Paroni Tähtisen sali. Huone-kalut uhkeat. Eräällä pöydällä piippuja ja
tupakkaa. Anna istuu sohvassa, pieni kirja helmassa, ja Paroni kulkee
laattialla.
Ensimmäinen kohtaus.
Paroni. Anna.
PARONI. Tuo kirkkoherran apulainen käy täällä aina harvemmin, häntä ei
näe enään muualla kuin kirkossa, eikä hänen veljensä Kaarlokaan ole
täällä ollut moneen päivään.
ANNA (iloisesti). Ah! isäni kaipaa häntä, eikä tuo ihmettä olekkaan,
sillä Kaarlon seura on kaikille hupainen; hän on jalo-tunteinen mies --
ja --
PARONI. Soh, soh, piisaa jo -- kyllä siinä jo oli kyllin nuorukaisen
kiitokseksi. Tuo yliopistolainen on tavallansa kelpo mies ja kylläkin
sopiva opettamaan pappilan kasvavia vesoja; osaa samati kuin
veljensäkkin käyttää itseänsä sivistyneitten lailla, jonka vuoksi
olenkin halusta nähnyt heitä seurassamme, olletikkin koska tiedän, että
tyttäreni muistaa olevansa vapaa-sukuisen neidon, muistaa, mikä eroitus
on _hänen_ ja halpa-saätyisen nuorukaisen välillä.
ANNA. Hm -- kun pastorin kanssa juttelen, muistuu mieleeni net hyvät
opetukset ja neuvot, jotka olen häneltä saanut, ja minä tahtoisin häntä
kuunnella päivät pitkät, vaan kun Kaarlon kanssa juttelen kukkasista,
linnuista, tähti-taivaasta ja kaikesta, mitä maailmassa on suloisinta,
silloin tunnen, että olemme varsin yhtäläiset, sekä ett'ei kenenkään
seurassa päiväni niin hupaisesti kulu kuin hänen.
PARONI (erikseen). Tavattoman lämpimät sanat -- hm, rakkauden enteitä
-- mutia jos hänellä on minun luontoni, voi hän tuosta rakkaudestaan
luopua, kuu hän sen tarpeelliseksi havaitsee -- (Annalle), Annaseni,
minä luulin saattavani sinua kaikesta vaarasta parahiten säilyttää
täällä sydänmaassa näinä sotaisina aikoina, mutta pelkäänpä, että
olenkin vienyt sinua vaaraan. (Katselee tarkasti Annaan).
ANNA. Mikäpä tuo vaara olisi?
PARONI. Hm, -- jasoo, sinä tahtoisit sen kuulla -- noh niin -- paras
onkin -- minä pelkään, että olet rakastunut -- Kaarloon --
ANNA (vakaasti). Niin olenkin, isäni, ja Kaarlo rakastaa myöskin minua,
ja Pastori, joka isällisellä hellyydellä huolta on pitänyt veljestään,
on kovin iloinen siitä, että saa minun sisareksensa.
PARONI. Anna, Anna! näin pitkälle en luullut asiain joutuneen -- minä
olen ollut sokea -- Oi sydän-käpyseni! minä en olisi suonut sinun
joutuvan semmoiseen taisteluun, johonka nyt olet tuleva, sillä tiedä,
että ainokaista tytärtäni en minä anna kenellekkään muulle, paitsi
sille, jonka nimeä polvesta polveen on kunnioituksella mainittu.
Vapaa-sukuisen kauniisti kajahtava nimi pitää oleman hänellä, joka
tyttäreni omaksensa saa.
ANNA. Kunnioituksella mainittu nimi, puhdas maine -- siihen minäkin
panen arvoa -- ja sehän on Kaarlollakin -- vaan tuo nimen kaunis kaiku
-- oi isäni, mikä on se -- lasten koru -- usva-kuva, joka tyhjään
raukee! mutta sydämmen ylevyys -- siinä se, joka kaikki voittaa.
PARONI. Sydämmen ylevyys kaikki voittaa, toden sanoit -- ja sillä,
jolle tyttäreni annan, pitää olla maine nimi -- josta heti tietää, että
sen omistajalla on nuot omaisuudet. Lapseni! ei ole yksikään Tähtinen
säästänyt itseänsä, kun taistelutanterelle häntä on kutsuttu, enkä
myöskään luule, että neiti Tähtinen epäilee, mitä hänen tulee tehdä,
kun isänsä häntä vaatii taistelemaan oman itsensä kanssa; vaatii,
ett'ei hän enään mene tuon rakastettunsa näkyviin.