Hra Carcelia ei liikuttanut, mitä hänen lähtönsä jälkeen tapahtui
Velizyssä. Hänen elintapansa olivat niin säännölliset ja piintyneet,
ettei häneltä liiennyt ajatustakaan toisten kärsimyksille. Sen
jouto-ajan, joka kauppa-asioilta hänelle jäi, hän käytti niiden
kilpatehtäväin ratkaisemiseksi, joita suurin osa sanomalehtiä ja muita
julkaisuja pani toimeen. Tämä työ ja rahan kokoaminen oli hänen ainoa
harrastuksensa. Sillä kilpatehtäväin ratkaiseminen ei maksanut hänelle
mitään, päinvastoin hän oli jo voittanut muutaman kerran sievoisia
rahasummia. Tänä aikana, josta nyt on puhe, hän ei vielä ollut
saavuttanut sitä kuuluisuutta kaupunkialueellaan, josta Trublet kertoi
tutkintotuomarille. Ja tämä mainekin olisi pian vaihtunut
välinpitämättömyyteen, elleivät erikoiset asianhaarat olisi tehneet
sitä suorastaan puolueasiaksi osalle Montrougen kaupunginosan yleisöä.
Asia vaatii hiukan selitystä.
Kaksi kahvilaa, jotka sijaitsivat vastapäätä toisiaan Orleansin
puistokadun ja Denfert-Rochereau-torin kulmassa olivat jo kauan
kilpailleet kaupunginosansa suosiosta. Niiden nimet olivat _Kolmen
Pylvään Kahvila_ ja _Koko Maailman Kahvila_. Jälkimmäinen oli vanhempi.
Se oli perustettu nelisenkymmentä vuotta takaperin, silloin kun
Montrougen alue vielä oli vain pahainen esikaupunki. Sitä mukaa kun
Montrouge kasvoi muuttui _Koko Maailman Kahvilakin_ hienoksi ja
ajanmukaiseksi. Se oli tuottanut rikkauden jo monelle, jotka aikain
kuluessa olivat sen omistaneet. Sitten se sai vastapäätä katua
itselleen kilpailijan, _Kolmen Pylvään Kahvilan_, jonka nimi johtui
kolmesta sen salin kattoa tukevasta pylväästä. Taistelua näiden
kahvilain välillä käytiin vaihtelevalla onnella, aina sen mukaan miten
jokin uutuus tai viehätyskeino toisessa veti kävijäin huomion
puoleensa. Silloin kuin hra Carcel liittyi _Kolmen Pylvään_
kantajoukkoon, oli tämän kahvilan maine laskullaan. Naapurikahvila oli
hankkinut koneellisen soittolaitoksen. Remuisan musiikin ihailijat
tulvasivat nyt kahvilaan, mutta hra Carcel siirtyi sieltä pois, kun
_Koko Maailman_ isäntä koroitti kahvinsa hinnan viidellä pennillä.
Tästä hiljaisesta ja vähänkuluttavasta kahvilavieraasta, joka hra
Carcel oli, tuli eräänä päivänä uudelle kahvilalle se vetovoima, joka
kiinnitti koko Montrougen huomion. Aluksi oli "setä Oidipus" maineessa
vain varsinaisten kahvilavierasten keskuudessa. Silloin järjestivät
muutamat suuret lehdet tehdäkseen reklaamia kilpatehtäviä, joiden
palkintoina oli huomattavia rahasummia. Tuhannet lukijat ympäri Ranskan
ponnistelivat tehtäväin ääressä uneksien palkinnoista. Eräs lehti,
_Velikulta_, oli luvannut palkinnonsaajalle 10,000 frangia!
Kilpatehtävänä oli selonottaminen eräästä osittain palaneesta
kirjeestä, josta oli jäljellä vain lauseen katkelmia ja muutamia
yksityisiä sanoja. Tämän palkinnon voitti hra Carcel. _Velikulta_
julkaisi hänen nimensä ja salanimensä ensisivullaan tuuman korkuisilla
kirjaimilla, ja se herätti koko Montrougen asukkaissa tavatonta
huomiota. Tämä merkillinen mies asui heidän kaupunginosassaan! Kunnia
voitosta, jota he itse ja koko Ranska olivat turhaan tavoitelleet
lankesi heidän kaupunginosalleen! Kun hra Carcel kulki kadulla, he
osoittelivat häntä toisilleen ja paremmin nähdäkseen häntä tulvasivat
kaikki _Kolmen Pylvään Kahvilaan_. Siitä tuli muodissa oleva
kokoontumispaikka. Kahvilan omistaja koetti tukea kahvilansa mainetta
vielä sillä, että sai sen pysyväisesti yhdistymään kuuluisan vieraansa
nimeen. Hän pani toimeen sukkelalla tavalla ja itse pysyen syrjässä,
kahvilassaan kemut "setä Oidipuksen" kunniaksi, siten hyötyen siitä
itsekin. Juhlailtana täytti juhlijain joukko koko kahvilan.
Onnelliselle palkinnonsaajalle pidettiin puheita, jopa eräs runoilija
luki erityisesti tilaisuutta varten valmistamansa ylistävän runon.
Nyt oli tullut _Koko Maailman Kahvilan_ vuoro olla pöydät tyhjänä.
Toista "setä Oidipuksen" kaltaista vetovoimaa oli vaikea keksiä.
Silloin tapahtui, että noin kuukausi hra Carcelin kunniaksi vietetyn
juhlan jälkeen eräs voitetun kahvilan vieraista näytti omistajalle
_Viikkolehden_ numeroa, jossa eräs tämän lehden toimeenpaneman
kilpailun voittajista oli merkinnyt nimekseen _Koko Maailman Kahvilan
Sfinksi_, Montrougesta. Omistajan ilo ja hämmästys oli suuri. Hänenkin
kahvilansa oli nyt saanut sankarinsa. Naapurikahvilassa oli luettu
_Viikkolehti_ ja oli huomattu uuden sankarin nimimerkki. Se oli tehnyt
suuren vaikutuksen. Hra Carcelilla ei enää ollut kahvilatoveriensa
jakamatonta suosiota puolellaan. _Kolmen Pylvään_ isäntä huomautti,
että Sfinksi oli onnistunut vain sattumalta ja antanut vasta
vaatimattoman näytteen kekseliäisyydestään, eikä häntä sen nojalla
voitu mitenkään asettaa vaakaan hra Carcelin kanssa. Mutta kun
huomattiin, että Sfinksin menestystä jatkui ja että hänen nimensä näkyi
yhtä useasti palkinnonsaajain joukossa kuin "setä Oidipuksenkin", niin
mieliala kiihtyi. Lisäksi vaikutti sekin, että uuden kilpailijan oikea
nimi pysyi edelleenkin salassa. Tiedettiin vain, että viimeaikoina oli
joukko nuoria ilmailijoita ruvennut käymään _Koko Maailman Kahvilassa_
ja tehtiin havainto, että _Koko Maailman Kahvilan_ Sfinksi oli
ilmestynyt senjälkeen kun nämä ilmailijat olivat liittyneet mainitun
kahvilan kantavieraisiin. Niinpä oletettiin jonkun heistä olevan tuo
"setä Oidipuksen" vaarallinen kilpailija. Luulot kohdistuivat
erikoisesti erääseen noin kahdenkymmenen vuotiaaseen nuorukaiseen.
Hänen ikänsä arvioimista vaikeutti tuuhea musta parta, joka reunusti
hänen kasvonsa ja teki ne vanhan näköisiksi, vaikka sitten tarkemmin
katsoessa huomasi niiden nuorekkuuden. Hänen leveä kaareva otsansa
ilmaisi älykkyyttä ja kasvoilla lepäsi surumielinen vakavuus. Tämän
nuoren ja voimakkaan ilmailijan rinnalla tuntui hra Carcelin kaltainen
kuivettunut ja tyly vanhus epäilemättä ikävältä. Mutta on ihmisiä,
jotka eivät voi sietää nuorisoa, eikä kaikilla ole myötätuntoa ja
ihailua "lentäjiä" kohtaan. "Vakavat ihmiset" ryhmittyivät "setä
Oidipuksen" ympärille. Toiset, joita herjattiin "tuulenpieksäjiksi"
ja "harakoiksi" liittyivät Sfinksin lipun alle. _Kolmen Pylvään_
kantajoukossa tapahtui hajaannus ja suuri osa siirtyi _Koko Maailmaan_.
Kiista levisi vähitellen kahviloiden ulkopuolellekin; koko Montrouge
oli kiihdyksissä ja jakautuneena kahteen leiriin. Asia kehittyi pian
vielä vakavammaksi. _Sanansaattaja_, yleisesti tunnettu aikakauslehti,
levitti painettuja julistuksia ympäri Ranskan, joissa ilmoitettiin,
että se toimeenpani jännittävän kilpailun, jonka ensimmäinen palkinto
oli satatuhatta frangia. Silloin Montrougessa syntyi ääretön kiihtymys.
Kukaan ei asiassa ajatellut omaa itseään, vaan noita kahta kilpailijaa.
Kumpi näistä voittaa? Syntyi ankaroita väittelyitä, jopa riitojakin
näiden kahden puolueen välillä ja monta vanhaa ystävyyssuhdetta
rikkoutui sen vuoksi. Sillävälin molempain kahvilain omistajat
hykertelivät käsiään tyytyväisesti. Milloinkaan eivät heidän liikkeensä
olleet käyneet niin hyvin. Siihen oli syynä se, että molemmat kahvilat
olivat kuin leiripaikkoja, joihin kummankin puolueen jäsenet
kokoutuivat viettämään iltaansa, pysyäkseen tapausten tasalla. Tällä
kannalla olivat asiat, kun viisi viikkoa ennen kilpailuajan päättymistä
tuli uutinen "setä Oidipuksen" odottamattomasta kuolemasta. Salama
pilvettömältä taivaalta ei olisi tehnyt suurempaa vaikutusta. Samana
iltana kerääntyi suuri joukko ilman mitään ennakolta tehtyä sopimusta
_Kolmen Pylvään Kahvilaan_. Tunnelma oli synkkä. Vähitellen syntyi
mielissä ajatus, jota kumminkaan ei uskallettu lausua, ennenkuin
omistaja, joka oli kaikista masentunein, lausui puoliääneen osoittaen
toiselle puolelle katua: -- He pelkäsivät!
-- Kas! Siinä on ajatus! -- virkkoi silloin itsekseen eräs pieni ja
lihava herrasmies, joka oli pysytellyt yksinään. Hän maksoi lasinsa,
jota tuskin oli maistanutkaan, astui ulos ja meni suoraa päätä _Koko
Maailman Kahvilaan_.