"Niin."
"Milloin."
Rouva alkoi kävellä hermostuneesti lattialla.
"Tämä kaikki on niin kummallista", sanoi hän.
"Kuinka niin?"
"Minä odottelin Åkerholmin tuloa illalla."
"Kello yksitoista", täydensi Asbjörn Krag.
"Niin -- miten voitte tietää sen?"
"Aikoiko hän silloin kertoa teille elämänsä salaisuuden?"
"Kyllä, hän oli luvannut sen, mutta hän ei tullutkaan."
"Minä saan siis ilmoittaa teille, että hänellä oli aikomus tulla."
"Niinkö? Mutta hän kuoli juuri yhdentoista aikana."
"Kymmenen minuuttia yli yhdentoista. Puoli yhdentoista aikaan lähti hän
kotoaan tavatakseen teidät. Hänet oli silloin nähty pienessä
lehtokujassa."
"Varmaan hän siis oli lähtenyt tapaamaan minua."
"Kotoa lähtiessään", jatkoi Krag, "ei hänellä ollut pienintäkään
ajatusta tehdä itsemurhaa. Näin ollen näyttää häntä kohdanneen pienessä
lehtokujassa jokin odottamaton tapaus."
"Siellä ei kukaan tapaa kulkea niin myöhään", sanoi rouva. "Mutta
kuulkaapa! Te kaiketi tiedätte, missä Bengt oli silloin?"
"Hän oli minun kanssani klubissa, ja onnettomuuden tapahduttua
kutsuttiin meidät heti Kvambergiin."
"Tämä kaikki on perin omituista ja käsittämätöntä."
"Pidättekö todennäköisenä, että Åkerholm yhtäkkiä tietä kävellessään
sai ajatuksen murhata itsensä ja heti poikkesi puistoon panemaan
päätöksensä toimeen?"
"En, se tuntuu aivan uskomattomalta. Jotakin on täytynyt tapahtua."
"Esimerkiksi?"
"Arvelen hänen kohdanneen jonkun."
"Lehtokujassako?"
"Niin."
Rouva tuli levottomaksi.
"Kenet hän mahdollisesti olisi voinut kohdata?" kysyi Krag.
Puoleksi pelästynyt puoleksi rukoileva ilme tuli rouvan kasvoille.
"Ettekö voi ilman minua saada asiasta selkoa?" kysyi hän.
"Voin, kunhan vain saan tietää, kuka oli se henkilö, jonka Åkerholm
eilisiltana tänne tullessaan kohtasi", vastasi Asbjörn Krag.
"Mistäpä minä sen tietäisin?"
"Te tiedätte sen, sillä se mies, jonka hän lehtokujassa tapasi, tuli
juuri teidän luotanne."
"Se ei ole mahdollista, sillä täällä ei silloin käynyt ketään."
"Kuulkaahan rouva", kysyi Krag suorasukaisesti, "rakastatteko
Åkerholmia?"
"Pidin paljon hänestä. Hän oli hieno herrasmies."
Krag oli jonkun aikaa huomannut, että rouva katseli levottomasti ovea
kohden aivan kuin jotain odottaen.
Salapoliisi jatkoi:
"Åkerholmilla oli vihamiehiä, jotka lopulta saattoivat hänet hengiltä."
"Alan ymmärtää", vastasi rouva.
"Tahdotteko auttaa minua löytämään hänen vihollisensa?"
Rouva tarjosi hänelle kätensä.
"Lupaan sen", sanoi hän sydämellisesti.
Krag uskoi hänen tarkoittavan täyttä totta.
Portailta kuului askeleita. Joku tuli. Rouva aikoi juosta ovelle, mutta
Krag tarttui hänen käteensä ja pidätti hänet. Samassa ovi avautui ja
Bengt astui sisään.
Häntä ei Krag ollut odottanut, ja hän ymmärsi rouvan hillitystä
huudahduksesta, ettei hänkään ollut Bengtiä odottanut.
"Tekö täällä?" sanoi Bengt. "Te näytätte ehtivän kaikkialle."
