Missä paikassa Erzerum on, se jääköön kunkin lukijan itsensä
ilmikopeloitavaksi. Siellä se kai vain jossakin vähemmän Aasian
laitojen sisässä lienee.
Ja olkoonpa missä tahansa. Joka tapauksessa ajautui sieltä joku aika
sitten Angoran kansalliskokoukseen läähättävä ja lääpästynyt lähetystö,
tempasi taskustaan tanakan tukullisen ankaria asetusehdotuksia,
paiskasi ne kokouksen puheenjohtajan pöydälle ja vaati niiden
tavallista vikkelämpää promulgoimista.
Sillä erzerumilaiset eivät ole enää ollenkaan tyytyväisiä tähänastisiin
lakeihinsa ja asetuksensa, vaan vaativat niiden kiireellistä korjausta
ja kohennusta. Erikoisesti ja ennen kaikkea aviosäätyasetukseensa.
Erzerumilaisten maassa ja valtakunnassa on kaikesta päätellen
naimaikäisiä naisia ja miehiä kuin kirjavia kissoja, mutta siellä ei
vain tahdo syistä tai toisista syntyä sellaisia sulositeitä, jotka
vain kuolema katkaista taitaa. Haikaran vierailut ja pyriskelevien
pikkulasten saunan karsinasta löytämiset ovat päinvastoin alkaneet
käydä Erzerumissa niin erikoistapauksiksi, että erzerumilaisia on
kohta tuskin nipin napin viittä persoonaa peninkulmaneliölle. Ja jos
moista menoa jatkuu, niin kunnon erzerumilaiset ovat pian haukotelleet
elämänsä viimeistä kertaa.
Tämä Erzerumin taantumus ja tyhjentyminen oli alkanut syvästi
huolettaa maan ja valtakunnan hyvää hoivailevaa hallitusta, ja se oli
päättänyt pitkän ja perinpohjaisen tuumailun jälkeen tarttua tarmolla
moista lisääntymis- ja maantäyttämislakkoa lopettamaan. Ja otettuaan
ylleen ankaran ilmeen ja tuikean katsannon se oli laatinut lujan ja
lahjomattoman lakiehdotuksen lapsiluvun pakolliseksi parantamiseksi.
Tälle laille ja sen painaville pykälille henkeään haukkova lähetystö
vaati viipymätöntä vahvistusta kansalliskokoukselta.
Eikä laissa ollut pienintäkään takaporttia tai tulkinnan monia
mahdollisuuksia, vaan se sääti suorin ja selvin sanoin seuraavaa:
Jokaisen erzerumilaisen 25-vuotiaan miehen ja naisen on mentävä ilman
mitään mukinaa ja vastaan vikuroimista heti paikalla naimisiin. Jollei
heistä joku sitä tee, niin — henki pois! Poliisi käy vain kysäisemässä,
että mitenkäs se on, jokos sitä ollaan emännän isäntiä ja isännän
emäntiä, ja jos ei jokainen kykene silloin poliisille esittelemään
Eevaansa ja Aatamiansa tai lupaa pyhästi vielä sinä iltana löytää
kylkiluutaan tai sen kaipaajaansa — niin lyhyt lähtö vain tästä murheen
alakuloisesta alhosta.
Se oli ankara asetus ja merkitsevä pykälä jo sekin. Mutta se oli vain
yksi lehti laista. Toinen lehti ja luku momentteineen oli yhtä luja ja
lahjomaton: jokaisella erzerumilaisella aviolla tulee olla joka kolmas
vuosi »käärö kätkyessä». Jos ei ole, niin poliisi antaa heti vakavan
varoituksen ja käy kuukauden moniaan mentyä tarkastamassa, että onko jo
vai eikö ole, ja jos ei sittenkään ole, niin sanoo, että tuleeko siitä
mitään vai —? ja jos ei, niin mars maistraattiin ja — ensin rästinkiä
ja sitten västinkiä ja lopuksi henki hangelle.
Erzerumissa oli saatava lulluun laulamista, oli miten oli.
Sillä kas, sillä tavoin aikoi Erzerum nostaa valtakuntansa väen
kahdeksasta kainosta miljoonasta viidenkolmatta ajastajan kuluessa
kahdeksattakuuteen miljoonaan eli pienokaisen joka ainoalle
neliömetrille.
Mitä Angoran kansalliskokous erzerumilaisten ehdotuksesta päätti, se
oli kerrassaan ennenkuulumatonta.
Se ei promulgoinut tätä kekseliästä kansoittamista.
Erzerumilaisten kiukuksi ja kummastukseksi.
Mutta ehkäpä tämä edesotto riitti promulgoimattakin ensi pelotukseksi
Erzerumin avioväelle ahkeroimaan vastedes paremmin.