PARONI. Siinä jätän sinun tätä asiaa miettimään ja toivon, että
tyttäreni on isällensä kuuliainen, kuten ainakin. (Antaa Annalle
kätensä suudeltavaksi). Hyvästi tyttöseni! (Menee kamariinsa).
Toinen kohtaus.
Anna, sitten Maiju.
ANNA (yksin). Oi toki! Koska, koska on tuo sääty-eroitus tasoitettu --
suku-ylpeys poistuva? Ah! siksi on monta sydäntä särkynyt -- ja kuinka
käynee minun -- -- -- Ennen lapsena ollessani, kun isäni jolloinkin
rankaisi minua jostakin itsevaltaisuudestani, koetteli hän
tottelevaisuuttani sillä, että käski minua suutelemaan kättänsä, kun
se minua oli rangaissut. -- Ah! -- silloin oli tuo helppo tehtävä, vaan
nyt -- oi kuinka katkeraa! (Maiju tulee sisälle).
MAIJU. Tässä, Anna neiti, on teidän tryykättyjä vaatteitanne, eivätkö
ole sileitä ja kiiltäviä?
ANNA (ajatuksissaan). Ovat.
MAIJU. Ettehän, neiti kulta, niitä katsokkaan. Minä panin tärkin sekaan
oikein ranskan saippuaa ja valkoista vahaa, ja siitäpä kiilto tuli --
mutta, armollinen neito, ettehän te yhtään kuulekkaan minua -- ah!
kyllä minä syyn tiedän -- tiedän, miksi ette kuule -- jos vain
uskaltaisin sanoa --
ANNA. Oh, mitä nyt sitten, Maiju rukka, olet tietävinäsi? puhu, puhu
vain, lapsi.
MAIJU. Neiti hyvä, te ajattelette sulhasia -- Pappilan Penttu sanoi
minulle, että heidän nuori maisteri on neiti Annan sulhanen -- "mutta
älä siitä vain mitään virkkaa," sanoi Penttu -- enkä olekkaan mitään
puhunut, ennen kuin nyt vasta tässä. Penttu sanoi: "Maisteri", mutta
minä vastasin heti: et sinä oikein tiedä, Pastori se on.
ANNA (naurahtaen). Noh miksi luulet Pastorin sulhasekseni?
MAIJU. Pastorihan nyt muuttaa kappalaisen-tilallensa
syntymä-tienoilleen tuonne Oulun lähelle ja tarvitsee siis emäntää.