"Tulin tänne jäähyväisvierailulle", vastasi Krag. "Olin hyvä tuttava
rouva Hjelmin miesvainajan kanssa."
"Vai niin, matkustatteko tänään?" kysyi Bengt.
"Matkustan kahden tunnin kuluttua."
"Oletteko tyytyväinen tutkimustenne tuloksiin?"
"Aivan tyytyväinen. Olen löytänyt sen, mitä olen etsinytkin", vastasi
Krag painokkaasti. Bengt rypisti kulmiaan.
VIII.
ÅKERHOLMIN KUOLEMA
Kun Asbjörn Krag palasi pienen lehtokujan kautta takaisin, kierteli
hänen aivoissaan monta ajatusta. Keskustelu rouva Hjelmin kanssa oli
tuonut valoa moneen kohtaan, mutta pulman ratkaiseminen oli samalla
kohdannut uusia vaikeuksia. Mitä oli Bengtillä rouva Hjelmin luona
tekemistä? Se ainakin oli selvää, että Bengtin saapuminen oli rouvalle
yhtä odottamatonta kuin hänellekin.
Pian kuuli Krag jonkun juoksevan perässään. Hän kääntyi ja näki
nuorenpuoleisen miehen lähenevän.
"Minuako haluatte tavata?" kysyi hän miehen päästyä lähemmäksi.
"Niin", vastasi mies. "Minun käskettiin antaa..."
"Kuka käski?"
"Rouva Hjelm. Minä olen hänen palvelijansa."
Mies katseli levottomana ympärilleen.
"Minulla on kirje", kuiskasi hän. "Pyydän heti lukemaan sen ja
senjälkeen antamaan vastauksenne."
Krag avasi kirjekuoren ja otti siitä kauniilla naisen käsialalla
kirjotetun seuraavasisältöisen kirjeen.
_"Minun täytyy, täytyy saada puhua kanssanne ennenkuin matkustatte."_
Kirjeessä ei ollut allekirjoitusta.
"No?" kysyi mies hätäisesti.
"Tunnetteko kirjeen sisällön?" kysyi Krag.
"En."
"Sanoitteko rouvan kirjoittaneen tämän?"
"Hän kutsui minut eteiseen ja kirjoitti sen minun läsnäollessani."
"Oliko hän yksin?"
"Oli. Ainoastaan nuori Åkerholm oli sisähuoneessa."
"Hyvä. Sanokaa rouvallenne, että minä täytän hänen pyyntönsä!"
Mies aikoi lähteä, mutta Krag pidätti hänet.
"Tiedättekö, missä asuu herra, joka eilen illalla kävi rouva Hjelmin
luona ja lähti vähää ennen yhtätoista pois?"
Mies näytti ihmettelevän kysymystä.
"Minä en tiedä hänen asuntoansa."
Krag hymyili onnistuneelle viekkaudelleen.
"No niin", hän sanoi, "se onkin samantekevää."
Salapoliisi jatkoi matkaansa. Kvambergiin tultuaan hän tapasi tohtorin
kartanolla. Tohtori näytti kiihtyneeltä.
"Minun täytyy heti puhua kanssasi", sanoi hän.
Herrat lähtivät sisään.
"Sinun poissaollessasi kävi poliiseja täällä."
"Vai niin."
"Niitä oli kolme kappaletta, poliisipäällikkö ja kaksi konstaapelia ja
he vaativat virallista tutkintoa Åkerholmin kuoleman johdosta."
"Hyvä on", vastasi Krag istuutuen entiseen paikkaansa kamiinin viereen.
"Tämä tieto ei näytä olevan sinulle mikään yllätys."
"Ei olekaan", vastasi Asbjörn Krag. "Ainoastaan odottamattomat
tapaukset voivat minua hämmästyttää ja tämä tapaus ei ole ollenkaan
odottamaton, sillä minä itse kutsuin heidät tänne."
"Sinä?"
"Niin. Estääkseni ruumiin liikuttelemisen täytyi minun sekottaa
virallinen poliisi asiaan ja nyt on kaikki järjestyksessä."
"Ja mitä itse aiot tehdä?" kysyi tohtori.
"Matkustaa, Lähden vähän ajan kuluttua. Matkatavarani ovat jo
lähtövalmiina."
"Milloin tulet takaisin?"
"Yöllä, mutta sitä ei tarvitse muitten tietää."
"Ymmärrän. Sinä tahdot poistaa Bengtin epäluulot. Kun hän luulee sinun
olevan poissa, olet sinä salaisesti hänen läheisyydessään ja pidät
silmällä häntä."
"Aivan niin. Tulen takaisin täsmälleen kello yksitoista illalla. Pyydän
sinun huolehtivan siitä että pääsen sisään kenenkään huomaamatta.
Huoneesi täytyy silloin olla pimeä, ja tämä köysi saatavilla, lopusta
pidän itse huolen."
"Teen kuten käsket", sanoi tohtori. "Muuten olen hyvin utelias
tietämään, mitä johtopäätöksiä olet tehnyt keskusteltuasi rouva Hjelmin
kanssa?"
"En erikoisempaa."
"Onko hänellä mitään osaa tässä murhenäytelmässä?"
"Siitä tuonnempana. Nyt olen onnistunut toteamaan sen, miten murha on
tapahtunut."
Tohtori siirsi tuolinsa lähemmäksi.
"Kerrohan sitten", sanoi hän.
Krag hymyili.
"Heti, kun Bengt ja minä lähdimme klubiin, lähti Åkerholm rouva Hjelmin
luo. Kohtausajaksi oli sovittu kello 11. Åkerholm oli silloin luvannut
kertoa rouvalle elämänsä salaisuuden."
"Elämänsä salaisuuden?" kysyi tohtori.
"Niin, salaisuuden, joka oli läheisessä yhteydessä murhan kanssa. No
niin. Lähtiessään huomasi hän sattumalta pistoolin arkihuoneen
pöydällä, johon hän sen aikaisemmin oli unohtanut. Hän pisti sen
taskuunsa aavistamalta, että hän aivan pian tulisi sitä tarvitsemaan.
Tämän jälkeen hän lähti astelemaan lehtokujaa myöten. -- Kaiken tämän
tiedät jo ennestään, eikö niin?"
Tohtori nyökkäsi.
"Kuten muistanet, oli silloin kuuvalosta huolimatta jonkun verran
pimeä. Åkerholm oli kulkenut noin kaksi kolmattaosaa tiestä ja ehtinyt
sille kohdalle, jossa tie tekee polvekkeen ja kohoaa pienelle mäen
kukkulalle. Siinä hän pysähtyi, sillä hän näki huvilan verantaoven
aukenevan ja miehen lähtevän ulos."
"Rouva Hjelmin luota?"
"Niin, ja Åkerholm luonnollisesti kummasteli sitä. Varmaankin koetti
hän arvailla, kuka niin myöhäinen vieras mahtoi olla, ja päästäkseen
selville siitä piilottautui hän kukkulan taakse. Nyt seurasivat
tapaukset nopeasti toisiaan, ja muutaman minuutin kuluttua oli
murhenäytelmä näytetty loppuun. Tulija saapui Åkerholmin kohdalle,
mutta pimeän vuoksi ei vainaja tuntenut häntä; Åkerholm odotti, kunnes
tuntematon oli mennyt kappaleen matkaa ohi ja seurasi sitten hänen
jäljessään. Nyt saapui vieras lehtokujaan ja Åkerholm luonnollisesti
odotti hänen kääntyvän oikeaan, mutta hän suuntasikin kulkunsa
vasempaan, siis Åkerholmin puistoon. Siitä jatkoi hän matkaansa puretun
paviljongin ohi kulkien leveää puistokäytävää, joka toisella puolella
päättyy metsään. Åkerholm käsitti silloin, että hänen, saadakseen
tietää, kuka tuntematon oli, täytyi kiirehtiä edelle, ja tulla häntä
vastaan. Luonnollisesti käytti hän hyväkseen puiston oikotietä ja
kohtasi sitten tuntemattoman omassa puistossaan. Eikö totta, tämä
kaikki on itsestään selvää."
"Aivan oikein", sanoi tohtori. "Jatkahan!"
"Kun Åkerholm sitten näki vieraan kasvot ja tunsi hänet, otti hän
nopeasti pistoolin ja ampui häntä. Mutta pelon vuoksi ampui vanhus ohi
tai sitten vain haavoitti häntä."
"En käsitä, mikä seikka pakotti Åkerholmin ampumaan", keskeytti
tohtori.
"Se, että hän oli tuntenut vieraan."
"Herran nimessä! Kuka hän oli?"
"Sama mies, jota aikaisemmin oli etsitty puistopaviljongista."
"Ahaa, nyt ymmärrän."
Krag jatkoi:
"Laukauksen jälkeen peräytyi vanhus aseetonna ja pelosta horjuen
muutaman askeleen taaksepäin, ja silloin ampui toinen kylmäverisesti
hänet."
"Nyt käsitän minä kaikki aivan selvästi", sanoi tohtori. "Jälellä on
siis kysymys salaperäisen murhaajan vangitsemisesta."
"Olet oikeassa", vastasi Krag. "Arvelen hänen ilmaisevan itsensä yön
aikana, jolloin hän luulee minun olevan poissa."
"Miten aiot tulla takaisin?"
"Minä poistun junasta jollakin lähiasemalla ja palaan sieltä
hevoskyydillä. Olen luvannut tavata illalla rouva Hjelmiä, jolta toivon
saavani muutamia tärkeitä tietoja. Ja jos kaikki käy hyvin, sieppaamme
vuorokauden kuluttua kiinni sen miehen, joka melkein ensimmäisenä tiesi
'kolmen huoneen salaisuuden', saaden sen vuoksi vainajan ankaran pelon
valtaan ja lopuksi murhasi hänet."
Ovelle koputettiin. Bengt astui sisään. Krag huomasi hänen olevan
suuruksissaan.
"Tehän aijotte matkustaa?" kysyi hän.
"Niin. Matkustan siinä junassa, joka lähtee Kvambergin asemalta tunnin
kuluttua."
"Siinä tapauksessa suosittelen teille pikajunaa, joka lähtee jo vähän
aikaisemmin. Siinä on hauskempi matkustaa, koska se ei pysähdy
väliasemilla."
Krag ymmärsi heti, että Bengt ei ollut täysin varma hänen
matkustamisestaan. Jos Bengt saisi kuulla hänen matkustaneen
pikajunassa, olisi hän levollinen tietäessään hänen olevan monen
penikulman päässä Kvambergin alueelta.
"Se sopii mainiosti", vastasi Asbjörn Krag. "Kiitän neuvostanne."
"Mutta sitä ennen haluaisin minä mainita erään ikävän seikan."
"Pyydän, tehkää niin."
"Te olette suoraan sanoen sietämättömällä tavalla tunkeutunut tämän
talon asioihin."
"Todellako?"
"Niin. Epäilemättä on teidän ansiotanne se, että poliisi on alkanut
penkoa vanhuksen itsemurhan syytä. Eikö asia ollut mielestänne jo
tarpeeksi surullinen muutenkin, tarvitsematta saattaa perhettä
skandaalin alaiseksi?"
"Perhettä?"
"Hänen kasvattipoikanaan on minulla oikeus sanoa ajatukseni. Sen
lisäksi olette te loukannut erästä ystävääni."
"Pyydän kysyä: ketä?"
"Poliisimestaria."
"Ahaa, 'Poliisia', sitä lihavaa herrasmiestä, jonka tapasimme
klubissa."
"Ettekö huomannut, että minä sanoin häntä ystäväkseni. Ja te olette
saanut aikaan sen, ettei hän, vaan jokin poliisipäällikkö on saanut
asian käsiteltäväkseen. En voi käsittää, miten olette saaneet tämän
järjestetyksi."
"Luuletteko todellakin, että minä olen saanti tämän aikaan?" kysyi
Asbjörn Krag.
"Luulen."
"Siinä tapauksessa täytyy minun sanoa, että olette liian yksinkertainen
vakuuttaessanne uskovanne tämän."
Krag katsoi kelloaan.
"On parasta, että minä lähden", sanoi hän. "Toivon vielä ennättäväni
pikajunaan. Pyydän, että hevonen valjastettaisiin mahdollisimman
nopeasti."
"Se on jo tehty."
Herrat lähtivät.
Pääkäytävässä kohtasivat he saman poliisipäällikön, josta Bengt oli
halveksien puhunut. Hän oli pieni, jäntevä mies vaaleine kasvoineen ja
terävine silmineen. Nähdessään Asbjörn Kragin hän kummastui ja tervehti
hyvin kohteliaasti. Bengt ei ollut huomaavinaan tervehdystä.
Krag sen sijaan tervehti poliisipäällikköä katsellen häntä terävästi ja
merkitsevästi.
"Tekö täällä?" kysyi hän. "Muistelen teidän olleen puolittain sairas
tavatessamme viime kerralla. Miten voitte nyt?"
Poliisipäällikkö, joka heti oivalsi tilanteen, vastasi kohteliaasti:
"Kiitos huomaavaisuudestanne, herra tohtori, nyt olen minä jo hyvissä
voimissa."
"Niin", vastasi Krag, "senlaatuinen sairaus voi helposti uusiutua, se
voi kääntyä vaaralliseksikin, sen vuoksi _täytyy teidän olla
äärimmäisen varovainen_."
"Noudatan varoitustanne, herra tohtori."
"Hyvästi!"
"Hyvästi, herra tohtori."
Asbjörn Kragin asettuessa rekeen katseli nuori poliisipäällikkö häntä
salaperäisesti hymyillen. --
IX.
ROUVA HJELM KOHOTTAA HUNTUA.
Asbjörn Krag asettui mahdollisimman mukavasti rekeen. Bengt lähestyi
häntä ja sanoi happamen imelästi:
"Perheessämme on ollut tapana, että vieraita saatetaan kauemmaksi kuin
ovelle asti. Kenties suvaitsette minun lähtevän mukaanne?"
"Tietysti", vastasi Krag. "Hupaisa seura otetaan aina mielihyvin
vastaan."
Bengt asettui rekeen. Krag tervehti vielä kerran tohtoria ja
poliisipäällikköä, ja reki lähti liikkeelle voimakkaitten rotuhevosten
vetämänä.
Matkalla oli Bengt hiljainen ja umpimielinen. Krag sitävastoin oli
hyvin puhelias. Hän selitti laajasti, että ympäristöllä liikkuvien,
Åkerholmin kuolemaa koskevien huhupuheitten lopettamiseksi oli poliisin
asiaan sekaantuminen aivan välttämätöntä. Mutta Bengt pysyi edelleenkin
harvasanaisena. Tämän jälkeen alkoi Krag puhua Bengtistä. Hänhän oli
nuori ja eteenpäin pyrkivä mies. Ja kun ei varojakaan puuttunut, oli
hänellä Kragin mielestä sovelias aika etsiä itselleen morsian, esim.
rouva Hjelm, johon Krag otaksui Bengtin kiintyneen. Nythän ei
vanhuskaan olisi esteenä.
Bengt kääntyi poispäin sanoen itsekseen:
"Millainen aasi!"
Mutta Krag jatkoi väsymättömästi leikinlaskuaan ja onnistui siten
salaamaan Bengtiltä aikeensa.
Herrat saapuivat rautatien asemalle.
"Kun matkanne sattuu Kristianiaan", sanoi Asbjörn Krag, "niin
kunnioittanette minuakin käynnillänne. Koetan silloin edes osaksi
korvata ne mielenkiintoiset päivät, jotka teidän luonanne olen
viettänyt."
"Mielenkiintoiset?" kysyi Bengt ihmetellen. "Minusta nämä viime päivät
ovat olleet tuskallisen ikäviä."
"No niin", sanoi Krag taputtaen olkapäähän Bengtiä, joka ei ollenkaan
näyttänyt välittävän tästä ystävällisestä lähentelystä, "puhuessani
mielenkiintoisista päivistä tarkoitin luonnollisesti sitä, että minulla
on lääkärinä ollut oivallinen tilaisuus seurata Åkerholm-vainajan
sairautta ja kuolemaa. Ja nyt täytyy minun jättää hauska seuranne, juna
lähtee vajaan minuutin kuluttua."
Kun juna oli lähtenyt liikkeelle, näyttäytyi Krag vaunun akkunassa
innokkaasti nyökäten Bengtille, joka heti käänsi hänelle selkänsä.
Asbjörn Krag istuutui ikkunan viereen katselemaan ohi kiitäviä
maisemia. Iloinen ilme hänen kasvoiltaan oli hävinnyt. Pitkään katseli
hän Kvambergin seutuja, jotka häämöttivät kaukaa ja katosivat pian
näköpiiristä. Pikajuna sivuutti pienen Kvambergin naapuriaseman,
kymmenen minuutin kuluttua vilahti toinenkin asema ohi ja jälellä oli
enää yksi.
Krag katsoi kelloaan. Hetken epäröityään tarttui hän nopeasti
hätäjarruun. Juna, joka juuri oli saapunut aavalle tasangolle, pysähtyi
heti.
Pikajunassa tuli suuri hämminki. Matkustajat kiirehtivät vaunusta
toiseen kysellen, mitä oli tapahtunut. Krag vastaili tyynesti, ettei
ollut tapahtunut mitään erikoisempaa. Hän vain tahtoi päästä pois
pikajunasta. Sitten alkoi hän kiireesti kokoilla matkatavaroitaan.
Muuan englantilainen matkailija, joka vakavana ja äänettömänä oli
seurannut tapausta, nousi ja puristi ihaillen Kragin kättä sanoen:
"All right", ja istuutui jälleen paikoilleen.
Samassa syöksyi pari pelästynyttä junailijaa vaunuun.
"Kuka on koskenut hätäjarruun?" huusivat he yhtäaikaa.
"Minä", vastasi Krag ja koetti pujottautua heidän ohitseen.
"Minkä vuoksi?" kysyivät junailijat.
"Sen vuoksi, että minun täytyy poistua junasta."
Matkailijat nauroivat. Junailijat koettivat pidättää Kragia.
"Tarpeeton junan pysäyttäminen on rautatien ohjesäännöissä ankarasti
kielletty", selitti toinen. "Tämä lysti tulee teille kalliiksi."
"Antakaa tulla", vastasi Krag tarjoten osoitteensa, "minun on pakko
poistua junasta juuri tällä kohdalla."
Matkustajat nauroivat taas, mutta junailijat suuttuivat yhä enemmän.
"Te ette pääse ulos", kirkuivat he, "ja Kristianiaan saavuttuamme
pidämme huolen siitä, että joudutte poliisin huostaan."
Vastaamatta mitään avasi salapoliisi nopeasti vaunun akkunan ja heitti
matkatavaransa sekä turkkinsa ulos. Sen jälkeen asettui hän
nyrkkeilyasentoon katsellen nauraen vastustajiansa. Oli helppo huomata,
kuinka hänen valtavat käsivarsilihaksensa jännittyivät.
"All right", mörähti englantilainen myötätuntoisesti.
Junailijat hypähtivät Kragin sivulle, mutta tämä pujahti
salamannopeasti heidän käsistään. Hyppäys vain, ja hän oli lumihangessa
tavaroittensa luona. Heti sen jälkeen hyppäsi hän aidan yli ja oli
maantiellä. Sieltä huusi hän pilkallisesti hämmästyneelle
junamiehistölle:
"Voitte vain huoleti lähteä matkoihinne, sillä pikajunalla on
tavallisesti kiire."
