Isä: Taitaa olla jo ikää sillä "Anna-Marjallakin".
Sameli: Kyllähän sillä taitaa olla.
Niin kului ilta.
Iltainen syötiin keittiössä neljän kesken: Anna-Marjan äiti ja isä,
Anna-Marja itse ja Sameli.
* * * * *
Myöhemmin illalla juttelivat Sameli ja Anna-Marja kauan aikaa aitan
portailla istuen, mutta kun alkoi tulla vilu, siirtyivät he sisään.
* * * * *
Häät vietettiin samana kesänä, heti kuulutusten jälkeen.
Niin meni kesä.
Sameli jäi kotiin, joka kerta kun "Anna-Marja" sinä kesänä läksi
matkalle.
Sijaisekseen laivaan oli hän saanut appensa, luotettavimman miehen,
varmimman mitä ajatella voi.
Vielä puuttui laivasta perämies, sillä entinen oli edellisenä syksynä
eronnut ja lähtenyt ulkomaille.
Asiaa pohdittiin Samelin puotikamarissa.
-- Olisi minulla tiedossani eräs mies, sanoi isä, -- mutta hän on ollut
jo niin kauan maissa, että ei tiedä haluaako hän enää lähteäkään -- on
nainut ja asettunut venemestariksi.
-- Tämä Simen Anttuko?
-- Niin.
-- Sehän on liian ryyppyihin menevä, epävarma.
-- Hyvä merimies! Olen minä purjehtinut hänen kanssaan ennen.
Kun Anttu asui ihan naapurissa, antoi Sameli kutsua hänet puheilleen.
Hetken perästä hän istui kolmantena pienessä matalassa kamarissa,
joka oli kuin isonpuoleinen kajuutta. Anttu oli hienossa humalassa --
tapansa mukaan.
Sameli sanoi:
-- Mitäs sanot Anttu siihen, jos läksisit perämieheksi "Anna-Marjaan"?
-- "Anna-Marjaan".
-- Niin.
-- Perämieheksi?
-- Niin. Mutta ryyppimistä olisi sitten vähennettävä.
-- No se taittuu kuin tupakka! Tämä sinun appiukkosiko se tulee
kapteeniksi?
-- Tämä.
-- Hyvä on. Kyllä me pojat seilata osataan. Pitkiä matkoja tehtiin
ennenkin yhdessä. -- Molemmat kerran seilattiin samassa espanjalaisessa
fregatissa Kalkutasta tyhjänä Melbourniin ja sieltä vehnäkuormassa
Hampuriin. Muistatkos sitä Herran ilmaa Indian merellä? Se oli ilma!
Kuulehan -- sinä Sameli, sinä et tiedä sellaisesta ilmasta mitään:
Se on sellainen ilma, oikea hurrikaani, joka sateen -- ei se mitään
oikeaa sadetta ole, se on ryöppy, vesisuihku koko taivaan täydeltä --
sateen ja tuulen ja ukkosen kanssa näyttää hävittävän koko luonnon.
Ukkonen jyrisee lakkaamatta, myötänsä. Valkeata iskee alinomaa ristiin
rastiin joka puolella. Meri lykätään kauhealla voimalla ja pauhinalla
eteenpäin ja ylöspäin ja alaspäin eikä synny oikeaa aaltoakaan: Meri
vain hurjina vesiharjuina syöksyy ylös ja kaatuu tuulen mukana.
Suurikin laiva on kuin mitätön lastu. Purjeet menivät sitä tietään,
mitä ei ennätetty korjata. Sitten lakkasi tuuli, mutta jumalattoman
korkeat aallot kävivät ja laiva, kun sitä ei voitu enää ohjata,
kääntyi syrjin lainetta ja heilui puoleen ja toiseen niin, että vain
raa'annokat vettä hipoivat. Laiva oli kaatua ja sen se olisi tehnytkin,
jos kuorma laivan sisällä olisi siirtynyt ja jos ei mastoja olisi
kaadettu. Niin niin! An' roikaa vain mastot alas! Viikon päivät sitten
puhalsi uudelta suunnalta. Me laitettiin mastoista, raaoista ja mukana
olevista varapuuhirsistä iso myrskyankkuri, johon laiva kiinnitettiin
miehen käsivarren paksuisella teräsvaierilla. Jaa-a! Se oli aikaa ja
elävänä siitäkin, Jumalan kiitos, päästiin! Siitä myrskyankkurista
oli suuri etu. Laiva ei maannut enää syrjin lainetta ja heilunut
niin pahasti, vaan otti laineen keulasta päin ja myrskyankkuri taas
murti laineen voiman. Kerran laiva luisui aika kyytiä alamäkeä, nokka
alhaalla, myrskyankkuria kohti. Vaieri hölleni. Sitten nosti taas laine
selkäänsä laivan keulan alla, kohotti sen ylös ilmaan ja laiva alkoi
luisua jälleen perä edeltä takaisinpäin huimaa vauhtia ja -- piuuu! --
katkesi vaieri! Miehen käsivarren paksuinen kaabeli meni poikki, että
naukui -- ja se oli ihka tuliuutta teräsvaieria!! Sinä Sameli, joka
olet seilannut vain tällä "Anna-Marjalla", et tiedäkään niistä asioista
mitään, mutta tämä appiukkosi tietää. Se on hyvä ukko! Minä olen sen
kanssa paljon yhdessä ollut. Ja jos minä kelpaan...
-- Kelpaamisesta ei kysymistä, kunhan vain suostut tulemaan. Palkasta
kyllä sovitaan.
-- Kyllä palkasta sovitaan. Kyllähän me sinun kanssasi aina palkasta
sovitaan! No tuohon käteen. Minä lähden!
-- Hyvä on. Se on sitten päätetty?
-- Päätetty kuin päätetty. Kelpaakin taas lähteä! Olenkin jo maissa
kuivanut ja haristunut yli kaksikymmentä vuotta. Kannattaa taas vähän
katsella ympärilleen.
Anttu oli liikutettu omista puheistaan. Kotioloissaan, selvänä
ollessaan, sunnuntaisin, hän harrasti Raamatun lukua ja saneli aina
lauseita sieltä, milloin enemmän, milloin vähemmän toiseen muotoon
muuttuneina. Niin nytkin. Lyötyään kättä kaupan päälle Samelin kanssa
tarttui hän tulevan päämiehensä käteen ja sanoi:
-- Ei me vielä vanhoja olla -- vai mitä! Me ollaan oltu maissa
parikymmentä vuotta ja nyt me taas lähdetään ylös Herraa vastaan
tuuliin!! -- Ylös Herraa vastaan tuuliin!! Niin!