Kauppias Kipakka osti tässä keväällä moottoripyörän. Se onkin hänelle
hyvä ja hyödyllinen kapine. Hänellä on kundeja pitkin pitäjää ja hän
voi pistäytyä niitä tapaamassa pyörällään tuon tuostakin.
Mainion moottorin Kipakka sattuikin saamaan. Kone on kestävä ja juosta
joilottelee jopa 120 kilometriä tunnissa. Ja kun sen säiliöön sopii
polttoainetta kymmeneksi tunniksi, tulee siitä taivalta, jos yhteen
rysyyn mennä hyryttelee.
Kipakka puhdisteli ja koetteli pyöräänsä pihamaallaan viime
perjantaina. Pyörän pärinä ja koneen rähinä houkutteli koko kaupunkimme
sinne sitä surraamista ja pörräämistä katsomaan.
Kipakka lankesi luonnollisesti heti paikalla kaikkien moottorimiesten
helmasyntiin, kehumiseen. Hän alkoi kiitellä ja ylistellä pyöräänsä
parhaimmaksi maan päällä. Ja uskoahan se piti, kun ei kukaan ollut
sen parempaa eikä pahempaa nähnyt. Mutta kun Kipakka sitten yltyi
runoilemaan moottoripyörällä ajamista ihanimmaksi nautinnoksi,
minkä taatto taivahinen on älynnyt ja osannut ihmislapselle tässä
ajallisuuden olevaisuudessa luoda, alkoi jo yksi ja toinen kohautella
sekä housujaan että hartioitaan ja sanoa, että jo nyt, kauppias,
laulat vähän liikaa. Kun Kipakka sen huomasi, kiivastui hän ja sanoi,
jotta kah, saahan tällä koettaakin, jos kuka ei ota uskoakseen, ja
kehoitti lähinnä seisovaa Nestori Nikkistä nousemaan pyörän satulaan ja
koettelemaan muutaman kiehkerön pihamaalla.
Nikkinen on kaupunkimme vanha ja tunnettu polkupyörämies ja kun yksi
ja toinen kivotteli häntä koettelemaan, ei hän voinut kunniansa eikä
arvonsakaan vuoksi vastustaa viettelystä, vaan vastasi:
— No, jospa hänellä, rakkineella, tosiaankin mallaisi muutaman lenkin
lystiksensä.
Hänet autettiin monin avuliain käsin pyörän selkään ja Kipakka polkaisi
koneen käyntiin.
Moottori päästi peijakkaan moisen papatuksen ja sylkäisi kolme katalan
pahalta löyhkäävää pensiinituhausta. Ja sitten se läksi liikkeelle kuin
noiduttu. Se mennä vihkaisi ensin vihaista vauhtia kohti Kipakan kyökin
rappuja ja olisi kai mennyt itse kyökkiinkin, ellei Nestori olisi
saanut sitä viime hetkessä kiepautetuksi toiselle taholle ja ajanut
hurjaa kyytiä Kipakan avoimesta heinäliiterin ovesta sisälle.
Sieltä hänet löydettiin vahingoittumattomana pyörää syleilemässä ison
olkikuvon päältä.
Kun Nestori ilmestyi pihamaalle, syntyi yleinen ilo, nauru ja
leikinlasku. Ja kun hän yritteli puolustella itseään, naurettiin ja
veisteltiin hänelle päin naamaa, niin että piha kaikui.
Silloin Nestori suuttui. Hän tempasi kenenkään arvaamatta pyörän sitä
juuri vajasta taluttavalta Kipakalta, polkaisi sen käyntiin, hyppäsi
satulaan ja alkoi hyrrätä huimaa kyytiä pihamaalla. Ensin hän ohjasi
päin pahimmin nauraa hehettelevää akkaparvea ja ahdisti sen Kipakan
kyökkiin, niin että kintut vain vilahtelivat. Sitten hän ajoi ukot
tikaportaille ja tallin ja aitan rapuille ja pojat kilpajuoksussa
lankulle. Pihalle jäi vain nauraa hohottava Kipakka ja kummallisia
kuvioita moottoroiva Nikkinen.
— Jos — hekekehe — — tahdot — hekekekeke heeh — — hiljentää, niin
— — hekekekekek — — niin hekekhek — väännä vain — — hekekekek — —
kekekee------käsimiä — hek —
Ja Nestori väänsi, mutta väärin päin. Sen sijaan että olisi vauhdissaan
vaimentunut, ulahtikin pyörä kuin vesikauhuinen koira ja läksi
rullaamaan niin riivatusti, ettei Nestorista näkynyt kuin vilahdus
siellä täällä.
