Villacoublayn kentällä ei odotettu hra Tapinois'n ilmestyvän sinne niin
musertavan tappion jälkeen kuin minkä hän oli kärsinyt. Ja mitäpä
varten hän olisi tullut, koska hänen opettajansakaan ei enää ollut
siellä, eikä ollut enää mitään syytä ottaa lentourheilua asiaksi. Mutta
kahden päivän kuluttua tuon kuuluisan _Parisin Kaiun_ numeron
ilmestymisestä nähtiin hra Tapinois'n lähestyvän katoksia,
huolellisesti puettuna, kukka napinlävessä, hymyilevänä ja kohteliaana
kuin aina. Le Huppé murisi äkäisesti itsekseen jotakin, mutta se ei
estänyt häntä pyrkimästä reportteria kohden ystävällisesti hymyillen ja
käsi ojennettuna. Hra Tapinois ei kuitenkaan ollut näkevinään tätä
liikettä. Samassa hetkessä kaikki lentokentällä olijat ympäröivät
tulijan tehden tuhansia kysymyksiä ja kukin koettaen vetää hänet
puoleensa. Le Huppé joutui erotetuksi reportterista ja vasta jonkun
ajan kuluttua hän saattoi virkkaa tälle: -- He, he, paksu Paimpol on
kunnostautunut! -- Niin on, -- vastasi hra Tapinois ilman kateuden
värettäkään ilmeessä tai äänessä. -- Ja minä olen tuottanut _Päivän
Uutisille_ kuluja kymmenen tuhatta frangia, joka on pantava minun
Brysselin matkani laskuun. -- Lempo soikoon! Silloin te myös olette
saanut paljon aikaan! -- Jonkun verran: sen vanhan antikvaarin luona,
jossa Paimpol tuli minua häiritsemään, sain ostaa muutaman
kallisarvoisen kokoelman salakirjoituksella kirjoitettuja kirjeitä. --
Olivatko ne hyvinkin mieltäkiinnittäviä? -- irvisteli Le Huppé, joka
johti keskustelua. -- Ovat, -- vastasi hra Tapinois. -- Saan niistä
huomiota herättävän kirjoituksen lehteeni. -- Onnittelen teitä, virkkoi
Le Huppé. Ja tarjoan teille tilaisuuden toiseenkin kirjoitukseen, jos
teillä on halua ja rohkeutta. Te tiedätte että aion tänään saavuttaa
kaksinkertaisen ennätyksen: lennossa matkustajan kanssa sekä
korkeudessa että kestävyydessä. Se on uusi ja rohkea yritys. Tarvitsen
toverin, joka ei pelkää vaaranalaiseksi antautumista. Tahdotteko tulla
mukaan, niin pääsette niiden ilmailijoiden joukkoon, joista huomenna
kaikki puhuvat. -- Mielihyvällä, vastasi reportteri. -- Tunnin kuluttua
saapuu tänne Ilmailuklubin kontrollilautakunta ja minä lähden sitten
heti. -- Panen vain ilmailupuvun ylleni ja sitten olen käytettävänänne,
hra Le Huppé. -- Joukko hajaantui. Eräs tulkitsi yleisen mielialan
virkahtamalla: -- Tuo heiverö herrasmies on tosiaan uljas!
Tunnin päästä oli ilmailuklubin lautakunta paikoillaan odottamassa
lähtöhetkeä. He eivät olleet yksin. Suuri yleisöjoukko täytti kentän ja
yhä lisää tulvi. Siinä oli urheilunharrastajia ja hienosti puetuita
naisia, jotka tulvehtivassa auringonpaisteessa vaaleine pukuineen
tekivät kentän iloisen näköiseksi. Tämä oli ilmailijoille kuin
juhlapäivä. He puhdistivat katoksiaan ja konelintujaan saadakseen ne
esiintymään edullisessa valossa. Paimpolkin oli tullut Villacoublayhin.
Hän tahtoi nyt nauttia kaikesta saavuttamastaan kunniasta. Kulkien
naama pyöreänä ja loistavana ja ylpeäryhtisenä pienillä jaloillaan
joukosta joukkoon hän tunsi kuin hän olisi ollut sotapäällikkö, joka
loistavan voiton jälkeen kulkee taistelukentällä. Hän huomasi että
monet kääntyivät häntä katsomaan ja kuiskailivat keskenään. Ah, hän
arvasi mitä he puhuivat.
