Me istuimme kirkossa kaikin, etupenkissä, hytisten.
Ja ikkunaholveissa tuikuttivat liekit kynttelien
ja huurua tulvi ovesta, kun kansaa saapui. Ja soi
papinkello tornissa levottomana. Urut jo huminoi
kuin kaukainen syksyukkonen. Ja nyt jo veisattiin
ja lukkarin basson kohina yhtyi vapiseviin
ja valittaviin huiluihin vanhojen urkujen.
Vaan kirkon yllä veisasivat parvet enkelien.
Me istuimme kirkossa kaikin, etupenkissä, hytisten.
Tänä aamuna tunsimme elävän rovastin sanojen:
ne juoksivat saarnatuolista, luo ihmisten tulivat.
Me näimme miltei kalveten: ne olivat ihanat,
ne olivat hunajan pisarat tai Saaronin liljat tai
pyhä manna Siionin korvessa, jota kerran syödä sai
koko Juudan kansa nälissään. Ne täyttivät taivaan ja maan
ja ihmeellisen lohdutuksen toivat tullessaan.
Me istuimme kirkossa kaikin, etupenkissä, hytisten.
Ja äkkiä näimme kedot ja laumat paimenten:
ne olivat alttarin luona. Koko Juudean kalpea maa
oli hitaasti alkanut kynttelin liekkien lomitse pilkoittaa.
Se oli himmeä ensin, se oli kuin utuinen yö.
Vaan nyt jo, katso, lammaskatras kedolla ruohoa syö
ja purppuraviitta-paimenet sauvaansa nojaavat.
Ja nyt jo, katso, enkeliparvet, suuret, valoisat
koko taivaan täyttävät soitollaan. Ja nyt jo paimeniin
on tarttunut onni ja riemahdus. He rientävät Betlehemiin.
Oi, pieni piltti lepää keskellä eläinten.
Hän on kuin lehdellä kaste, hän on aivan nnellinen,
hän ei tiedä kalkista, orjanruususta, ristinpuusta. Hän
on juuri taivaasta lähtenyt ja nähnyt elämän
hyvin ihmettelevin silmin. Hän on lapsi viaton.
Vaan tähti on hänen yllänsä. Se Kuoleman tähti on.
Oi, hyvä Maaria, taudita hänet seimessä unehen,
oi, hyvä Maaria, tuuditathan hänet syvään unehen.
Me istuimme kirkossa kaikin, etupenkissä, hytisten.
Me miltei itkimme kajahdellessa rovastin sanojen.
Sitä pientä pilttiä paimenet suuresti ylistivät
ja aamun tullen saapuneet itämaan tietäjät.
Vaan myöhemmin hänet tylysti ristille ripustettiin.
Me emme tätä käsittäneet, me vaivuimme kyyneliin:
me olimme pieniä lapsia. Ja kynttiläin himmeitten
me näimme kanssamme surevan kuolemaa Jeesuksen.
Me istuimme kirkossa kaikin, etupenkissä, hytisten.
Me kuulimme rovastin sanovan lempeän aamenen.
Ja katosta lensi enkeli. Se purjehti valkoisin
ja kirkkaanvärisin siivin ihmisten penkkeihin.
Se veisasi riemulaulua meidän kanssamme. Sen
me sitten näimme monesti keskellä unien.
Puer natus in Betlehem,
Cust' iloitze Jerusalem,
Halle, Halleluja.