Vaikkakin Nestori Nikkisellä on eräitä kokemuksia ja vakavia valituksia
moottoreista ja varsinkin moottoripyöristä, on hän nyt itsekin
moottorin omistaja. Kaupungissamme parhaillaan kiihkeänä raivoava
moottorikuume tarttui näet jo häneenkin, ja hän osti moottoriveneen.
Ei sellaista suurellista monumenttaalia ja vinsesterimenijää kuin
meidän muiden herrojen ryöpältäjät ovat, vaan ainoastaan tätä meidän
tavallista seutumme pikkumoottorien peristyyliä ja konstruktiivia:
runko meidän venemaakarimme Kemppaisen tekemä, varalaidoilla varustettu
savolainen kolmilaita, keskellä Tikkatettara ja laidassa uusimman
moottorimekaniikan mukainen auto-ohjausrustinki.
Sellaisilla pikkupäpättäjillä onkin omat etunsa ja erikoisuutensa: ne
kulkevat kepeästi, ovat niuhoja kalliille penssiinille, antavat terveen
ja terhakan äänen ja maksavat vain varttaalin siitä, mitä esimerkiksi
meidän tohtorin »Seere».
Sitäpaitsi on Nestorin moottorissa eräs etu, jota meillä muilla
perärännäli- ja pikkukeskusnakuttajilla ei ole: se pakkaakin, kun panee
sen pakkaamaan, ja menee sakta ramia, kun panee menemään.
Saatuaan »Jouhtenensa» sen entiseltä omistajalta karvari Kämäräiseltä
Nestori teki sillä Kämäräisen kanssa sekä ruuvi- että koulutusajon ja
opastui reissulla mielestään yksityiskohtia myöten moottirakkineen
kaikkiin kymmeniin konstrumentteihin ja instruvenkkeihin: kaasuttajiin,
neulaventtiileihin, magneesiumiin, lauhduttajiin, pensiinihanoihin,
automaattiöljyttäjiin, ryyppynastoihin ja mitä kaikkia niitä nyt
lieneekään. Tietopiirinsä laajentamiseksi hän osti lisäksi sen 30
markan maksavan moottorikirjan, jonka on tehnyt alallaan tunnettu
moottorimonttööri Werner Söderström Porissa.
Seuraavana aamuna Nikkinen osti lyhyen öljy takin ja nahkatakin, pisti
vaneeriaskiin lujasti evästä, otti poikien onget mukaansa ja läksi
moottorilla kalaan.
Puulattuaan »Jouhtenen» veteen ja pyöriteltyään rannassa sen konetta
puolisen tuntia saamatta, siitä esiin pienintäkään pihausta,
heitettyään yltään ensin lakkinsa ja sitten öljy takkinsa ja vihdoin
nuttunsa ja liivinsäkin hän käski rannalla suu auki katsoa töllöttävän
poikansa pinkaista korjauspajalle ja pyytää jotakin asian ymmärtävää
miestä tulemaan moottoria katsomaan.
Mies tulikin, vilkaisi koneeseen, hymyili ja avasi pensiinihanan, joka
Nestorilta oli unohtunut kiinni, ja sanoi, että selvä on, ja laittoi
Nestorin taipaleelle.
Meillä ei ole tietoa, missä kaukana tai kuinka lähellä Nestori kävi,
mutta kuulimme hänen palanneen iltayöstä, kiinnittäneen »Jouhtenensa»
laivalaituriin käydä kalkuttelemaan, juosseen noutamassa kotoaan
pensiinikanisterin, täyttäneen veneen säiliön äärilleen ja menneen
sitten maata kotiinsa.
Aamulla tuli Nikkisen puotiin joukko ranta-asukkaita kysymään, kuinka
kauan kauppias aikoi moottoriaan siellä rannalla käyttää, se kun oli
kalkuttanut siellä kaiken yötä ja karkoittanut papatuksellaan koko
rantakaupungin unen.
Silloin Nestori vastasi platoonilaisesti, että hool rei, ja kävi taas
kaatamassa moottorin säiliön piripinnaksi ja jätti »Jouhtenensa» jouten
papattamaan.
Seuraavana aamuna ilmestyi Nikkiseen kymmenhenkinen
rantakaupunkilaisten valitsema lähetystö kysymään, aikoiko Nikkinen
koskaan moottorinsa papatusta pysähdyttää vai kuinka kauan
rantakaupunki saisi viettää unettomia öitä.
Ja Nikkinen ilmoitti, että niin kauan kuin kaupungissa piisaa pensiiniä
ja sylinterirasvaa.
