Tohtori epäröi, mutta kääntyi kuitenkin. Seisottuaan vähän aikaa
kamiiniin päin kuuli hän miehen nauravan selkänsä takana. Hän oli
kuullut tuon saman äänen ennenkin. Äkkiä käänsi hän päänsä ja huomasi
Asbjörn Kragin istuvan nauraen tuolilla. Pöydällä hänen edessään oli
punainen tekotukka ja saman värinen parta.
Kesti hetken aikaa, ennen kuin tohtori selvisi hämmästyksestään.
"Sinä säikäytit minut puolikuoliaaksi", sanoi hän. "Pilasi oli kenties
liian karkeaa."
"Sinähän tiesit", vastasi salapoliisi, "että minä tulen täsmälleen
kello 11. Tiesit myöskin, että minun on pysyminen tuntemattomana, ja
minun täytyi estää sinut herättämästä talon väkeä."
"Jumalan kiitos, että se olitkin sinä. Luulin sinua aivan toiseksi."
"Keneksi?"
"Åkerholmin murhaajaksi."
"Se ei ollut niinkään hullusti arvattu. Äsken olin minä tosiaankin
hänen näköisensä."
"Sinä olet siis nähnyt hänet?"
"En, mutta rouva Hjelm on. Hän tuntee murhaajan."
"Rouva Hjelm on niin muodoin osallinen murhaan?"
"Ei ollenkaan, hän on aivan viaton siihen, mutta tuntee kuitenkin
murhaajan."
"Oleskeleeko murhaaja vielä näillä seuduilla?"
"Oleskelee, ja luultavasti pitää silmällä meitä. Onko tällä välin
tapahtunut mitään erikoisempaa?"
"Ei, Bengtkin on sinun lähtösi jälkeen pysynyt koko ajan huoneessaan."
"Ja nuori poliisipäällikkö?"
"On hauska poika. Hän on pyrkinyt keskusteluun minun kanssani, ja
näyttää siltä, kuin hän luulisi minulla olevan jotain sanottavaa
hänelle."
Krag nyökkäsi.
"Mitä sanoit sinä hänelle?"
"En mitään, mutta sen sijaan kertoi hän minulle Bengtin puhelimitse
tiedustelleen jotain Kvambergistä eteenpäin olevilta väliasemilta."
"Mitä vastasit siihen?"
"En vastannut siihenkään mitään, sillä minä en ymmärtänyt hänen
tarkoitustaan."
"Hän on näppärä poika, mutta -- kuulehan!" Hiljaiset, sipsuttavat
askeleet kuuluivat käytävästä.
Tohtori aikoi ottaa revolverin, mutta Krag esti hänet.
"Se on juuri hän", virkkoi salapoliisi.
Ovelle naputettiin.
"Sisään", sanoi Krag.
Tulija oli nuori, siviilipukuun puettu poliisipäällikkö. Hänellä oli
salalyhty kädessään.
"Erinomaista!" huudahti Krag. "Tohtori, sammuta lamppu, muuten meidät
voidaan helposti huomata." Tohtori teki niin. Huoneessa ei ollut nyt
muuta valaistusta kuin kapea valojuova, joka tuli lattialla olevasta
salalyhdystä.
"Sain kirjeenne", kuiskasi poliisipäällikkö, "ja toivoakseni ehdin
ajoissa."
"Juuri parhaaseen aikaan."
"Joko toiminnan aika on käsissä?"
"Ei vielä."
"Hämmästyin nähdessäni teidät täällä", sanoi poliisipäällikkö.
"Ymmärsin heti, että jotain on tekeillä, ja sitten selvisi minulle
Kristianian oikeusosaston salaperäinen määräys."
"Niin, minua ei haluttanut työskennellä yhdessä paikkakunnan juopon
poliisimestarin kanssa", vastasi Krag.
"Miten täällä muuten on asiat? Åkerholm on kai murhattu?"
"Niin on, ampumalla."
