Tomin yhtymys prinssin kanssa.
Tom nousi ylös nälissään, ja nälissään lähti hän ulos kävelemään, mutta
hänen ajatuksensa askaroivat ahnaasti hänen yönsä unelmain loistavissa
haamuissa. Hän käveli sinne ja tänne pitkin kaupunkia, tuskin tietäen
minne hän kulloinkin meni tai mitä tapahtui hänen ympärillään. Ihmiset
tyrkkivät häntä ja muutamat jakoivat hänelle kovia sanoja; mutta se
oli kaikki turhaa tuohon uneksivaan poikaan. Vähitellen oli hän tullut
Temple Bar'in eteen; pisin matka, minkä hän koskaan oli kulkenut
tähän suuntaan. Hän pysähtyi ja mietiskeli hetken aikaa, mutta sitten
hän vaipui unelmiinsa taas ja jatkoi kävelyänsä Londonin vallien
ulkopuolella. The Strand oli jo silloin lakannut olemasta maantienä ja
piti itseänsä katuna, vaikka vähän oudonlaisena rakenteeltaan; sillä
jos kohta toisella puolen olikin jotenkin yhtenäinen rivi taloja, oli
toisella ainoastaan hajallansa suuria rakennuksia, ollen rikkaiden
aatelismiesten palatsia, suurilla ja kauniilla puistoilla, jotka
ulottuivat jokeen asti -- puistoilla, jotka tähän aikaan ovat täyteen
pakatut valtavilla kivirakennuksilla.
Tom löysi sitten Charing kylän ja lepäsi siinä sen kauniin ristin
juurella, jonka eräs kuningas muinoin oli pystyttänyt siihen. Sitten
laahusti hän eteenpäin pitkin hiljaista, kaunista tietä, "suuren
kardinaalin" mahtavan palatsin ohi, erästä kaukaista, vielä mahtavampaa
ja majesteetillisempaa palatsia kohden sen takana Westminster'ia. Tom
tuijotteli iloisesti ihmetellen mahtavaa rakennusta, kauvaskaarehtivine
siipineen, jylhine varustuksineen ja tornineen, valtavine kivisine
porttihuoneineen, kullattuine aidakkeineen ja loistavine rivineen
jättiläiskokoisia graniitileijonia ja muine merkkineen ja
vertauskuvineen Englannin kuningasvallasta. Täällä oli todellisuudessa
kuninkaallinen palatsi. Eikö hän nyt myöskin voinut saada nähdä
prinssiä -- prinssiä lihasta ja verestä, jos Taivas soi?
Kummallakin puolen kullattua porttia seisoi elävä kuvapatsas -- se on:
suora ja komea ja liikkumaton sotamies, kiireestä kantapäähän puettuna
kiiltävään teräsvarustukseen. Kunnioittavan etäällä seisoi koko joukko
maalaiskansaa ja väkeä kaupungista, odottaen jokaista tilaisuutta
saadakseen nähdä vilausta kuninkuudesta. Loistavia vaunuja, joissa
vetelehti loistavaa väkeä sisässä ja joiden ulkopuolella loistavaa
palvelusväkeä prameili, ajoi sisään ja ulos noista aatelisista
porteista, jotka kuninkaalliseen linnaan veivät.
Pikkuinen Tom raukka repaleissaan meni lähemmälle ja hiipi hiljaa ja
arasti vartioväen ohi, sykkivällä sydämmellä ja heräävällä toivolla,
kun hän yhtäkkiä kultakypärien joukossa sai nähdä ilmiön, joka melkein
pani hänet kirkaisemaan ilosta. Siellä oli pulskea poika, ruskettunut
iholtaan uutterasta urheilusta ja harjoituksista ulkosalla; hänen
vaatteensa olit pelkkää silkkiä ja samettia ja loistivat jalokivistä;
hänen lanteillaan riippui pieni, jalokivillä koristettu miekka sekä
väkipuukko; kiiltävät kuresaappaat punaisilla kannoilla oli hänellä
jalassa; ja hänen päässään oli pieni, tulipunainen hattu, johon
riippuva töyhtö oli kiinnitetty isolla, kiiltävällä jalokivellä. Useat
loistavat herrat seisoivat hänen vieressään -- hänen palvelijoitaan
varmaankin. Kas niin! hän oli prinssi -- siitä ei ollut epäilyksen
varjoakaan; ja köyhän kerjäläispojan sydämmen rukous oli viimeinkin
tullut kuulluksi.
Tomin hengitys kävi nopeaksi ja lyhyeksi pelkästä kiihtymyksestä, ja
hänen silmänsä suurenivat ihmetyksestä ja ihastuksesta. Jokaiset,
toivomukset hänen sielussaan väistyivät tään ainoan edeltä: tulla niin
lähelle prinssiä kuin suinkin ja pysyväisesti saada hänet muistinsa
silmään. Ennenkun hän tiesi mitään, oli hällä kasvonsa painettuna
porttiaidaketta vastaan. Seuraavassa silmänräpäyksessä eräs sotamies
sieppasi hänet äkkiä pois ja pani hänet menemään töllistelevään
joukkoon maalaisia ja Londonin jätkiä. Sotamies sanoi --
"Katso sorkkias, kerjäläiskakara!" Joukko ivasi ja nauroi; mutta nuori
prinssi juoksi portille, kasvot punaisena suuttumuksesta ja silmät
leimuavina harmista, ja hän huusi --
"Miten uskallatkaan sinä noin poika paralle! miten uskallatkaan sinä
noin isäni, kuninkaan, halvimmallekaan alamaiselle! Portti auki ja
päästä hänet sisään!"
Olisitte nähneet kuinka oikullinen joukko silloin sieppasi hatut,
päästään! Olisitte kuulleet sen riemuitsevan ja huutavan: "Kauvan
eläköön Wales'in prinssi!"
Sotamiehet tekivät kunniaa tapparakeihäillään, avasivat portin ja
tekivät taasenkin kunniaa, kun pieni Köyhyyden Prinssi astui sisään
liehuvissa repaleissaan painamaan kättä Rajattoman Vallan Prinssin
kanssa.