"Veljesmalja, veljesmalja! Anna sen oikean roiston juoda veljesmalja,
muuten hän heitetään ruoaksi kaloille."
Niin tuotiin siis suunnattoman suuri veljesmalja. Lossimies tarttui
kiinni toiseen sen korvaan ja nosti toisella kädellä kuviteltua
servietin kaistaletta, tarjosi sen sitten sopivan ja vanhan
järjestyksen mukaan Cantylle, jonka tuli tarttua toisella kädellään
maljan vastakkaiseen korvaan ja toisella nostaa sen kantta, sillä
tavoin noudattaen vanhaa tapaa. Tämä seikka jätti tietysti prinssin
käden vapaaksi sillä hetkellä. Hän ei hukannut aikaa, vaan sukelsi,
kun sukelsikin, ympäröivien säärien metsään ja katosi. Seuraavassa
silmänräpäyksessä olisi ollut melkein yhtä vaikea häntä löytää tästä
aaltoilevasta elämänmerestä, kuin jos sen laineet olisit olleet
Atlantin ja prinssi hukkuva viiden pennin lantti.
Hyvin pian hän käsitti tämän seikan ja tarttui heti omiin asioihinsa,
huolimatta enää mitään Tom Cantysta. Pian hän myöskin käsitti toisen
seikan. Sen näet, että erästä valheellista Walesin prinssiä hänen
sijassaan juhlittiin kaupungissa. Hän teki helposti sen johtopäätöksen,
että köyhä poika Tom Canty oli tahallisesti käyttänyt ihmeteltävän
edullista tilaisuutta hyväkseen ja tullut vallananastajaksi.
Senpä tähden oli hänellä ainoastaan yksi suunta seilattavana -- etsiä
tie Guildhall'iin, antaa tiedoksi, kuka hän oli ja paljastaa petturi.
Hän siis päätti mielessään, että Tomille suotaisiin kylliksi aikaa
sielunsa valmistamiseen, jonka perästä hän hirtettäisiin, ruhjottaisiin
ja teilattaisiin, kaikki tyyni niiden lakien ja menojen mukaan, joita
siihen aikaan noudatettiin valtiopetoksissa.