"Bengtikö?"
"Ei, hän on ainoastaan osallinen murhaan."
"Sitten ei häntä saa laskea pakenemaan. Muuten hän näkyy järjestelleen
papereitaan kaiken päivää."
Poliisipäällikkö meni puutarhan puoleiselle ikkunalle, johon vainajan
ja Bengtin huoneitten ikkunat hyvin näkyivät. Asbjörn Krag ja tohtori
seurasivat häntä.
"Salalyhty sammuksiin!" komensi salapoliisi.
Huone tuli täysin pimeäksi.
Krag kiersi ikkunaverhon ylös.
Bengtin huoneesta loisti valo, ja hänen varjonsa kuvastui
ikkunaverhoon. Hän istui pöydän ääressä liikutellen silloin tällöin
kättään.
"Hän keskustelee jonkun kanssa", sanoi salapoliisi.
Bengt nousi seisomaan ja samalla ilmestyi ikkunaverhoon toinenkin
varjo; suurikokoinen, metsästyspukuun puettu parrakas mies, jolla oli
laukku selässä.
"Kuka tuo on?" kuiskasi poliisipäällikkö.
"Åkerholmin murhaaja", vastasi salapoliisi,
"Hänet voisi heti vangita. Palvelijoiden huoneessa on kaksi
konstaapelia, jotka merkin saatuaan ovat valmiit kiirehtimään avuksi."
"Ei vielä."
Varjot Bengtin akkunassa näkyivät aivan lähekkäin.
"Nyt he jättävät hyvästi", kuiskasi tohtori.
Metsästyspukuinen mies lähti huoneesta, ja Bengt saattoi häntä ovelle
asti. Vähän ajan kuluttua hiipi tumma olento puutarhaan.
"Pitäkää huoli siitä, että Bengt ei pääse poistumaan talosta", sanoi
Krag poliisipäällikölle.
"Siitä saatte olla aivan varma. Hän..."
Krag oli jo ovella. Päästyään ulos huomasi hän metsästyspukuun puetun
miehen katoavan pimeään puistoon.
Salapoliisi hiipi äänettömästi talon ohi. Oli tullut leuto ilma, joten
lumi ei narissut kävellessä. Metsästyspukuinen saapui sille paikalle,
josta Åkerholm oli löydetty kuolleena. Siinä hän pysähtyi ja katsoi
ympärilleen. Mutta heti hän jatkoi matkaansa, sivuutti puretun
paviljongin, kääntyi sitten vasempaan ja kulki erästä pientä
puistokäytävää pitkin. Krag pysytteli hänen kintereillään.
Äkkiä pysähtyi mies vanhan luhistumaisillaan olevan huvimajan luo
Salapoliisi vetäytyi kiireesti puun taakse. Mies avasi oven ja astui
majaan.
Krag odotti viiden minuutin ajan, mutta mies ei tullut takaisin.
Hän jätti tähystyspaikkansa, kiersi rouva Hjelmin asunnolle ja koputti
ovelle.
Rouva itse tuli avaamaan.
"Hän ei ole vielä käynyt täällä", kuiskasi hän.
"Tiedän jo sen, mutta hän voi saapua aivan heti. Kiiruhtakaa sulkemaan
ovi! Nyt teidän täytyy pysyä aivan tyyneenä", sanoi salapoliisi. "Hän
on varmaan sangen epäluuloinen."
"Koetan hillitä itseni. Kas, täällä on teille hyvä piilopaikka."
Rouva osoitti huoneen perällä olevaa lattiaan asti ulottuvaa oviverhoa.
"Onko teillä aseita?" kysyi rouva levottomana.
Krag näytti revolveriaan.
"Hän on taitava ampuma-aseitten käyttäjä."
Krag hymyili.
"Minä en anna hänelle tilaisuutta näyttää taitoaan", sanoi hän.
Rappusilta kuului askeleita.
Salapoliisi kiiruhti oviverhon taakse. Rouva meni avaamaan ovea.