Ei auttanut muu kuin laittaa juna liikkeelle. Ikkunoihin ilmestyi
iloisia, hymyileviä kasvoja ja nenäliinat liehuivat. Mutta junailijat
vannoivat kostavansa.
"Välistä täytyy menetellä näinkin, kun ei haluta esiintyä poliisina",
puheli Krag kävellessään maantietä.
Pian saapui hän suureen taloon ja sai sieltä kyytihevosen. Hän oli
loistavalla tuulella.
Ajettuaan neljä tai viisi tuntia saapui hän Kvambergin lähettyville.
Suoritettuaan kyytimaksun neuvoi hän kyytipoikaa ajamaan missään
pysähtymättä ja kenenkään kanssa puhelematta mahdollisimman nopeasti
takaisin. Katsellen tyytyväisenä runsaita juomarahojaan lupasi poika
seurata tarkoin määräystä.
Asbjörn Krag lähti suoraan rouva Hjelmin huvilaa kohden. Heti sisään
astuttuaan huomasi hän rouvan odottaneen häntä. Rouva oli
hermostuneempi kuin aamulla, ja sitäpaitsi hän oli itkenyt.
"Pyydän anteeksi käytöstäni aamupäivällä", alkoi hän. "Teidän
ilmoituksenne ja kysymyksenne olivat minulle odottamattomia, ja minä
menettelin ajattelemattomasti salatessani teiltä erään seikan. Kaduin
heti lähdettyänne ja sen vuoksi lähetin kirjeen."
"Ymmärsin sen heti", vastasi Krag, "ja nyt tahtonette ilmoittaa,
minkävuoksi Bengt tuli tänne?"
"Vakuutan, etten tiennyt mitään hänen tulostaan."
"Siltä minustakin tuntui."
"Hänen käynnillään ei ollut muuta tarkoitusta kuin ilmoittaa
kasvatusisänsä kuolema."
"Kuka oli sitten se herra, joka eilen illalla kello 11 lähti täältä ja
jonka Åkerholm kohtasi lehtokujassa?"
Rouvan valtasi voimakas sisäinen taistelu.
"Voitte luottaa huoleti minuun", sanoi Asbjörn Krag.
"Sen minä teenkin", vastasi rouva, "ja juuri sen vuoksi en tahdo salata
teiltä mitään. -- Niinkuin ehkä olette kuulleet", jatkoi hän, "olen
minä sekä miesvainajani eläessä että jälkeenkin päin matkustellut
paljon ulkomailla. Matkustaminen oli intohimonani, mutta sen lisäksi
olen minä pelannut etupäässä Ostendessa ja Monte Carlossa."
"Ja hävinnyt?"
"Joskus voitin, enimmäkseen hävisin. Nyt käsitätte, jos olette
ihmistuntija, että ihminen, varsinkin nainen, joka on joutunut
pelihimon valtaan, ei ole turhantarkka seuransa valinnassa. Jouduin
kerran Monte Carlossa ollessani kiusalliseen tilanteeseen. Selviydyin
siitä erään miehen avulla, mutta sen avun olen saanut kalliisti maksaa.
Sain pian selville, mitä miehiä avustajani oli -- ammattipeluri ja
elostelija, jolla poliisi oli alituisesti kintereillään. Lähdin heti
sieltä, mutta hän seurasi minua, ja vasta suurten uhrausten ja
ponnistusten kautta pääsin hänestä eroon. Asetuttuani asumaan tänne
tunsin itseni turvatuksi. Sitten -- voitte arvata kauhistukseni --
ilmestyi hän äkkiä tänne. Hän esitti vaatimuksensa minuun nähden ja
tahtoi, että minä kieltäytyisin menemästä naimisiin Åkerholmin kanssa.
Minä käskin hänen mennä tiehensä. Eilen illalla oli meillä viimeinen ja
ankarin kohtaus. Hän saattoi minut raivostumaan ja vannoi kostavansa.
Sitten hän lähti pois yhdentoista aikana, ja minuun vaikuttaa sangen
tuskallisesti ajatellessani, että Åkerholm piti juuri..."
