MAIJU. Ei, armollinen neito, kyllä sen verran ymmärrän -- Pastorihan
saarnaakin -- ja Pastori saa suuren talon, jossa on paljo lehmiä,
hevosia ja kaikkia.
ANNA. Jättäisitkö sinä Pentin, jos joku, jolla on karjaa, tahtoisi
sinua omakseen? --
MAIJU (ajattelee). Hm -- en suinkaan -- me olemme köyhät molemmat,
mutta toista on ylhäisten -- ne tarvitsevat rikkautta. (Menee akkunan
luo),
ANNA (itsekseen). Ah, Maiju on ehkä oikeassa -- meikäläiset usein
myyvät sydämmensä nimeen, arvoon taikka rikkauteen -- vaan niin ei Anna
Tähtinen.
MAIJU. Voi armasten aika! nyt tulee sulhaset, täytyy rientää poijes; ja
Maisteri on ruvennut sotamieheksi, koska näkyy olevan Savon-jääkärin
univormussa.
ANNA. Mitäs sanot! (Katsahtaa ulos akkunasta ja sanoo erikseen). Ah,
Kaarloni, kuinka jalo, ja minä voisin unohtaa hänen -- en ikänä --
mutta voi, nyt en saa häntä nähdä. (Ääneensä). Maiju, riennä sanomaan
Paronille, että tänne tulee vieraita, sano myöskin, että neiti Anna ei
voi hyvin.
MAIJU. Kyllä, neiti hyvä! (Rientää Paronin kamariin oikealle puolen, ja
Anna vasemmalle omaan kamariinsa).
Kolmas kohtaus.
Maiju, Pastori, Kaarlo, sitten Paroni.
(Maiju tulee Paronin kamarista, vieraat ulko-ovesta sisälle,
Kaarlo puettuna Savon-jääkärin univormuun).
MAIJU (kumartaa). Istukaatte, Paroni tulee kohta.
KAARLO. Onko neiti Anna kotosella ja kuinka hän voi?
MAIJU. Hyvin vain, hän meni vast'ikään kamariinsa ja käski minun sanoa,
ett'ei hän voi hyvin.
PASTORI. Kuinka, hyvin sanoit sinä, ja toki käski hän sanoa, ett'ei hän
voi hyvin.
MAIJU. Niin -- kyllä hän tässä tervennä oli (Erikseen). Mitä nyt sanoa
töpsähytin! kuinka tästä nyt selville tulen. (Ääneensä), Kaarlo
Maisteri eli Väntrikki taikka Luuknantti kysyi niin paljon yht'aikaa,
että menin varsin sekasin vastauksissani -- vaan sopiihan sitä joskus
olla kipeänä, vaikk'ei olekkaan, ja tervennä, vaikka sydäntä särkee.
(Kumartaa ja puikahtaa ulos ovesta).
KAARLO. Mikähän Annan lienee -- täällä on jotakin tapahtunut -- (Paroni
tulee) mutta tuossahan Paroni.
PARONI. Hyvää päivää! istukaatte. Hupaista, että tulitte, olenpa kauan
kaivannut teitä. (Osoittaa pöydällä olevia piippuja). Olkaatte hyvät,
tupakoitkaa vähäsen.
PASTORI (kumartaa ja ottaa piipun). Paroni hyvä, minulla on ollut
erittäin paljo toimia, sillä, kuten tiedätte, olen saanut
kotitienoillani kappalaisen-tilan, johonka minun nyt tulee muuttaa, ja
veljeni tässä on, kuten näette, ruvennut isänmaan suojeliaksi.
PARONI (Kaarlon käteen tarttuen). Vai niin, minä en huomannut, että
olitte univormussa. -- Se on oikein -- tuommoinen päätös ansaitsee
kunnioitusta, sillä isänmaa tarvitsee suojelioita; vielä itsekkin
riviin menisin, jollei ikäni olisi minua liika kankeaksi tehnyt
sotakomentoja oppimaan. Mutta, nuori herrani, yhdestä asiasta tahdon
kanssanne jutella kahden kesken, yhdestä asiasta -- josta en teitä
kunnioita --
KAARLO. Paroni hyvä, puhukaa -- veljeltäni ei tarvitse mitään salata.
(Erikseen). Paroni tietää jo kaikki. (Pastori katselee pöydällä olevia
kirjoja).
PARONI. Hoh suoraan sanoen, nuori herrani, te olette koru-sanoja
kuiskaellut tyttäreni korviin ja olette, kummallista kyllä, voittanut
hänen sydämmensä, vaan teidän olisi pitänyt tietämän, että minä en
ikänä tytärtäni teille anna; siis oli tuo väärin, että tulitte lapseni
rauhaa rikkomaan ja minulle surua saattamaan.
KAARLO. Minä rakastan Annaa vilpittömästi! miksikä olisin sitä
salannut? Sitä en ollenkaan ajatellut, että teillä, herra Paroni, olisi
mitään minua vastaan, koska aina suosiollisesti olette minua kohdellut.
PARONI. Seuralaisenani olen teitä suosiellut, kuten ainakin
kunniallista, sivistynyttä nuorukaista -- vaan vävykseni -- ah -- mitä
ajattelette -- minä antaisin tyttäreni, neiti Tähtisen, nuorukaiselle,
jonka toinen plakkari on tyhjä, toisessa ei mitään -- jonka nimi on
maineeton, soinnuton.
KAARLO. Minä, herra Paroni, en ole köyhä, sillä minulla on isänmaa,
joka tarvitsee minua; nuoruuden innosta sykkii sydämmeni, minulla on
käsi, vahva tarttumaan miekkaan tämän kalliin maani puolustukseksi, ja
Annaseni rakkaus on voimiani kahden-kertaisesti vahvistava. Enkö siis
ole rikas! Myöskin lupaan, että joko voitan kunnia-kuoleman
tappotanterella taikka palajan urhoollisena sotilaana.
PARONI. Suotava on, että saattaisitte todeksi näyttää, mitä nyt
vakuutatte; mutta tyttäreni teidän täytyy unhoittaa.
PASTORI (menee Paronin luo). Herra Paroni, älkäätte estäkö nuorten
uskollista rakkautta, sillä ihminen ei ole onnen ohjaaja -- Luoja
kullekkin kohtalot jakaa.
PARONI. Minä olen vanha enkä siis enään, kuten nuoret kiihossaan, tee
päätöksiä, joita tulevalla hetkellä kadun.
KAARLO. Aika rientää, meidän täytyy mennä, vaan paroni, te ette
varmaankaan tahdo kieltää minua sanomasta jää-hyväisiä Annalle.
PARONI. Tarpeetointa, vallan tarpeetointa, ystäväni, tuo häiritsisi
vain nuoren sotilaan urhoollista mieltä. (Antaa kättä veljeksille).
Hyvästi, toivotan teille onnea molemmille -- (Kaarlolle) kun takaisin
palajatte, saamme nähdä, mitä silloin on tehtävänä. (Kilistää kelloa.
Maiju tulee sisälle ja Paroni osoittaa pöydällä olevaa kynttilää.) Ota
kynttilä ja valaise sillä herroille, että näkevät mennä eteishuoneen
läpitse. Hyvästi! (Paroni menee kamariinsa ja Maiju tarttuu verkalleen
kynttilään).
PASTORI. Oi vanhus, sinä suku-ylpeyden pimittämä, joka et huoli, vaikka
oman lapsesi sydämmen särkisit!
MAIJU (katselee oveen päin, josta Paroni meni), Jopa jo uskallan antaa.
(Kurkottaa Kaarlolle paperikäärön). Tämän käski Anna neiti antaa teille
hänen hyvästi-jätöksensä.
KAARLO. Ah! (aikoo aukaista käärön).
MAIJU (hätäisesti). Ei täällä, rientäkää. (Ottaa kynttilän, ja kaikin
rientävät pois.)
Esirippu lasketaan.