Joulukuussa olin taasen kotona, missä pinnalta katsoen kaikki oli
entisellään, ellei mahdollisesti viimeisten tapahtumien johdosta
vieläkin hiljaisempaa ja painostavampaa.
Isä puuhaili väsymättömänä, mutta ei kenellekään ilmaissut ajatuksiaan.
Luultavasti hän ei pitänyt minua soveliaana jakamaan hänen huoliansa.
Susanna, joka kuten minäkin jo oli täyttänyt yhdeksäntoista, oli
käymässä erään perheen luona, joka asui muutaman peninkulman päässä
meiltä, ja vasta jouluksi piti hänen palata kotiin.
Minä kaipasin häntä sanomattomasti.
Viimeisenä joulun edellisenä pimeänä ja myrskyisenä viikkona laski
espanjalainen priki Santa Maria myrskyn pakottamana jokseenkin
vioittuneena satamaan lähellä meidän kauppapaikkaa, ja huonojen
työvoimien tähden täytyi sen viipyä siellä korjattavana lähes kuusi
viikkoa.
Kapteeni, joka omisti sekä laivan että lastin, oli kookas, tummaverinen,
komeasti puettu espanjalainen, tukka harmahtava, silmät mustat ja
kasvojenpiirteet jyrkät. Hänellä oli mukanaan poikansa, Antonio
Martinez, kaunis nuori mies, jolla oli oliivinruskeat kasvot ja tuliset,
mustat silmät kuten isälläkin.
Isäni oli ollut herra Martinezille suurena apuna pelastus-ja
korjaustöissä ja pyysi häntä nyt pohjoismaalaisella vieraanvaraisuudella
asumaan meidän luonamme.
Vaikka emme erittäin sujuvasti voineet puhua toistemme kanssa, vieraat
kun ymmärsivät vain muutamia norjalaisia sanoja ja sentähden käyttivät
tulkkia, huomasimme kuitenkin pian, että he molemmat olivat erittäin
hyvänsävyisiä ihmisiä. Päivät päästään he vain paperossejaan
pyöryttelivät ja polttelivat sekä valvoivat korjaustyötä satamassa.
Pimeä vuodenaika vaikuttaa pohjoisessa monen mieleen painostavasti,
erittäinkin sellaisina päivinä, jolloin työtä on vähemmän.
Jouluna ja erittäinkin juuri jouluaattona oli isäni siksi tavallisesti
hyvin alakuloisella mielellä. Jouluilon ollessa ylimmillään ja väen
viettäessä aattoa kolmihaaraisella talikynttilällä varustetun
ruokapöydän ääressä keittiössä, istui hän tavallisesti omiin
ajatuksiinsa vaipuneena konttorihuoneessaan eikä sallinut kenenkään
häiritä itseään.
Tänä jouluaattona hän kuitenkin herra Martinezin tähden vietti hetkisen
salissa, mutta pysyi koko ajan äänettömänä ja alakuloisena, aivan kuin
olisi hän vain kaivannut yksinäiseen konttorihuoneeseensa, jonne hän
myöskin heti illallisen jälkeen vetäytyi.
Yhdeksäs luku.