatteitaan.
Hendon riisui repaleet pojan päältä sanomatta mitään, pani peitteitä
hänen ylleen, katseli sitten ympärilleen huoneessa ja lausui
surunvoittoisesti itsekseen: "Hän on ottanut vuoteeni taas, kuten
ennen -- totta tosiaan, mitä _minä_ nyt teen?" Pikku kuningas huomasi
hänen ällistyksensä ja hälvensi sen yhdellä sanalla. Hän sanoi näet
uneliaasti --
"Tuossa" ja osoitti oven edustaa. Minuutin perästä hän oli unohtanut
huolensa sikeään uneen.
"Rakas lapsi, kunpahan olisi syntynyt kuninkaaksi!" mumisi Hendon
kummastellen; "hän näyttää osaansa ihmeen hyvin."
Sitten hän ojensihe maata lattialle oven eteen, kuninkaan viittauksesta
vartioimaan sitä, ja sanoi lohdullisesti --
"Olen asunut huonommasti koko seitsemän vuotta. Kiittämätön olisin
Luojalle, jos etsisin puutteita tästä."
Hän vaipui uneen päivän hämärtäessä. Puolipäivän aikaan heräsi hän,
paljasti peitteistä tiedottoman ja tunnottoman holhottinsa kappale
kerrassaan -- ja otti hänen mittansa nuoralla. Kuningas heräsi, juur
hänen täytettyään toimensa, valitteli vilua ja kysyi mitä hän teki.
"S' on tehty nyt, valtiaani," sanoi Hendon. "Mulla on pikkuisen
toimittamista täällä vieressä, mutta tulen kohta takaisin. Nukkukaa te
vielä -- teille se on tarpeen. Kas niin -- antakaa mun peittää päänne
myös -- sen pikemmin lämpenette."
Kuningas oli jo palannut unelmien valtakuntaan, ennenkun tämä
puhe oli päättynyt. Miles hiipi hiljaa ulos ja hiipi yhtä hiljaa
takaisin kolmen- tai neljänkymmenen minuutin perästä, tuoden muassaan
täydellisen, tosin vähän käytetyn pojan-puvun huokeasta ja hieman
kuluneesta kankaasta; mutta hyvin siisti ja vuoden ajalle sopiva se
oli. Hän istui alas ja rupesi tutkistelemaan ostoksiaan mumisten
itsekseen --
"Täysi kukkaro olisi sallinut parempaa lajia, mutta kun ei ole täyttä
kukkaroa, täytyy tyytyä siihen, niitä laihempi sallii --
"Oli vaimo kaupungissa,
Meidän kaupun -- --
"Hän liikkui, luulen mä -- mun täytyy laulaa vähän hiljemmällä äänellä;
ei saa häiritä hänen untansa, kun tää päivä on hänen kestettävänään
ja hän on niin uupunut, poika parka -- -- -- Tämä nuttu -- se on hyvä
kyllä -- pistelmä sinne ja pistelmä tänne panee sen pian kuntoon. Tämä
toinen on parempi, vaikka yhtäkaikki pari pistelmää ei olisi sillekään
haitaksi -- -- -- _Nämä_ on sangen hyvät ja terveelliset ja pitää hänen
pienet jalkansa lämpiminä ja kuivina -- varmaankin jotain uutta ja
kummallista hänelle, joka epäilemättä on tottunut käymään avojaloin
sekä talvella että kesällä -- -- -- Kunpahan lanka olisi leipää, kun
sitä saa vuoden tarpeeksi parilla pennillä! Ja semmoinen oivallinen
silmäneula kun annettiin kaupan päälle! Nyt menee multa pirusti aikaa
saada lanka neulan silmään." Ja niin menikin. Hän teki niinkuin
miesväki aina tekee ja luultavasti on tekevä viimeiseen päivään asti
-- - piti neulaa paikallaan ja koki pistää lankaa silmän läpi, mikä on
päinvastoin naisten tapaa. Kerta toisensa perään ampui hän väärään,
milloin toiselle puolelle neulan silmää, milloin toiselle; välistä taas
neulan vartta vastaan; mutta hän oli maltillinen, koska hän sotamiehenä
ennen oli monasti tähän tottunut. Viimein onnistui hän kuitenkin, otti
ne vaatteet, jotka olit odottaneet häntä, polvelleen ja ryhtyi työhön.
"Ravintola on maksettu -- aamiainen myös, jok' on tulossa -- ja onpa
vielä kylliksi rahaa parin aasin ostoon ja niihin pieniin maksuihin,
jotka menee matkalla kahtena tai kolmena päivänä, tästä Hendon Hall'in
iloihin --
"Hän lempi miest -- -- --
"Tuhat tulimmaista! Pistin neulan kynteni alle!... No, vähät siitä
-- ei s'ollut ensimmäinen kerta -- mutt' eipä liioin lystiäkään... Me
saadaan hauskaa siellä, ystäväiseni, s'on vissi se. Siellä sun murheesi
menevät ja raskas sekamielesi myös --
"Hän lempi miestään armaasti,
Mutt' toinen lempi -- --
"Kuinka oivalliset pitkät pistot!" -- hän piti kädellään ylhäällä
vaatteita ja katseli niitä ihmetellen -- "ne näyttävät niin
juhlallisilta ja majesteetillisilta, että ne tekee räätälin pienet
pistelmät kovin kurjiksi ja kömpelöiksi --
"Hän lempi miestään armaasti,
Mutt' toinen lempi häntä -- --
"Tosiaankin, s' on tehty -- hyvin tehtyä työtä, ja näppärästi tehty!
Nyt minä hänet herätän, puen hänen yllensä, kaadan vettä hänelle,
ruokin häntä, ja sitten me riennämme ravintolaan Southwark'in torille
ja -- tehkää hyvin, valtiaani, ja nouskaa ylös! -- hän ei vastaa --
kuulkaa valtiaani! -- totisesti täytyy mun saastuttaa hänen pyhää
persoonaansa pienellä kosketuksella, kun hän nukkuu niin sikeästi,
Mitä!"
Hän veti pois peitteen -- poika oli kadonnut!
Hän tuijotti ympärilleen hetkisen ällistyksissään. Sitten vasta huomasi
hän, että holhottinsa repaleiset vaatteet myöskin olit kadoksissa.
Silloin hän rajuamaan ja metelöimään ja huutamaan ravintolan isäntää.
Tässä hetkessä astui sisään palvelija, kantaen aamiaista.
"Tunnusta, sinä saatanan sikiö, taikka viimeinen hetkes on käsissä!"
pauhasi sotilas ja teki niin hurjan harppauksen palvelijaa kohti, että
tämä hetkeksi kadotti kielensä käytön pelosta ja hämmästyksestä. "Miss'
on poika?"
Peloissaan ja väräjävin äänin teki mies mitä vaadittiin.
"Te olitte tuskin menneet paikalta, teidän ylhäisyytenne, kun eräs
nuorukainen tuli juosten ja sanoi että s'oli teidän ylhäisyytenne
tahto, että poika tuli teidän luoksenne heti sillan päähän Southwarkin
puolelle. Minä toin nuorukaisen tänne ja kun hän herätti pojan ja
toimitti asiansa, niin poika vähän mutisi, kun oli herätetty hänet
'niin aikaisin', kuten hän sanoi; mutta poika pani ryysyt päälleen
ja seuras nuorukaista sanoen vain, että s'olis ollut sopivampaa, jos
teidän ylhäisyytenne olis tullut itse eikä lähettänyt vierasta -- ja
sitten -- --"
"Ja sitten sinä olet pöllö! -- pöllö, jota helposti voi pettää! Menköön
koko sukukuntasi hirteen! Mutta kenties ei mitään vahinkoa ole tullut.
Kenties ei pojalle ole tahdottu mitään pahaa. Minä menen noutamaan
häntä. Laita pöytä kuntoon. Mutta ootappas! Sänkypeite oli pantu niin,
kuin joku makaisi sen alla -- oliko se sattumuksesta?"
"Sitä en tiedä, hyvä ylhäisyytenne. Näin nuorukaisen töhrivän sitä --
hänen ku tuli poikaa hakemaan."
"Tuhat tulimmaista! Sen hän teki minua pettääkseen -- voittaakseen
aikaa. Kuules nyt! Oliko tämä nuorukainen yksin?"
"Aivan yksin, teidän ylhäisyytenne."
"Onko se vissiä?"
"On, teidän ylhäisyytenne."
"Älä nyt hätäile laisinkaan -- mieti asiaa, mieti tarkoin, mies."