Le Huppén kaksitaso oli jo keskellä kenttää. Sen ympärillä oli muutamia
etuoikeutettuja, niiden joukossa Ilmailuklubin lautakunta. Le Huppé
tarkasti yksityiskohtaisesti koneen joka osan komennellen mekaanikkoja,
jotavastoin hra Tapinois, jolla ei ollut mitään tehtävää, veteli
tyyneesti viimeisiä savuja sikaarista. Le Huppé ei luonut silmäystäkään
Paimpoliin. Hra Tapinois sitävastoin astui poliisin luo ja kuiskasi:
Hra Paimpol, kun minä palaan tältä retkeltä, tapahtuu jotakin
erikoista. -- Reportterilla ei ollut aikaa puhella enempää. Le Huppé
oli jo kiivennyt koneeseen ja kehoitti matkustajaansa tulemaan.
Lentoonlähtijät kiinnitettiin paikoilleen leveällä vyöhihnalla, joka
yhdisti istujan istuimeen. Hetki oli juhlallinen. Nuo miehet aikoivat
uskaltaa henkensä hennon laitteen varaan ja kohota sen avulla
äärettömiin korkeuksiin, jossa ilma on niin ohutta, että sitä tuskin
voi hengittää. Rohkeutta ei puuttunut kummaltakaan noista miehistä: he
olivat tyyniä ja varmoja. Eräs mekaanikko antoi nyt potkurille vauhdin:
se alkoi pyöriä ja koko kaksitaso vavahteli kiinnipitävien miesten
käsissä. Le Huppé antoi merkin, miehet juoksivat syrjään ja vapautettu
lintu syöksähti eteenpäin kohoten keveästi ilmaan. -- Onnea matkalle!
-- huudettiin ja siihen yhtyi Paimpol heiluttaen lakkiaan, mutta
takertuneena miettimään, mitä Tapinois oli tarkoittanut sanoillaan.
Samassa Paimpol tunsi jonkun koskettavan olkapäähänsä. Hän kääntyi ja
näki edessään erään Etsivänpoliisin inspehtorin. -- Brigadieri, --
sanoi tämä sotilaallisesti tervehtien, -- minulla on teille vähän
puhuttavaa päällikön puolesta.
He menivät syrjään väkijoukosta. Ispehtori ei ehtinyt pitkälle puhua,
kun Paimpol alkoi huitoa kuin raivostunut. -- Tuhannen tuhatta
tulimmaista, mikä on tämä juttu? -- Te, brigadieri, tietänette siitä
enemmän kuin minä. -- Kertokaa vielä vähän yksityiskohtaisemmin tämä
juttu. -- No niin, brigadieri. Tänä aamuna tutkintotuomari pyysi
Louvren kokoelman johtajaa saapumaan luokseen työhuoneeseensa,
näyttääkseen hänelle taulun, jonka te toitte Brysselistä. Mutta kun
tuomari ojensi hänelle tuon taulun, niin johtaja rypisti otsaansa,
työnsi taulun kauemmaksi, katseli vielä ja purskahti äänekkääseen
nauruun. -- Teidän _Kellotorninne_ on vain huono jäljennös
alkuperäisestä, ja teistä on tehty pahasti pilaa! -- Tuomarin kasvot
venyivät pitkiksi. Kun johtaja oli mennyt, kutsutti hän minut sisään.
Hän sanoi raivostuneena: "Menkää sanomaan Paimpolille, että hän on
aasi!" -- Ja hän käski minun hakea teidät kaikin mokomin ja antaa
teille tiedon, että teidän on tavalla tai toisella selvitettävä asema
ja päästettävä poliisilaitos pälkähästä, johon se teidän takianne on
joutunut. Hän käski minun kehoittaa teitä uskomaan asianne hra
Tapinois'lle. -- Sitä vielä puuttui! -- huudahti Paimpol, Voi, miten
Paimpol nyt katui, että hän oli seurannut haluaan ja oikopäätä juossut
kirjoittamaan tuon kertomuksen Parisin Kaikuun. Hän itse oli siten
valmistanut itselleen vitsat! Mutta hänen mielessään risteilivät ukko
Carcelin kuolema, kohtaus Ilmailijain ravintolassa ja kaikki jutun
yhteyteen punoutuneet asianhaarat. Tuntui mahdottomalta, että ne kaikki
olisivat aivan merkityksettömiä. Oli tapahtunut vain jokin ilkeä
eksyttäminen. Mutta mitä merkitsivät Tapinois'n ennustavat sanat, jotka
hän lausui lentokoneeseen noustessaan?
Sillävälin Le Huppén lentokone yhä kiersi ilmassa kentän yläpuolella.
Näytti siltä kuin Le Huppé olisi aikonut ottaa kestävyysennätyksen
ennen korkeuteen nousemistaan. Tämä oli vähemmän jännittävä osa hänen
yritystään, ja suuri osa yleisöä oli tällä välin mennyt tarkastelemaan
katoksissa olevia erimallisia koneita. Ainoastaan innokkaimmat
ilmailunystävät pysyivät kentällä ja tuon tuostakin kiikareillaan
tähystelivät ilmailijoita, jotka selvästi erotti istuvina perätysten ja
miltei liikkumattomina. -- Mahtaa olla ikävää olla tuntikausia tuolla
ylhäällä voimatta puhella toverinsa kanssa, -- virkkoi eräs nainen,
joka lakkaamatta laverteli seuralleen koko kentälläolo ajan. --
Erehdytte, hyvä rouva, -- vastasi hänen seurassaan oleva herra. --
Häiritsevää moottorinsurinaa välttämään on laadittu kaksi ääniputkea,
jotka kulkevat toisen korvasta toisen suuhun. -- Paimpol kuuli nämä
sanat. -- Mikä vahinko, ettei ole keinoa, jolla täällä alhaalla olijat
voisivat puhua niille, jotka ovat tuolla ylhäällä, -- hän mutisi
itsekseen, mutta huomaamattansa niin kovaa, että nuo lähelläolijat
kuulivat. -- Hyvä herra, sellainen keino on keksitty, -- virkkoi
hänelle silloin tuo tietävä katselija. -- Lentokoneeseen voidaan
kiinnittää pieni vastaanottolaite langatonta sähköttämistä varten. On
kokeiltu tällä ja vaikka se ei ole vielä täysin onnistunut, on
kuitenkin saatu ilahduttavia tuloksia. Mutta on ymmärrettävää, ettette
tunne näitä asioita, koska teidän huomionne on näihin aikoihin ollut
suunnattu muualle. Sillä enhän erehtyne siinä, että te olette hra
Paimpol, Etsivän osaston brigadieri, jonka taitavuutta saamme kiittää
_Kellotornin_ takaisinsaamisesta. _Parisin Kaiussa_ on ollut valokuva
teistä, joka on hyvin näköisenne. Kaikkien taiteen ystävien on
huudettava ääneen ikuinen kiitollisuutensa teille teidän teostanne. Ja
kaikki iloitsevat sydämestään siitä, että te saatte käsiinne nuo
_Kellotornin_ löytämisestä luvatut palkinnot. -- Paimpol miltei itki.
Ja surkeinta oli, ettei hän voinut paeta noita ihmisiä, joiden
ylistykset kiduttivat häntä enemmän kuin pahimmat pilapuheet. Hänen
täytyi seisoa ja odottaa sitä, joka tuolla ilmassa yhä kierteli
yksitoikkoista rataansa. -- Hän on rauhallinen, hän! -- ajatteli
poliisi.
Ei kukaan voinut aavistaa mitä tapahtui siellä korkealla ilmassa!
Ilma oli kaunis ja kirkas ja mahtava näköala levittäytyi yli Parisin ja
sen esikaupunkien. Hra Tapinois, jolla ei ollut mitään tehtävää
ohjaamisessa, antautui täydestä sydämestään nauttimaan näön
suurenmoisuudesta ja runollisuudesta. Mutta sitte hänet herätti
mietteistään Le Huppén ääni, joka kuului hänen korvaansa ääniputken
kautta: -- Hra Tapinois, tiedättekö, minkä vuoksi minä tarjosin teille
tilaisuuden tälle matkalle? -- Ehkä, -- vastasi reportteri
yksikantaisesti toisen torven kautta. -- Hyvä, -- sanoi Le Huppé, --
Koska van Flipiltä hankkimienne kirjeiden avulla olette saanut
tietoonne, että minä olen _Kellotornin_ varastaja, niin olkaa hyvä ja
selittäkää minulle, miten ensin pääsitte niin pitkälle. -- Kernaasti,
-- vastasi reportteri -- Ja jos annatte minulle aikaa, kerron teille
muutakin. -- Mitä sitten? -- Miten te olette murhannut hra Carcelin.
Hra Tapinois tiesi olevansa tekemisissä kylmäverisen ja lujaluontoisen
miehen kanssa, eikä siis odottanutkaan että hänen sanansa tekisivät
tähän mitään suurempaa vaikutusta. Hämmästymättä hän kuuli toverinsa
vastaavan hiukan ivallisella äänellä: -- Kas, kas, oletteko arvannut
sen? -- Ei voi sanoa että olen sen arvannut, ja jos edelleen niin
uskotte, loukkaatte minua, -- vastasi reportteri samassa äänilajissa.
-- Päinvastoin olen tehnyt keksintöni ajattelun ja loogillisten
johtopäätösten avulla. -- Minä kuuntelen, -- virkkoi ilmailija, joka
huomasi, ettei hänen ivansa pystynyt reportteriin. -- Hyvä on. Aloitan
siis. Kerron ensiksi, miten olette murhannut hra Carcelin. Puhukaamme
ensin tästä. Kuoliniltanansa hra Carcel tapansa mukaan tuli syötyään
kotiin. Hän sytytti lampun työhuoneessaan, istuutui pöytänsä ääreen ja
poltettuaan piipullisen tupakkaa tarttui kynään ja kirjoitti kirjeen,
josta myöhemmin puhumme. Hra Carcelin oli nähtävästi vaikea muodostaa
lauseita, sillä hän pysähtyi keskellä kirjettä ja otti asennon, joka
tavallisesti tulee miettiessä: nojautui taaksepäin ja loi silmänsä
kattoon. Mutta silloin tuli uni, niinkuin usein käy tällaisissa
tapauksissa. Tällainen mahtoi muutenkin kuulua hänen tapoihinsa, sillä
murhaaja oli odottanut tätä toteuttaakseen aikeensa. -- Todellakin? --
Saattepa nähdä. Hän suoritti työnsä hyvin yksinkertaisesti, mikä
osoittaa, että hän oli sitä etukäteen harkinnut. Kaikki tietävät, että
Parisin taloissa on jokaisessa kerroksessa kaasuhanoja, joista voi
ulkopuolelta avata ja sulkea ne pääjohdosta haarautuvat sivujohdot,
jotka vievät kaasun kuhunkin huoneustoon. Nämä hanat ovat asetetut
pieniin porraskäytävän seinässä oleviin syvennyksiin, jotka ovat
suljetut valetulla luukulla. Kaikki nämä hanat ovat laitetut saman
mallin mukaan, samoin kuin ne avaimet, joita niissä käytetään.
Jokaisella vuokralaisella on yksi tällainen avain ja... -- Nämä
yksityisseikat ovat tarpeettomat, -- keskeytti Le Huppé. -- Niinkö?
Kuulkaa sitten jatkoa. Nyt siirryn siihen mitä murhaaja teki. Kun tämä
oli ottanut tuollaisen avaimen ja ottanut selon siitä, että hra Carcel
nukkui ja että hänen lamppunsa paloi -- miten se tapahtui, sanon
myöhemmin -- niin hän meni porraskäytävään ja sulki hanan, jonka kautta
kaasu kulki hra Carcelin huoneustoon. Silloin lamppu tietysti sammui.
Vähän ajan perästä murhaaja jälleen avasi hanan, joten kaasu jälleen
pääsi virtaamaan. Mutta kun lamppu oli sammunut, eikä hra Carcel sitä
uudestaan sytyttänyt, koska hän nukkui, levisi kaasu lampun kautta
huoneeseen, ja niin hra Carcel tukehtui nukkuessaan. -- Sepä
merkillistä, lausui Le Huppé. -- Luulisi, että olette itse ollut siinä,
kun minä tein tekoni. Tunnustakaa kuitenkin, että minä menettelin
taitavasti saadakseni ihmiset uskomaan itsemurhaa! -- Kyllä. Seikka,
että huoneuston ovi oli lukittu sisältäpäin tuotti minulle alussa
hämmennystä, mutta toiset huomiot saivat minut oikealle tolalle. Kun
tehdään rikos, ei voida ottaa huomioon aivan kaikkia asianhaaroja.
