Viivoja kulki pitkin arkkia, yhdeksän yhdensuuntaista, toisistaan yhtä
kaukana olevaa selvää vesileimaviivaa. Niiden kanssa ristiin, siis
poikki arkin, kulki vieri vieressä toisia vesileimaviivoja. Niitä oli
lukematon määrä. Näistä vesileimaviivoista ei ollut kirjoittajalle
mitään apua, koska Esa ei niitä nähnyt kirjoittaessaan. Tästä
johtui, että isokirjaimiset ja vahvaviivaiset rivit Esan vihossa
olivat vinoja ja käyriä. Eri asiain väliin veti Esa aina vieläkin
paksumman viivan, yli vihon lehden, reunasta reunaan, ja kun Esa ei
käyttänyt viivoitinta, olivat nämäkin viivat käyriä ja epätasaisia
-- mutta selviä, ja sehän oli pääasia. Näin sopi yhdelle lehden
sivulle vain seitsemäntoista riviä ja toisille vieläkin vähemmän,
hiilellä kirjoittaen puolta vähemmän. Vihko oli lujasti kokoon ommeltu
purjelangalla ja purjeneulalla, käyttäen apuna purjekinnasta eli
pirunhanskaa, niinkuin purjeenompelussa ainakin. Vihossa oli kahdeksan
lehteä, ja kanteen oli merkitty: