Ja meidän piika Amanda oli herännyt aamulla varhain,
vaikka piikain uni, kuten tunnettua, on juuri amulla parhain.
Hän oli kuullut nurkissa kolkutusta. Ja hissun kissun kulki
jokin kaamea olento porstuassa ja ovia ryskien sulki,
ja juoksi pihalla, puutarhassa ja anturat maahan iski
kuin nuija-juntta, ja kumminkaan ei haukkunut Halli-piski.
Ja Amanda kylmässä hiessä ui ja nousi ja ovelle juoksi
ja raoitti varovaisesti ja palasi ikkunan luoksi
kun mitään ei nähnyt eteisessä, ja aukaisi ikkunanverhot.
Vaan ulkona värisi aurinko ja kedolla leikkivät perhot
ja lehmät ynisi karjatarhassa. Lahdella sumu leijas...
Mikä hitto häntä unien keskeltä turhaan ylös peijas?
Vaan äkkiä kämmenin hamuilevin hän punaiset kasvonsa peitti:
jokin valkoinen olento tallin edessä satulan selkään heitti
pienvärisen korskuvan valakkahevosen, ja itse hyppäsi selkään.
Oli haamulla liperit leuan alla ja jalassa pieksunhylyt,
kuten sakariston taulussa, ja silmät jäiset ja tylyt...