Muuten rikoksentekijöillä olisikin liian hyvät päivät. Mitä teihin
tulee, ette varmaankaan ottanut huomioon, että hra Carcelin lamppu,
joka oli hehkuttimella varustettu, ei voinut sopivasti valaista,
ennenkuin sen liekki oli säädetty, ja että säätämisen tuli tapahtua
joka kerta kun lamppu sytytettiin. Se tapahtui lampun alla olevan hanan
avulla: saatiin säännöllinen tai himmeä liekki sen mukaan kuin sitä
avattiin tai suljettiin enemmän. Tutkintatuomarin läsnäollessa totesin,
että lamppu, johon kukaan ei ollut koskenut ja siis oli jäänyt auki,
toimi normalisesti, heti kun se sytytettiin. Huomautin silloin
tuomarille, että hana oli vain puolittain auki. Heti kun avasin hanan
kokonaan, niin liekki kävi himmeäksi, koska kaasua virtasi liian
suuressa määrässä. Vein hanan takaisin alkuperäiseen asentoon ja liekki
paloi edelleen virkeästi. -- Ja yksinomaan tästäkö päätitte, ettei hra
Carcel ollut tehnyt itsemurhaa? -- keskeytti Le Huppé. -- Se ei liene
mahdollista? -- Te puhutte noin, koska ette ajattele asiaa. Katsokaas.
Voidakseen kirjoittaa, on hra Carcelin täytynyt sytyttää lamppunsa.
Sitten tehdäkseen itsemurhan ja päästääkseen kaasua huoneeseen hänen
olisi täytynyt ensin sulkea hana ja avata se uudelleen lamppua enää
sytyttämättä. Miten hän siis olisi voinut pimeässä vääntää hanan
tarkalleen siihen asentoon, jossa sen pitää olla normaliliekkiä varten?
Se olisi ollut kummallinen sattuma. Sitten mennessäni portaita alas
huomasin ulkohanan luona jäljet, jotka olivat suoraan seinään päin, sen
sijaan että olisivat menneet ylös tai alas portaita. Siis joku oli
seisonut ulkohanan ääressä. Edellisten havaintojeni nojalla minun oli
helppo päättää, että jokin henkilö oli pysähtynyt ulkohanan luo ensin
sulkeakseen sen ja sitten avatakseen. -- Teidän päätelmänne ovat
ihmeelliset, -- virkkoi Le Huppé, -- mutta näistä ei käy vielä
selville, miten saitte tietää, että juuri minä olen ukko Carcelin
murhaaja. -- Se ei ollut vaikeata, -- sanoi reportteri. Ja sillävälin
kun lentokone edelleenkin ihmeteltävällä varmuudella ohjattuna liiteli
ilmassa, hän kertoi ilmailijalle, miten hänen epäluulonsa heti sen
jälkeen, kun hän talonmieheltä oli saanut tietää vastapäätä olevasta
huoneustosta voitavan nähdä hra Carcelin työhuoneeseen, olivat
kohdistuneet tämän huoneuston asujameen. Tiedusteltuaan hän sai kuulla,
että sen vuokraaja, hra Grippon, oli jo muutamia päiviä oleskellut
Englannissa. Hän ei siis voinut tulla kysymykseen. Mutta sitten hra
Tapinois muisti, että talonmies oli puhunut hra Gripponin sihteeristä
Le Huppésta, joka oli käynyt hakemassa tämän postin, viimeksi illalla
ennen hra Carcelin kuolemaa. Tutkittuaan asiaa hän sai tietoonsa, että
Le Huppé oli hra Carcelin entinen kirjanpitäjä. Asia kävi
mieltäkiinnittäväksi. Mitkähän tärkeät syyt olivat saaneet murhaajan
työhönsä? Silloin oli tuo murhatun edessä oleva keskeneräinen kirje
johdattanut hänet merkitseviin otaksumisiin. -- Mikä on tuo kirje,
josta jo olette useat kerrat puhunut? -- kysyi Le Huppé. Reportteri
kertoi sen muutamin sanoin. -- Vai niin, vai niin! -- huudahti
ilmailija itsekseen, mutta niin kovaa, että reportterin korva erotti
sen moottorin rätinästä huolimatta. -- Vai se vanha veijari pani
uhkauksensa toimeen! -- Tämän kuullessaan hra Tapinois keskeytti
kertomuksensa ja virkkoi: -- Se mitä sanotte vaatii selityksen. -- Sen
saatte kun lopetatte kertomuksenne. -- Niin, ei siitä enää ole paljon
jäljellä. Te arvannettekin loput, kun saatte tietää, että löysin hra
Carcelin jalan alta paperilapun, jolle oli salakirjoituksella
kirjoitettu jotakin, jota kaikki arvelivat jonkun kilpatehtävän
ratkaisun suunnitteluksi. Minä olin niin utelias että hankin sille
selittäjän ja sitävarten käännyin toverinne Jeanjeannot'n puoleen. --
Voi pahus! -- huudahti Le Huppé. -- En koskaan osannut epäillä
sellaista. Luulin vain että te hänen takiansa tulitte Villacoublayhyn.