"Sinäkö, Jim?" kuuli Krag rouvan sanovan, "en odottanut sinua näin
aikaiseen. Sinunhan oli määrä saapua vasta kello kaksitoista."
Punapartainen mumisi joitain käsittämättömiä sanoja ja heitti
metsästyslaukkunsa pöydälle.
"Tulin tänne saadakseni sinulta lopullisen vastauksen", sanoi hän.
"Lähdetkö mukaan vai et?"
"Milloin matkustat?"
"Niin pian kuin mahdollista. Minun tehtäväni on nyt lopussa."
"Mikä tehtävä?"
"Sitä sinun ei tarvitse tietää. No niin. Lähdetkö mukaani?"
"Ja jos minä vastaan kieltävästi?"
"Sitä sinä et uskalla tehdä."
"Mutta jos nyt tekisin sen?"
"Silloin minä panisin skandaalin toimeen. Herättäisin talonväen ja
kertoisin vähän matkoistasi, esim. eräästä kauniista heinäkuun päivästä
Monte Carlossa."
"Minä en lähde sittenkään."
Punapartainen tarttui rouvan käteen niin lujasti, että hän huudahti
tuskasta.
Krag hyökkäsi esille, ja Jim hypähti syrjään.
"Kirottu urkkija!" huudahti Jim ja alkoi kopeloida taskujaan.
"Pois kädet taskusta! Te olette hiukan myöhästynyt."
"Mitä tämä merkitsee?"
"Sitä, että ellette pysy liikkumatta paikoillanne, ammun kuulan
otsaanne."
"Ammutte?"
"Niin, yhtä kylmäverisesti kuin te ammuitte Åkerholmin."
Punapartainen kalpeni ja vaipui tuolille istumaan.
"Mitä te minusta tahdotte?" kysyi hän.
"Sen saatte pian tietää. -- Rouva Hjelm. Pyydän, sulkekaa ovi. Minulla
on hiukan keskusteltavaa tämän miehen kanssa."
XI.
HYVIN TÄHDÄTTY ISKU
Jim huomasi salapoliisin tarkoittavan täyttä totta ja pysyi sen tähden
aivan liikkumattomana, mutta hirvittävä kostonhimo paloi hänen
silmissään. Salapoliisin revolveri oli suunnattu hänen ohimoansa kohti.
"Tämän te vielä saatte maksaa", sähisi Jim. "Ilmoitan heti poliisille."
"Rouva Hjelm", sanoi salapoliisi, "ottakaa takkini oikeanpuoleisesta
taskusta ruskea kirjekuori. Siinä on muuan paperi."
Rouva otti Kragin taskusta kirjekuoren.
"Antakaa se herra Charterille!"
"Kirous ja helvetti! Te ette olekaan lääkäri!" huudahti hän.
"En, vaan poliisimies, Jos teillä siis on vastustamaton halu kääntyä
poliisin puoleen, niin -- olkaa hyvä."
Jim heitti paperin pöydälle.
"Mitä aiotte pakottaa minut tekemään?"
"Tunnustamaan."
"Mitä minun pitäisi tunnustaa?"
"Että olette Åkerholmin murhaaja."
Jim nauroi pilkallisesti.
"Te olette hullu", sanoi hän, "se heittiö on itse ampunut itsensä."
"Te olette Åkerholmin murhaaja."
"No niin. Olettakaamme, että minä ammuin hänet ja että minä tein sen
itsepuolustuksesta, sillä hän ampui ensin minua."
"Minkätähden?"
"Sitä minä en aio teille sanoa."
"Tiedättekö, Jim Charter, että Åkerholmilla oli syy pelätä teitä?"
"Sen minä tiedän varsin hyvin."
"Tiedättekö myös, mikä se syy oli?"
"Arvelen tietäväni, mutta parhaan selityksen saatte veljeltäni."
"Bengt on siis veljenne?"
"Niin. Se tieto on kaiketi teille yllätys."
"Eipä ihan."
"Mutta ettekö todellakaan huomaa toimivanne typerästi? Kuinka aiotte
todistaa, että minä olen Åkerholmin murhaaja?"
"Te olette jo puoleksi tunnustanut sen."
Jim nauroi.
"Vai niin", sanoi hän. "Typeryytenne vuoksi halutti minua pitää pientä
lystiä kustannuksellanne."
"Ja unohditte todistajan."
"Rouva Hjelm ei tule puhumaan mitään." Jim heitti häneen terävän
silmäyksen ja lisäsi: "Hän ei uskalla."
"Sen lisäksi on minulla toinenkin todistus teitä vastaan", sanoi Krag,
"Mutta sen minä esitän vasta sitten, kun teidät on tehty
vaarattomaksi."
"Vaarattomaksi? Te olette todellakin yksinkertainen. Kuka minut tekee
vaarattomaksi?"
"Minä."
"Nyt te olette jo naurettava. Luuletteko voivanne yksinänne vangita
minut?"
"Sitä ei teidän tarvitse epäillä."
"Ainoastaan tuo pieni revolveri pahanen estää minua lähtemästä tieheni.
Mutta jos te aiotte edelleenkin pidellä sitä kädessänne, niin täytyy
teidän silloin toisella kädellänne sovitella minulle käsirautoja, ja se
voi kenties tulla teille liian hankalaksi. Voisi sattua niin, että te
jonkun ajan kuluttua heräisitte tainnuksista nenä litistyneenä, -- minä
olisin silloin jo kaukana -- sillä minä olen vähintäin kolme kertaa
voimakkaampi teitä."
"Älkäähän hätäilkö liikoja", vastasi Asbjörn Krag. "Ainoastaan pienen
matkan päässä täältä, nimittäin Kvambergissä, on poliisipäällikkö kaksi
konstaapelia mukanaan. Minun tarvitsisi vain pyytää rouva Hjelmin
menemään ulos ja ampumaan toisella revolverillani, jolloin he olisivat
heti täällä."
Jim rypisti otsaansa.
"Yrittäkää sitä keinoa, niin nähdään, onnistuuko se. -- Lopultakin te
sentään taidatte olla hiukan ovela."
"Kiitos. Mutta koska se menettelytapa herättäisi liian paljon huomiota,
-- lahjakkaalla veljellänne Bengtillä on hiukan epäilyksiä minun
suhteeni -- niin täytyy minun toimittaa vangitsemisenne paljon
yksinkertaisemmalla tavalla."
Asbjörn Krag lähestyi Jimiä tähdäten häntä koko ajan revolverillaan.
Jim puristi suuret luisevat kätensä nyrkkiin.
"Teillä näyttää olevan nyrkkeilijän kourat", sanoi Krag.
"Minä olen nyrkkeilijä, sen voivat voimakkaimmat häviölle joutuneet
neekerinyrkkeilijät Amerikassa todistaa. Varokaa siis itseänne!"
Krag siirtyi kuitenkin lähemmäksi. Hän totesi itselleen, että
tuollaisen nyrkin isku riittäisi kaatamaan härän. Hän muutti nopeasti
revolverin vasempaan käteensä.
"Uskon, että olette pehmittäneet neekereitä, ja sen vuoksi uskaltaisin
muutaman tuhannen dollarin vedon puolestanne. -- Jättiläisen voimat!"
Jim tuli hämilleen.
"Jättiläisen voimat", jatkoi Krag, "laaja voimakas rinta, ennen
kuulumaton kestävyys, mutta mikäli minä ymmärrän, nopeutta ja notkeutta
puuttuu. Se johtuu siitä, ettette ole tutustuneet uudenaikaisiin
nyrkkeilytemppuihin, joitten käyttäminen edellyttää anatomian
tuntemista. Mitä sanotte tästä -- --?"
