Kesäk. 23:na 1910.
Sinä tulit.
Oih, jos et olisi tullutkaan! Jos et olisi lausunut minulle niitä
kauheita sanoja!
Sinä vakoilit meitä. Epäilit minua jo silloin, kun minä kohtelin Juliaa
kuin isä. Väijyit häntä kun hän palasi metsästä, solvasit häntä, että
hän muka rakastaa minua.
Samoin vakoilin minä äitiäsi, samoin solvasin häntä syyttäen ja
parjaten.
Kalpeana, muuttuneena seisoit vast'ikään edessäni, huutaen, että minä
olin ryöstänyt sinulta Julian.
Ja minä muistin ne sanat, jotka olin kerran itse lausunut äidillesi.
Samat sanat lausuit sinä. Julia-parka — hän kaipasi hellempiä käsiä.
Hellempiä kuin meidän ovat.