-- En hetkeäkään ajatellut häntä hra Carcelin juttuun sekaantuneeksi.
-- Mutta onpa eräs toinen, joka vahvasti uskoo. -- Tiedän sen, ja
tiedän myöskin, että te parhaanne mukaan olette koettanut vahvistaa
tätä uskoa. Mutta jätetään tämä asia. -- Jätetään vain. Kertokaa loppu
salakirjoitus-kirjeestä. -- No niin, siinä puhuttiin taulusta ja
Brysselistä ja salaisesta kirjeenvaihdosta sovitussa lehdessä. Minä
myönnän että tässä menettelin vähän sattuman varassa. Oli miten oli,
koska minulla oli avain salakirjoitukseen pyrin ajatuksenvaihtoon sen
kanssa, jolla oli _Kellotorni_. Panin kaikkiin Brysselissä ilmestyviin
lehtiin ilmoituksen, joka sopi hra Carcelin jalan alta löytyneen
paperin sisältöön. Juoni onnistui. _Parisin Kaiussa_ olleitten
vastausten avulla pääsin van Flipin perille, -- Eikä se vanha kettu
osannut epäillä? -- Kirje, jossa varoititte häntä tuli liian myöhään.
Miksi ette sähköttänyt? -- Hyvä ajatus! -- ivasi ilmailija. -- Poliisi,
jonka silmä on kaikkialla, olisi heti huomannut tuollaisen sanoman,
joka oli osoitettu epäiltävälle henkilölle. Mutta kuinka tiedätte tuon
kirjeen sisällön? -- Minä otin sen vastaan. -- Vai niin, -- sanoi
ilmailija ilmaisematta pienintäkään hämmästystä. -- Jos Paimpol olisi
uskollisesti pitänyt minut tapausten tasalla, kuten ensi alussa,
olisitte saaneet juosta turhaan van Flipin jäljissä. -- Kiitetty olkoon
siis Paimpol! -- virkkoi reportteri ivallisesti. -- Hänen ansiostaan
siis minun hallussani ovat kaikki teidän kirjeenne. Mutta varomaton
olitte, kun panitte niihin allekirjoituksen, vaikka salakielelläkin, --
Tunnustan, että se oli tyhmästi, -- vastasi ilmailija. -- Mutta
puhutaan nyt muusta. _Parisin Kaiun_ kertomuksessa on seikka, jota en
ymmärrä. Siinä puhutaan _Kellotornista_, jonka Paimpol on nähnyt rva
Miranden ravintolassa Grivollet'n ja Jeanjeannot'n käsissä. -- Niin,
sitä on teidän vaikea ilman muuta ymmärtää, -- sanoi reportteri. --
Aikeeni oli tuoda mukanani Ranskaan varastettu taulu aukaisematta
kukkaroani sen lunastamiseksi. Vein siis sinne kerallani jäljennöksen
_Kellotornista_, jonka Grivollet hankki. Tarkoitus oli, että sen
jälkeen kun saisimme alkuperäisen taulun tarkastettavaksemme,
vaihtaisimme sen salaa jäljennökseen. Tämän jäljennöksen jättäisimme
takaisin sillä tekosyyllä, että sen alkuperäinen arvo oli vähentynyt,
eikä alkuperäinen sopimus siis voinut pitää paikkaansa. Me onnistuimme
aikeessamme. Grivollet, joka on entinen silmänkääntäjä, suoritti
sukkelasti vaihdoksen ennen poliisin tuloa. -- Siis Paimpolin käsissä
on vain...? -- Tuo jäljennös, joka maksoi kymmenen frangia. -- On
todellakin nautinto, -- sanoi Le Huppé innostuneena, -- taistella
sellaisen miehen kanssa kuin te olette. Paimpol parka ei ole
tasavoimainen, jotavastoin minä... -- Mutta minusta näyttää, hra Le
Huppé, että minä, sanottakoon se ilman turhamaisuutta, en ole huonosti
suoriutunut tähän saakka. -- Tähän saakka, niinpä kyllä, mutta vielä ei
asia olekaan lopussa, ja minä näytän sen teille. Mutta kuulkaa nyt
vuoroonne minua. Ymmärrän, miten te mainitsemainne asiain nojalla