Salaman nopeudella antoi Krag voimakkaan iskun Jimin alaleukaan. Jimin
kasvot muuttuivat tuhkanharmaiksi. Suusta ja huulilta alkoi vuotaa veri
ja hän putosi pyörtyneenä lattialle.
Rouvan hysteerisestä huudosta välittämättä otti Krag esille käsiraudat
ja parin sekunnin kuluttua olivat ne Jimin ranteissa. Sitten otti hän
taskustaan kloroformipullon, kaatoi sen sisällyksen nenäliinaansa ja
antoi Jimin hengittää sitä.
"Nyt pysyy hän vaarattomana ainakin vähän aikaa", sanoi Krag.
Rouva katsoi häntä pelokkain silmin.
"Onko hän kuollut?" kysyi hän.
"Ei, hän nukkuu", vastasi Krag hymyillen. "Voitte olla aivan
rauhallinen. Tunnin kuluttua toimitan hänet täältä pois, ja sen ajan
elää hän kokonaan unien maailmassa." --
Krag lähti.
Saapuessaan Kvambergiin huomasi hän, että Bengtin huoneen akkunasta
loisti vielä tuli. Poliisipäällikkö ja tohtori olivat odottaneet
kärsimättöminä.
"Saavutitko hänet?" tiedusteli tohtori
"Jim Charter, Bengtin veli ja Åkerholmin murhaaja makaa rouva Hjelmin
talossa vangittuna."
Krag kertoi lyhyesti kohtauksensa Jimin kanssa. Sen jälkeen antoi hän
määräykset siitä, miten edelleen oli meneteltävä.
Hän ja poliisipäällikkö vangitsevat Bengtin. Tohtorin ja kahden
konstaapelin piti sillä aikaa käydä tutkimassa sitä vanhaa huvimajaa,
johon Krag oli nähnyt Jim Charterin katoavan.
Bengt istui kirjoittamassa kun Krag ja poliisipäällikkö menivät hänen
huoneeseensa. Krag esitteli itsensä: "Salapoliisi Asbjörn Krag,
Kristianiasta."
Bengt tiedusteli heidän myöhäisen tulonsa syytä, ja kun
poliisipäällikkö ilmoitti vangitsevansa hänet osallisuudesta Åkerholmin
murhaan, antautui hän ilman vastarintaa. Poliisipäällikkö asetti
hänelle käsiraudat.
Herrat jäivät odottelemaan tohtorin ja konstaapelin paluuta.
"Tässä löytömme", huudahti tohtori ovella. Konstaapelit kantoivat
suurta vaatenippua, jota Krag heti ryhtyi tarkastamaan. Siinä oli
omituinen ryhmä mitä erilaatuisimpia vaatteita: vanhoja nahkahousuja,
kullalla kirjailtuja vöitä, nahkaliivejä, korkeavartisia saappaita
j.n.e.
"Jos olisin tiennyt", sanoi Asbjörn Krag, "että heidän varastonsa on
ollut näin lähellä, olisi tämä murhenäytelmä saanut toisen muodon ja
Åkerholm tullut pelastetuksi."
Ennenkuin Bengtiä lähdettiin viemään, oli Kragilla pari minuuttia
kestävä keskustelu hänen kanssaan.
Sen jälkeen sanoi salapoliisi:
"Kaikki on järjestyksessä. Viekää hänet vankilaan ja ottakaa Jim
Charter mennessänne mukaanne. Hänen kulettamisensa on helppo tehtävä,
sillä hän ei herää ennenkuin vankilassa."
Katetut ajoneuvot lähtivät liikkeelle.
YHDENTOISTA LUVUN TOINEN OSA.
"Tahdot tietää 'kolmen huoneen salaisuuden'", sanoi Krag tohtorille.