Itku keskeytti hänen puheensa. "Mikä on hänen nimensä?" kysyi Krag
"Minulle on hän tunnettu Jim Charterin nimellä."
"Varmaan amerikkalainen?"
"Niin."
"Miten sai hän tietää teidän matkustaneen Norjaan?"
"Sitä hän ei ole saanutkaan tietää; hän selitti kohdanneensa minut
täällä aivan sattumalta."
"Sitä juuri arvelinkin", sanoi Asbjörn Krag. "Minkä näköinen on Jim
Charter?"
"Suuri, tanakka, punapartainen ja tuikeakatseinen mies. Ikää on hänellä
noin 40 vuotta."
"Puhuiko hän milloinkaan ulkomuodostaan, esim. punaisesta tukastaan?"
kysyi Krag.
Rouva hämmästyi.
"Kyllä", vastasi rouva, "kerran hän mainitsi, että hänen ulkomuotonsa
on suuren rahasumman arvoinen."
Salapoliisi ponnahti seisaalleen.
"Erinomaista", huudahti hän. "Tämä on ketjun puuttuva rengas!"
"Mitä tarkoitatte?"
"Åkerholmin kolmea huonetta."
"Kolmea huonetta?"
Krag lähestyi rouvaa, joka katseli häntä kysyvin katsein.
"Uskotteko todellakin, että Åkerholm on tehnyt itsemurhan?"
"Kyllä, miksi en uskoisi...?"
"Hänet on ampumalla murhattu."
"Murhattu? Kuka on murhaaja?"
"Jim Charter."
"En voi käsittää..."
"Pian käsitätte kaikki."
Rouva Hjelm painui itkien tuolin selkänojaa vasten.
* * * * *
Tohtori istui huoneessaan odotellen Kragin tuloa. Talossa vallitsi
täydellinen hiljaisuus. Tohtori avasi puiston puoleisen ikkunan ja
sammutti lampun. Jännittyneenä istuutui hän ikkunan viereen katsellen
pimeään puistoon, jossa Åkerholm oli murhattu tuskin kaksikymmentäneljä
tuntia sitten. Vähän ajan kuluttua huomasi hän jonkun hiipivän
varovasti taloa kohti. Tulija pysähtyi ikkunan kohdalle ja tohtori
kuuli vihellyksen. Tohtori vastasi merkinantoon ja heitti alas köyden,
jonka toisen pään hän kiinnitti ikkunaan. Tulija kiipesi nopeasti
köyttä myöten ja hyppäsi lattialle. Tohtori sytytti lampun ja huomasi
samalla, että tulija ei ollutkaan Asbjörn Krag.
Heti johtui tohtorin mieleen Åkerholmin murhaaja, salaperäinen mies
paviljongista, ja hänen ohimonsa jyskyttivät pelosta.
Hänen edessään seisoi uhkaavana ja vakavana vankkarakenteinen,
punapartainen mies.
X
PUNAPARTAINEN.
Punapartainen tuijotti tohtoriin, joka kääntyi kauhistuneena oveen
päin.
"Pysykää paikoillanne!" komensi mies.
Samassa huomasi tohtori revolverin välkähtävän hänen kädessään, ja hän
jäi paikalleen. Tohtori oli suunniltaan kauhistuksesta. Mitä tahtoi
tämä mies? Oliko hänellä aikomus murhata hänet, vai ajoiko hän Asbjörn
Kragia takaa?
Tohtori koetti tekeytyä pelottomaksi ja kysyi mahdollisimman ankarana:
"Mitä teillä on täällä tekemistä?"
Mies ei vastannut, sen sijaan piteli hän pahanenteisesti revolveria
kädessään. Hänen silmänsä säihkyivät.
"Tässä talossa on poliisi", jatkoi tohtori, "ja ellette heti paikalla
poistu, kutsun hänet."
Mies hymyili.
Äkkiä tähtäsi hän revolverillaan tohtoria ja sanoi jylisevällä äänellä: