Kesäk. 16:nä 1893.
Minä toimitin leikkauksen... lähetin kutsun eräälle toverilleni,
spesialistille. Hän leikkasi myös. Veri on myrkytetty. Irene oli haudan
partaalla. Vältimme pahimman; — todellako?
Zagrebilainen kirurgi silmäili minua vakavasti, kysyen: ehkä olet
koskettanut haavaa likaisella veitsellä?
— Minä — en! vastasin.
Raukka, kohisi korvissani!
Kun hän oli lähtenyt, menin huoneeseeni, otin tohtorindiploomini
kehyksistä ja repelin sen pieniksi palasiksi.
Se teki minulle hyvää.
Katselen nyt alastomia puitteita, ja ajatukseni raatelevat sydäntäni
kuin veitsen kärki.
Tuomittuna kuin Kain, — pahemmin, paljon pahemmin — harhailen
talossani...