"Tapahtumain kulku ei siis ole sinulle sitä selvittänyt. Tavallinen
ihminen on taipuvainen näkemään jokapäiväisimmätkin asiat
yliluonnollisina. On kyllä totta, että 'kolmen huoneen salaisuus' on
ollut yhtenä osana tässä murhenäytelmässä, mutta itse asiassa oli tämä
'salaisuus' aivan vähäpätöinen. Heti, kun olin saanut kuulla vanhuksen
omituisesta tavasta sulkeutua huoneisiinsa, selvisi minulle syy hänen
menettelyynsä."
"Mikä se syy oli?"
"Älähän hätäile! Tulen vielä siihenkin. Mutta eikö ollut mielestäsi
merkillistä, että Åkerholm, jolle hänen kasvattipoikansa oli kovin
vastenmielinen, kuitenkin piti häntä talossaan?"
"Sitä en ole tullut ajatelleeksi."
"Mutta se sinun olisi kuitenkin pitänyt tehdä. Åkerholm otti Bengtin
kasvattipojakseen tämän ollessa noin 18 vuotias. Ei voi otaksua, että
Bengt olisi silloin miellyttänyt häntä enemmän kuin nytkään. Mutta
sittenkin hän teki sen. Bengtillä ei ollut vanhempia eikä hän myöskään
ollut Åkerholmin sukulainen; sen vuoksi täytyy siinä olla joku
muu syy. Kasvattipojaksi ottamisen oli täytynyt tapahtua joko
velvollisuudentunnosta tai armeliaisuudesta. Se johtopäätös, että hän
oli ottanut Bengtin luokseen velvollisuudentunnosta, tuntuu
todenmukaisemmalta. Åkerholm oli rikas, ja ottamalla tämän nuoren
miehen kasvatikseen tahtoi hän hyvittää jonkin sitä ennen tekemänsä
vääryyden."
"Merkillistä", sanoi tohtori, "että sinun selittäessäsi asian tulee se
aivan yksinkertaiseksi."
"Eilen illalla pääsin tästä täyteen varmuuteeni", jatkoi Krag. "Jos
luemme Bengtin murhaajaksi, -- olihan hän Jim Charterin liittolainen --
niin olemme me olleet tekemisissä kolmen murhaajan kanssa."
"Kolmen murhaajan?"
"Niin: Bengtin, Jim Charterin ja Åkerholmin. Asia on nimittäin siten,
että Åkerholm, oleskellessaan kullankaivajana Kaliforniassa, oli tullut
pikaisuudessaan surmanneeksi Bengtin ja Jim Charterin isän, ja tätä
tekoansa tahtoi vanhus sovittaa ottamalla Bengtin kasvattipojakseen.
Veljekset eivät ole olleet tähän asti tietoisia vanhuksen rikoksesta.
Vasta neljä kuukautta takaperin sai Bengt siitä vihiä. Ja silloin oli
vanhus mennyttä miestä, sillä hän joutui tekemisiin kahden kurjan
konnan kanssa.
"Saatuaan tietää vanhuksen salaisuuden lähetti Bengt heti kutsun
veljelleen, joka silloin oleli eräässä pelipaikassa. Päästäkseen
pikemmin käsiksi Åkerholmin omaisuuteen päättivät veljekset yhdessä
riistää häneltä hengen. Heidän oli toimittava nopeasti, sillä
avioliitto rouva Hjelmin kanssa oli jo päätetty asia. He keksivät
pirullisen suunnitelman. -- Kun Åkerholm sitten eräänä päivänä käveli
puistossa, kohtasi hän aivan yhtäkkiä täydelleen Charter-vainajan
näköisen olennon. Kaiketi muistat vielä, kuinka kalpea ja hämmästynyt
hän oli kotiin palatessaan?"
"Kyllä muistan. Edelleen."
"Jim Charter on aivan isävainajansa näköinen", jatkoi salapoliisi
"Samallainen tanakka vartalo, saman värinen parta. Sen vuoksi oli Jim
kerskunut rouva Hjelmille, että hänen ulkomuotonsa on suuremman
rahasumman arvoinen. Hänen tarkoituksensa oli päivänselvä. Hän pukeutui
kullankaivajan pukuun..."