— Vedä keskuskammesta, vedä keskuskammesta! huusi kamalaa kyytiä
kauhistunut Kipakka.
Ja Nestori veti ja sai pyörälle 120 kilometrin vauhdin. Pyörä pauhasi
ja peuhasi, naputti ja koputti, suhutti ja tuputti kuin kappaleiksi
aikoen ja päästeli pensiinikaasutupsauksia niin tiheään, että pihamaa
oli kuin usvassa.
Pyörän satulassa silmät pelosta pyöreinä istua kehottava Nestori
havaitsi pihamaan moiselle menon hurakalle kovin rajoitetuksi ja pyörsi
laveampaa alaa antavalle kadulle. Siellä hän hieman rauhoittui ja
ohjasi mahdollisimman vakavasti.
Hän ajaa vinhasi kaikki kaupunkimme kuusi katua ylös ja alas ainakin
kymmeneen kertaan. Ettei sattuisi päälleajoa eikä onnettomuutta, huusi
ja hoilasi hän jo kaukaa ihmisiä nähdessään:
— Ho-holoooo! Tulooo! Pyörä tuloooo!
Kuudennella kiehkerolla olivat kaikki kadut ihmisistä kuin nuollut.
Ikkunat ja puotien ovet olivat täynnä suut auki ja silmät renkaina
päitään vikkelästi käänteleviä kaupunkilaisia Nestorin vilahtaessa
ohitse.
Mutta jos kadut olivatkin tyhjät ihmisistä, ei sentään koirista. Kaikki
kaupunkimme kolmekymmentäkaksi koiraa kiitivät näet kielet pitkällä
roikkuen ja koivet yhtenä vilinänä ulvoen, haukkuen ja häristen
Nestorin jälestä. Pari lyhytjalkaisinta ja huonovauhtisinta jäi niistä
läähättäen jälkeen ja Nestori ajoi ne seuraavalla kierroksellaan
kumoon, pyörän kimmahtaessa korkealle ilmaan.
Kun yhä useampia koiria oli joutua pyörän jalkoihin, katsoi Nestori
kaupungin kadut hieman turvattomiksi ja ohjasi maantielle.
Maantie kaupungistamme vie Oulua kohti. Viiden peninkulman päässä eroaa
siitä kaaressa etelään toinen viiden peninkulman tie Kiuruvedelle ja
sieltä kahden peninkulman tie kaupunkiimme.
Sittenkun oli päästy pahimmasta Nestori Nikkisen kaupungissamme
aiheuttamasta pelästyksestä ja sekasorrosta ja kuultu eräältä
hevosmieheltä, että Nestori oli nähty Oulun tiellä, alettiin
puhelimitse ottaa selkoa, missä hän milloinkin oli menossa. Kaikki
kynnelle kykenevät kaupunkilaisemme kokoontuivat puhelinkeskuksen
edustalle, josta puhelinneitoset antoivat avaimesta ikkunasta tietoja
kuin eräät sanomalehdet viime olympialaisten kisojen kulusta.
Jännittävintä oli se, älyäisikö Nestori kääntyä tuolle toiselle tielle
vai pyyhältäisikö kahdenkymmenen peninkulman päässä olevaan hänelle
outoon Ouluun ja joutuisi siellä kukaties mille mahdottomille mereen
tai lossipaikkaan päättyville maanteille.
Pyörää hän ei osaisi seisottaa kuin Luojan laupiaaksi ihmeeksi, niin
vakuutti ja valitteli Kipakka, ja pensiiniä pyörässä riitti ainakin
yhdeksäksi tunniksi 120 kilometrin vauhdilla, joka Nestorilla oli.
Kun oli joka paikkaan matkan varrelle ilmoitettu Nestorin kulusta,
saatiin jo miltei samassa viiden peninkulman tiehaarasta tiedoitus
puhelimella, että sivu se nyt viuhahti ja Kiuruvedelle se kiepahti,
sitten Kiuruvedeltä ilmoitus, että täällä jo ohi solahti niin että pöly
pelmahti ja että kohta se on siellä kaupungissa.
Sen kuultua kiipesivät kaupunkilaiset katupuihin ja lankuille ja
rapuille ja — samassa kuuluikin jo maantieltä pakananmoinen papatus ja
tuhutus ja Nestori tulla tupsahti pöly- ja pensiinipilvenä kaupunkiin,
jossa hän kiersi kolmasti kadut ja karautti taas takaisin maantielle.
Taas pantiin puhelimet kilisemään kaikkialle matkan varrelle ja saatiin
kuulla, että Nestori oli ajanut ensin viiden peninkulman taipaleella
suuren karjan maantieltä suohon ja pelästyttänyt erään hevosmiehen
kuormineen ojaan ja toisella taipaleen osalla ajanut kumoon kaksi
koiraa ja — siinä hän jo taas hyrräsi kaupunkia kiertämässä.
Kolmannella kierroksella oli häneltä lennähtänyt hattu jonnekin matkan
varteen, ja neljännellä hän oli juoksuttanut eräässä paikassa kuutta
irtohevosta edellään puolisen kilometriä, kunnes hevoset vaahtoisina
älysivät karata tiepuoleen ja metsään.
Viidenneltä kierrokseltaan kaupunkiimme palatessaan hän soitti jo
tullessaan ja kaupungin katuja kahdesti kiehkeroon kiertäessään.
Tottapa hän lienee tullut jotenkuten nykäisseeksi merkkitorvea ja
älynnyt sen hälytyslaitteeksi.
Ihmiset alkoivat jo väsyä Nestorin lakkaamattomaan kierrosajoon ja
läksivät kaduilta kotiinsa arvellen, että tottapahan se siitä kerran
seisottuukin. Ja niin jätettiin Nestori oman onnensa varaan ja mentiin
maata.
Mutta joka tunnin perästä kuuli kukin ikkunansa alta hirmuista hurinaa
ja pärinää ja sen keskeltä korvissa huikeasti hujeltavaa:
— Huuuuup! Huuuuup! Huuuuup! Pa, pa, pa, pa. Hyrryn, hyrryn, hyrryn.
Sytkyt, sytkyt, sytkyt. Huuuuup! Huuuup!
Sinä yönä ei moni nukkunut rauhaisaa unta kaupungissamme. Ei vaikka
peitteen kuinka korvilleen veti. Sillä joka tunti kuului aina
herättävänä äänenä horroksiin vaipuneille:
Pa, pa, pa, pa — Huuuuup, huuuuup — hyrryn ryrrryn — sytkytsytkyt —
huuuuiphuuup — —!
Tämä meno ja metakka loppui vasta aamuyöstä.
Joka tunti Nestorin merkinantoja kuulemaan tottunut korva odotti pari
tuntia näitä siknaaleja turhaan.
Niitä ei enää kuulunut. Kaupunki vaipui siihen kesäiseen syvään
hiljaisuuteen, joka on niin täydellinen, että kuulee, jos korvansa
heristää, kuinka meidän katuruohomme kasvaa.
Kello puoli neljä aamulla kuuli Kipakka ulko-oveltaan vaimeata
naputusta. Kun hän meni avaamaan, seisoi siellä Nestori Nikkinen.
Mutta minkälaisessa muodossa ja asussa! Hatutta ja hiukset ja kasvot
harmaina pölystä, nutun toinen hiha roikkuen halkinaisena paljaasta
kyynäspäästä alaskäsin, toinen housunlahje haljenneena ja koko puku
pölyssä ja liassa, koneöljyssä ja lätäköiden ravassa ja mies tuoksuen
pensiiniltä kuin kymmenen litran kanisteri.
Kakisteltuaan ja ryiskeltyään kymmenisen minuuttia Nestori sai
sanotuksi:
— Jjjjosss sssisinulla sasattuu olemaan ryryryypyllinen kokokonjakkia
jajaja sasasavukkeita, niniin a-a-a-anna Jujuj-jumalan nininimessä
heheheti.
Kipakka kehoitti häntä tulemaan sisään ja istumaan ja ryyppäämään ja
tupakoimaan, mutta Nestori viittasi vain murheellisesti kädellään ja
sanoi:
— Mimiminua ei nynynyt oikein i-i-istuta.
Saatuaan siihen rappusten eteen seisoville jaloilleen kolme kookasta
pikaria konjakkia ja savukkeen suuhunsa hän ilmoitti:
— Se on hyvä pyörä ja mainio menijä. Voit sanoa sen jokaiselle. Mutta
elä kutsu enää minua sitä muille mallaamaan.
Heitettyään polttamansa savukkeen pätkän pois hän lisäsi:
— Minua tinkii nälättämään ja nukuttamaan. Hyvää yötä.
Portilta hän vielä pyörähti pihaan päin ja huomautti:
— Olin unohtaa sanoa, että rakkineesi on Heiskalan isossa
hiekkahaudassa, kahdeksan kilometriä Ouluun käsin, jonne se seisahtui.
Voit käydä sen sieltä hakemassa. Minä en halua enää koko pörriäistä
nähdäkään.
Siitä saakka on Nestori Nikkinen periaatteellisista syistä vihannut
kaikkea, mitä moottoriksi mainitaankaan.
Ja kun joskus tulee puhe moottoripyöristä, lähtee hän heti semmoisista
seuroista pois.