Tomin lapsuuden elämä.
Hypätään yli muutamia vuosia.
London oli viisitoista sataa vuotta vanha ja oli suuri kaupunki sen
ajan käsityksen mukaan. Sillä oli satatuhatta asukasta -- muutamat
arvelevat kaksi sen vertaa. Kadut oli sangen ahtaat, koukkuiset ja
likaiset, erittäinkin siinä kaupungin osassa, missä Tom Canty asui,
joka taasen ei ollut kaukana Londonin sillalta. Talot olivat puusta,
toinen kerros ulottui hyvän matkaa ensimmäisen sivu, ja kolmas pisti
niinikään kappaleen taivalta toisen ulkopuolelle. Mitä korkeammiksi
talot kasvoivat, sitä leveämmiksi kasvoivat ne myös. Siinä oli
ensiksikin kehä lujista palkeista, joiden välissä oli vahvaa ainesta,
kaikki päällystetty muuriseoksella. Palkkien päät oli maalattu
punaisiksi tai sinisiksi tai mustiksi, omistajan mielen mukaan, ja tämä
antoi taloille oikein ihailtavan ilmeen. Ikkunat olit pienet, niiden
ruudut muistuttivat diamanteista, ja ne avattiin ulospäin, saranoista
kuten ovet.[1]
Talo, jossa Tomin isä asui, oli pienellä umpikujalla, jota sanottiin
Offal Court'iksi eli Tunkiotaloksi ja joka ulottui Pudding Lane'en
asti. Se oli pieni, ränstynyt ja rampa, mutta se oli kuitenkin
täpötäynnään surkean köyhiä perheitä. Cantyn sukukunta asui eräässä
kolmannen kerroksen huoneessa. Äidillä ja isällä oli leposijan tapainen
yhdessä loukossa; mutta Tom, hänen isoäitinsä ja hänen molemmat
sisarensa, Bet ja Nan, eivät olleet rajoitetut mihinkään vissiin sijaan
-- heillä oli koko lattia itseänsä varten, ja he saivat maata missä
mieli teki. Oli siellä jäännöksiä parista villapeitosta ja muutamia
lyhteitä vanhoja ja likaisia olkia, mutta näitä ei oikeastaan voinut
sanoa makuusijoiksi, sillä ne eivät olleet siksi järjestetyt; aamulla
potkittiin ne yhteen läjään ja illalla valikoittiin siitä yöksi miten
sopi.
Bet ja Nan olit kaksoisia kuudennellatoista. He olivat hyväsydämmisiä
tyttöjä, likaisia, puettuja ryysyihin, eivätkä tietäneet opista tämän
taivaallista. Heidän äitinsä oli heidän kaltaisensa. Mutta isä ja
isoäiti olit pari pirua. He joivat itsensä juovuksiin milloin vain
voivat; sitten he tappelit joko keskenään tai kenen kanssa hyvänsä,
joka sattui heidän tiellensä; he kiroilivat ja sadattelivat alinomaa,
selvinä ja päissään. John Canty oli varas ja hänen äitinsä kerjäläinen.
He tekivät lapsista kerjäläisiä, kun eivät pystyneet niistä varkaita
tekemään. Kaiken sen viheliäisyyden seassa, joka asui tässä talossa,
mutt'ei suinkaan siitä eläen, oli myöskin eräs kunnollinen vanha
pappi, jonka kuningas oli ajanut pois hänen kotoaan antaen muutaman
rovon eläkkeeksi, ja hänellä oli tapana ottaa lapset erillensä ja
salassa opettaa heille oikeaa tietä. Isä Andrew pänttäsi siis Tomille
päähän vähän latinaa ja opetti häntä lukemaan ja kirjoittamaan; ja hän
olisi tehnyt samaa tytöillekin, mutta nämä pelkäsivät ivaa ystäväinsä
puolelta, jotka eivät olisi voineet kärsiä mokomaa hullunkurista taitoa
heissä.
Koko Offal Court oli muuten samallainen mehiläispesä kuin Cantyn
perhe. Juopumus, mässääminen ja tora oli siellä leipänä jokainen yö ja
melkein yö läpeensä. Särkyneet päät olit yhtä tavallista kuin nälkä
tällä paikalla. Mutta pikku Tom ei ollut kuitenkaan onneton. Hänen oli
kyllä paha ollaksensa, mutta mistään paremmasta hän ei tiennyt. Hänen
oli ollaksensa niinkuin kaikkein poikain Offal Courtissa; senpätähden
hän otaksui että kaikki oli kuten olla piti ja hyvää kyllä. Kun hän
tuli kotiin tyhjin käsin yöksi, tiesi hän kyllä, että hänen isänsä
haukkuisi häntä ja pieksisi häntä pahanpäiväisesti ensin, ja että sen
perästä tuo hirmuinen isoäiti tekisi saman työn uudestaan; sekä että
hänen nälkään nääntyvä äitinsä yön mittaan hiivittäisi hänen luoksensa
salassa viheliäisen leipäpalansa, jonka äiti oli näännyttämällä
itseään säästänyt pojalle, vaikkapa useinkin isäntä ja isäukko ryntäsi
tänkaltaisen petoksen harjoittamisesta äidin päälle ja jakoi siitä
asianomaiset selkäsaunat.
Ei, Tomin elämä kävi mukiinsa, erittäinkin kesällä. Hän kerjäsi juur
niin paljon kuin tarvittiin hänen selkänsä säilymiseksi kotosalla,
sillä lait kerjäämisestä olit ankarat ja rankaisut kovat. Niin käytti
hän suuren osan ajastaan kuultelemalla hyvän isän Andrew'in ihania
vanhoja tarinoita ja satuja jättiläisistä ja haltijoista, kääpiöistä ja
hengettäristä ja noidutuista linnoista ja loistavista kuninkaista ja
prinssilöistä. Hänen päänsä kasvoi täyteen näitä kummallisia asioita,
ja monena yönä, kun hän pimeässä makasi puutevuoteellaan eli pistävillä
oljillaan, väsyneenä, nälkäisenä ja hellänä löylytyksestä, laski hän
mielikuvituksensa valloilleen, unhoitti pian piinansa ja pistoksensa
ja kuvaili herkullisissa väreissä itselleen aivan viehättävän elämän,
jossa hän oli jumaloittuna prinssinä kuninkaallisessa palatsissa.
Vähitellen rupesi häntä vaivaamaan öin ja päivin tämä tämmöinen
toivomus: saada omin silmin nähdä oikein oikeaa prinssiä. Kerran puhui
hän siitä muutamille tovereilleen Offal Courtissa; mutta he tekivät
hänestä niin säälimätöntä pilkkaa, että hän siitä hetkestä asti oli
iloinen, kun sai pitää unelmansa itseään varten.
Hän luki usein papin vanhoja kirjoja ja sai hänet niitä selittelemään
ja tulkitsemaan. Poikasen unelmat ja harrastukset vaikuttivat
vähitellen joitakuita muutoksia hänessä. Hänen unelmaväkensä oli niin
hienoa väkeä, että hän rupesi suremaan rääsyistä pukuansa ja likaansa
ja toivomaan tulla puhtaaksi ja käydä paremmassa puvussa. Hän jatkoi
leikkiään joen mudassa ja tekikin sitä suurella halulla; mutta ei hän
enää loiskinut Thamesissa yksinään huviksensa, vaan hän rupesi näkemään
lisättyä arvoa siinä niiden pesujen ja puhdistusten tähden, jotka
yhtyivät siihen.
Tom sai aina nähdä jotakin tanssiriu'un ympärillä Cheapsidessa ja
markkinapaikoilla; ja silloin tällöin hän ja loput Londonista sai
tilaisuuden nähdä sotaisen paraadin, kun joku mainehikas onneton
vietiin vankina Tower'iin joko maitse tai paatilla. Eräänä kesäpäivänä
näki hän, miten tuo Anna Askew parka ja kolme miestä poltettiin
kaakinpuulla Smithfield'issa, ja kuuli erään virkaheittopiispan pitävän
heille puheen, josta hän ei välittänyt. Niin Tomin elämä oli, kun
kaikki kävi ympäri, vaihtelevaista ja mieluista kyllä.
Vähitellen rupesi Tomin lukeminen ja uneksuminen ruhtinaallisesta
elämästä tekemään semmoisen vaikutuksen häneen, että hän tietämättänsä
alkoi _oletella_ niinkuin prinssi. Hänen puhetapansa ja käytöksensä
kävit ihmeellisen kohteliaiksi ja sievisteleviksi, koko hänen
seurapiirinsä kummastukseksi ja iloksi. Mutta Tomin vaikutus tähän
nuoreen kansaan alkoi nyt päivä päivältä kasvaa; ja lopulta se rupesi
katsomaan häneen eräänlaisella kummastelevalla kunnioituksella,
kuin johonkin korkeampaan olentoon. Hän näkyi tietävän niin
paljon! ja hän osasi tehdä niin paljon merkillistä ja kertoa niin
monista merkillisistä jutuista! Ja tuon kaiken ohessa oli hän niin
syvämietteinen ja viisas! Mitä Tom sanoi ja mitä hän teki kertoivat
pojat vanhemmilleen; ja nämä rupesivatkin pian kyllä puhumaan Tom
Cantystä ja katselemaan häntä erittäin lahjakkaana ja tavattomana
olemuksena. Täysikasvuiset ihmiset asettivat usein sekavat asiansa
Tomille selviteltäviksi ja saivat ihmetellä sitä ymmärrystä viisautta,
jolla hän heidän kysymyksensä ratkaisi. Itse teossa hän oli tullut
sankariksi kaikille, jotka tunsivat hänet, paitse ei hänen omalle
perheelleen -- tämä yksinään ei nähnyt mitään hänessä.
Hiljaisuudessa, vähitellen oli Tom järjestänyt itselleen oman
kuninkaallisen hovin! Hän oli prinssi; hänen erityiset toverinsa olit
henkivartioita, kamariherroja, tallimestareita, passaavia lordia ja
ladiesia, sekä kuninkaallinen perhe. Joka päivä tämä valeprinssi
vastaanotettiin niillä tekojuhlallisuuksilla, jotka Tom oli lainannut
romantillisista kirjoistaan; joka päivä tuon tekokuningaskunnan suuret
asiat pohdittiin kuninkaallisessa neuvostossa, ja joka päivä hänen
tekokorkeutensa antoi käskyjä luulo-armeijoilleen, laivastoilleen ja
varakuninkailleen.
Sen perästä meni hän tiehensä repaleissaan ja kerjäsi kokoon muutaman
lantin, söi suuhunsa leipäkannikkansa, sai tavalliset korvapuustit ja
haukkumasanat, ojensi sitten itsensä niukoille ja likaisille oljilleen
ja palasi tyhjään suuruuteensa unissaan.
Ja hiljoilleen kasvoi hänessä toivomus päästä näkemään oikein oikeaa
prinssiä, silmästä silmään, kasvoi päivä päivältä ja viikko viikolta,
kunnes se toivomus lopulta tukehutti kaikki muut toivomukset ja tuli
hänen elämänsä ainoaksi himoksi.
Eräänä tammikuun päivänä, tavallisella kerjuuretkellään, kulki hän
toivottomana ylös- ja alaspäin Mincing Lane'n ja Little East Cheap'en
seutukuntaa, tunti tunnin perästä, avojaloin ja viluissaan, katsellen
sisään ikkunoista ruokatavarapuoteihin ja halusta himoillen noita
pulleita sianlihapiirakkoja ja muita paistitaiteen keksintöjä, joita
niissä ylvästeli -- hänen mielestään nämä tämmöiset herkkupalat olit
vain enkeleitä varten; se on, päättäen hajusta, ne olit sitä -- sillä
hänellä ei koskaan ollut sitä onnea ollut, että tuommoisen olisi
omistanut tai syönyt. Oli jääkylmä vihmasade; ilma oli pimeänpuoleinen,
ja päivä oikein mieltä musertava. Illalla tuli Tom kotiin niin märkänä
ja väsyneenä ja nälissään, että jopa hänen isänsäkin ja isoäitinsä
huomasit pojan hukallisen tilan ja tulit liikutetuiksi -- heidän
tavallaan; jonka tähden he antoivat hälle pari korvapuustia ja
lähettivät hänet makaamaan. Kauvan aikaa hänen kipunsa ja nälkänsä,
rakennuksessa kaikuvat kiroukset ja tappelemiset pitivät häntä
valveilla; mutta viimein hänen ajatuksensa juoksivat pois kaukaiseen,
romantilliseen maahan, ja hän vaipui uneen jalokivestä ja kullasta
hohtavien prinssilöiden seurassa, jotka asuivat isoissa palatseissa ja
joilla oli palvelijoita kumartelemassa heitä ja juoksemassa sinne tänne
heidän käskyjänsä täyttämään. Ja sitten, kuten tavallista, näki hän
unessaan että _hän_ itse oli prinssi.
Koko yön loisti tämä kuninkaallisen komeuden sädekehä hänen ylitsensä;
hän liikkui suurten lordien ja ladiesien joukossa ja valovirtain
hohteessa, hengittäen kukkien tuoksua, juopuen hurmaavaan soitantoon ja
vastaten tuon loistavan joukkueen kunnioittavaan kumarrukseen, kun se
hajaantui kahden puolen jättääksensä hänelle tietä -- vastaten siihen
milloin miellyttävällä hymyllä, milloin nyökkäämällä kuninkaallista
päätään.
Ja kun hän heräsi aamulla ja katseli kurjuutta ympärillään, oli hänen
unellansa ollut tavallinen vaikutus häneen -- se oli saattanut hänen
ympärystönsä likaisuuden tuhatkertaisesti näkyvämmäksi, ja silloin tuli
vain katkeruutta, sydämmensärkyä ja kyyneleitä.