Sen johdosta lähetystö rantakaupungin nimessä vaati tietoa ja
selvitystä, mitä tämä ainainen kolkutuskometia oikein tarkoitti ja
miksi Nikkinen nakututti konettansa yötä päivää. Ja Nikkinen ilmoitti,
että kun se moottorin pentele ei näy rupeavan käymään silloin, kun sitä
siihen ruuvaa ja reistailee, ja kun se nyt kerran on käynnissään, niin
käyköön seisottamatta valmiina tarpeen varalta.
Lähetystö poistui selityksen saatuaan, mutta julkaisi samalla
rantakaupunkilaisten kansalaiskokouksen päätöksen, että ellei »Jouhten»
pidä papatuksessaan paussia ainakin ensi yönä, niin kokous kiskoo
koko kalkattajan nakuttamaan Nikkisen omalle pihalle ja haastaa
Nestorin maanantaiksi raastupaan vastaamaan rantakaupungin kotirauhan
rikkomisesta ilman lieventäviä asianhaaroja.
Nestori oli lähetystön poistuttua kaiken päivää pahalla päällä ja läksi
illalla vähän vesille »viiluuttelemaan» aivojaan.
Hän päästi moottorinsa rannasta, hyppäsi perätuhdolle, vetäisi
liikkeellepanokammesta ja läksi kiitämään takapakkia monessa mutkassa
pitkin laivalaiturin ympäristöä.
Rannalla seisoi silloin liikemies Latola. Kun Nikkinen kulki perä
edellä kymmenettä kertaa laiturin ohitse, tiedusti Latola, että mitä
merkillistä sinä aina vain takapakkia ajelet?
— Minä vain koettelen, mitenkä tämä ottaa takaisin. Nämä pikkuväkkärät
eivät näet ole siinä taidossa vallan vissejä ja luotettavia
instrumenttareita.
Piirreltyään vielä varttitunnin taapäin kulkien mitä kummallisimpia
kysymysmerkkejä, puoliympyröitä ja murtoviivoja Nikkinen oli
huomaavinaan Latolan suupielessä jotakin epälojaalista hymynvärettä,
suutahti ja kiskaisi kiukuissaan kammesta toisinpäin. »Jouhten»
puistalti ja läksi kiitämään eteenpäin.
— Hyvin tämä näkyy takapakkia taitelevan, huomautti hän Latolalle. Nyt
minä lähdenkin jo etuperin.
Kun »Jouhten» teki vieläkin koukerolta ja käännöksiä ja kurvia ja
lenkkejä milloin sinne, milloin tänne, päätti Nestori neuvoa sille
hieman järkevämpää kulkutapaa ja tarttui tanakasti auto-ohjaajaan ja
väänsi sen parilla voimakkaalla käännähdyksellä niin kiinni ketjuihinsa
ja rautalankoihinsa ja ruuveihinsa ja muttereihinsa, ettei ohjauslaite
sen siitään enää tikahtanut tai päkähtänyt puoleen tai toiseen.
»Jouhten» kulki keulakaula pitkällä kouhollaan pitkin iltaa suurta
soikeaa ympyrää rantakylän edustalla. Ja Nestori istui jouten keskellä
venettä ja veti rettinkisauhun toisensa perästä ajan kuluksi.
Katsoen sitä menoa ikkunastaan Löi kommunisti Kostoniemi nyrkkinsä
pöytään ja viittasi vihaisesti selkää kohti ja sanoi hammasta purren
puoluetoveri Pärssiselle:
— No, on totta kiesaa ja varjele sitä tuolla porvarikoplalla
köyhälistön rahaa, kuten tuollakin Nikkis-pösöllä! Siinä on nyt koko
illan huviksensa vain rinkiin rullannut ja rallatellut ja näytellyt
tälle työkansalle, että on sitä rikkaalla riunoja rellutella.
<tb>
Nikkinen tuli vasta aamulla auringon noustessa rantaan — soutamalla.
Sinä päivänä ei »Jouhten» enää laiturin kyljessä papattanut tarpeen
varalta. Ja mitenkäpä olisi papattanutkaan, kun sen säiliö oli tyhjä
kuin nuoltu. Eikä Nestori käynyt siihen enää uutta pensiiniä panemassa.
Eipä hän ollut enää muutenkaan koko moottorista milläänkään, vaan jätti
sen poikiensa hoteisiin.
Hän halveksii nyt periaatteen ja kokemuksen vankalla pohjalla
venemoottoreita yhtä syvästi kuin moottoripyöriäkin.