"Äläpäs hätäile, veikkoni. Sinä olet tarpeettomasti röyhkeä suustas.
Mitä sinun tulee poikaan?"
"Joo, jos se on sun ammattis sekaantua toisten asioihin, niin on hän
minun poikani."
"Se on valetta!" huusi pikkuinen kuningas tulistuen.
"Hyvin sanottu ja mä uskon sinua, poikaseni, olkoon sitten pieni
pääpyöräs terve tai ei. Ja olkoon tuo hävytön roisto sun isäs tai
ei, se on aivan ykskaikki; hän ei oo saava sinua lyötäväkseen ja
herjatakseen, kuten hän uhkaa, jos sinä pidät parempana jäädä luokseni."
"Minä jään, minä jään -- min' en tunne häntä, minä inhoon häntä ja
tahdon ennen kuolla kuin mennä hänen kanssaan."
"Sitten on se päätetty, eikä siihen enää ole mitään sanomista."
"Sepä piru olis!" huudahti John Canty yrittäen Mendonin ohi poikaan;
"väkisen minä hänet -- --"
"Jos sä uskallat koskea häneen, sä käärmeen sikiö, niin minä opetan
sinut!" sanoi Hendon sulkien hältä tien ja tarttuen miekan kahvaan.
Canty peräytyi. "Muista nyt mitä mä sanon," jatkoi Hendon, "minä otin
suojellakseni tätä poikaa, kun roistoväki samaa lajia kuin sinä uhkasi
rääkätä häntä ja kenties olis tappanutkin hänet. Luuletko sinä nyt,
että mä jättäisin hänet vielä pahempaan tilaan? Sillä jos sinä oot
hänen isänsä tai et -- ja totta puhuakseni, luulen sinun käyvän valheen
kengissä -- niin olis suora, nopea kuolema parempi semmoiselle pojalle
kuin elämä tuommoisen pedon kynsissä kuin sinun. Mene siis tiehes ja
joutuun, sillä mulla ei ole tapana laskea liikoja sanoja enkä juur ole
hemmotteleva luonnostani."
John Canty poistui mutisten uhkauksia ja kirouksia ja katosi näkyvistä
väkijoukkoon. Hendon astui holhottinsa kanssa kolme rappusta ylöspäin
huoneeseensa, annettuaan käskyn, että ateria kannettaisiin sinne ylös.
Siellä oli huononpuoleinen suojus, jossa oli ränstynyt sänky ja
muutamia parittomia huonekaluja ja jonka himmeänä valaistuksena oli
pari kurjaa kynttiläntapaista. Pikkuinen kuningas laahusti sänkyyn ja
pani maata, melkein nääntyneenä nälkään ja väsymykseen. Hän oli ollut
jaloillaan lähes koko päivän ja yön, sillä kello oli yksi tai kaksi
aamulla, eikä hän ollut mitään syönyt koko tänä aikana. Hän mumisi
unentohrussaan --
"Tehkää hyvin kutsukaa minua, kun pöytä on katettu," jonka perästä hän
vaipui kohdastaan syvään uneen.