pääsitte jäljilleni. Hra Carcelin luota löydetystä kirjeestä päätitte,
että hän tunsi _Kellotornin_ varkaan ja sen nojalla arvelitte, että
murha tehtiin ehkäisemään hänen ilmiantoaan. Arvatenkin olette myöskin
otaksunut hra Carcelin siepanneen minun salaisuuteni silloin,
kun vielä olin hänen palveluksessaan: se on totta. Eräänä päivänä
minun poissaollessani hän papereitani selaillessaan löysi sen
salakirjoituksella kirjoitetun liuskan, joka sitten joutui teidän
käsiinne. Tein rikokseni juuri hetkellä, jolloin se oli oman
turvallisuuteni vuoksi välttämätöntä. Sillä hra Carcelille oli
salakirjoitukseni selittäminen kuin leikkiä, kuten se arvattavasti oli
Jeanjeannot'illekin. Hän kutsui minut puheilleen ja tahtoi osuudekseen
satatuhatta frangia _Kellotornin_ myyntihinnasta, jos en kolmen
kuukauden kuluttua toimittaisi hänelle tuota mainittua summaa, hän
uhkasi ilmiantaa minut. Tunsin ukon ja tiesin, että jos hän sai summan,
hän ei minua kavaltaisi, mutta että jos en mainittuna aikana sitä
hänelle suorittaisi, hän panisi uhkauksensa täytäntöön. Minä aioin
myöntyä, mutta van Flip, joka jo silloin oli mukana, piti pahaa ääntä
ja kieltäytyi jyrkästi. Jos olisitte lukenut loppuun saakka kaikki
hallussanne olevat kirjeet, olisitte löytänyt ajatuksenvaihtomme tästä.
Jos olisimme saaneet _Kellotornin_ myödyksi ennen määräaikaa, olisin
omasta osastani luovuttanut tuon summan. Pahaksi onneksi ei ostajaa
ilmaantunut. Sillävälin olin jättänyt paikkani hra Carcelin luona ja
antautunut ilmailijaksi. Ymmärtänette, miksi ryhdyin palvelukseen hra
Gripponille, joka asuu vastapäätä entisen isäntänsä huoneustoa. Niin
saatoin pitää silmällä vihollistani ja tutustua hänen kaikkiin
tapoihinsa. Valmistelin ja suunnittelin rikostani. Murhailtana kävin
talonmieheltä hakemassa hra Gripponin postin ja olin poistuvinani.
Mutta minä palasin heti ja kulin kyyrylläni talonmiehen luukun ohi.
Minulla oli väärät avaimet isäntäni huoneustoon. Siellä odotin kunnes
näin hra Carcelin tulevan ja istuutuvan pöytänsä ääreen. Sitten tein
tekoni ja huomattuani sen onnistuneen, koska hra Carcelin lamppu ei
enää syttynyt, poistuin huomaamatta. Kenties ihmettelette, miksi olen
kaiken tämän teille kertonut. Sanon sen teille. Olen varas ja
murhamies. Jos minut saataisiin kiinni, olisi laulu pian lopussa ja
jonakin päivänä saisin tehdä tuttavuutta pyövelin kanssa, josta minulle
voisi olla ikävyyttä. Niinpä siis harkitkaa sitä, mitä teille ehdotan.
Vielä on noin neljä tuntia jäljellä ajasta, joka minun on oltava
ilmassa saavuttaakseni ennätyksen kestävyydessä. Senjälkeen nousen
tavoittamaan korkeusennätystä. Saavuttuamme 5,000 metrin korkeudelle
teen teille kysymyksen: Tahdotteko pelastaa minut kiinnijoutumasta?
Siihen saakka teillä on aikaa miettiä. Teidän ei tarvitse vastata muuta
kuin "kyllä" tai "ei". Jos vastaatte "ei", päästän kaikki irti ja niin
syöksemme alas, sillä tahdon mieluummin kuolla tapaturman uhriksi
joutuneena sankarina kuin lurjuksena. -- Kuulitteko? Kuulin! vastasi
reportteri kylmästi.