"Varastopaikassaan vanhassa huvimajassa", keskeytti tohtori.
"Niin. Ja nyt sai vanhus nähdä sarjan kauhistuttavia näkyjä. Salongin
suuressa peilissä huomasi hän erään neliön muotoisen reiän taakse
asetetun kuvan. Otaksuin heti, että kuva oli joko murhatun tai jonkun
hänen näköisensä. Oli siis luonnollista, että hän heti murskasi peilin.
Meidän saapuessamme tänne oli Åkerholm juuri nähnyt kullankaivajan
menevän puistopaviljonkiin, josta Bengt oli avustanut hänet jälkien
salaamisen vuoksi kantamalla ulos. Samana iltana sai vainaja salaisen
viittauksen lukea erään kirjan 248 sivulta sanat: 'Näettekö... Piru!'
Kun Åkerholm sitten yhdentoista aikaan lähti rouva Hjelmin luo, kohtasi
hän lehtokujassa kullankaivajan, ja se, mitä sen jälkeen seurasi, on jo
sinulle tunnettu."
"Niin", sanoi tohtori, "tähän asti on kaikki selvää, mutta 'kolmen
huoneen salaisuus' on minulle vieläkin hämärä."
Salapoliisi hymyili
"Täytyy siis selvittää sekin", sanoi hän. "Bengt oli myöskin ihmetellyt
vainajan kummallista tapaa sulkeutua kolmeen huoneeseensa, ja viimein
päätti hän ottaa selvän siitä. Hän meni vanhuksen makuuhuoneen
yläpuolelle olevaan tyhjään huoneeseen, jossa hän irroitti lattialankun
ja voi siten raon kautta nähdä ja kuulla kaikki, mitä alakerrassa
tapahtui. Niin sai hän selvän salaisuudesta. Sinä vaikenet. Et siis
vieläkään käsitä? Ymmärtänet, että rikos, jonka Åkerholm oli Amerikassa
tehnyt, pyöri lakkaamatta hänen mielessään. Nukkuessaankaan hän ei
voinut vapautua siitä. Meille rikosasioihin perehtyneille on tunnettua,
että moni rikollinen on ilmaissut itsensä nukkuessaan aivan samoin kuin
Åkerholmkin teki. Ennen Kvambergiin tuloani tiesin minä, että _Åkerholm
puhui unissaan_."
Tohtori kavahti seisaalleen.
"Minussa taitaa olla koko joukon aasin vikaa", sanoi hän leikillisesti.
Asbjörn Krag nauroi sydämellisesti.
"No niin", sanoi hän. "Kaikki pulmat ovat nyt selvityt. Tämä päivä
olikin erikoisen jännittävä ja mielenkiintoinen. Se oli samalla
kertomus rehellisestä miehestä, joka tahtoi sovittaa rikoksensa, mutta
jonka kostajan käsi äkkiä ja odottamatta saavutti."
"Myöskin se oli kertomus näppärästä ja neuvokkaasta miehestä,
Pohjoismaitten etevimmästä salapoliisista."
"Jätämme kiittelemiset", vastasi Krag vakavana. "Jos minut asetetaan
tämän kertomuksen päähenkilöksi, silloin on se kertomus vähäpätöisestä
miehestä, joka ei voinut pelastaa vanhusta murhaajan käsistä."
* * * * *
Kaksi vuorokautta myöhemmin Jim ja Bengt karkasivat vankilasta, ja
ennen vuoden kuluttua tuomittiin Jim, joka oli ollut osallisena
Amerikassa tapahtuneessa suuressa junaryöstössä, sähkötuolissa
tapettavaksi.
Bengtistä Asbjörn Krag ei ollut kuullut sen jälkeen mitään. Mutta
hänellä on vaistomainen tunne siitä, että hän vielä kohtaa hänet joko
pimeässä käytävässä tai yksinäisellä tiellä.
LOPPU.