Kesäk. 12:na 1910.
Minä valehtelen — valehtelen. Et sinä, ette te molemmat yhdessä, Julia
yksin olkoon vierelläni.
»Aukealla on lämmintä. Vie minut metsän varjoon. Rakas, — armas!...»
Hän voi paremmin. Hänellä ei ole enää kuumetta, ja minä olen niin
onnellinen, täynnä toivoa, katsellessani jälleen hänen kirkkaita
silmiänsä ja tuskin huomattavaa punaa hänen poskillansa.
Rakas, nuori elämä, kuinka varjelisinkaan sitä, miten taistelisinkaan
sen puolesta.