Allekirjoittaneen elämässä on sattunut muuan mielestäni eriskummainen
yllätys, jonka toivoisin kernaasti liitettäväksi kainona kertomuksena
ihmeiden historiaan todisteeksi yliluonnollisten yllätysten
olemassaolosta.
Tarvitsin viime syksynä, tarkalleen sanoen syyskuun 25 päivänä, tusinan
tavallisia paidannappeja. Menin siksi ostamaan niitä Tettaraisen
puodista.
Tettarainen, perin arvoituksellinen olio ihmiskunnassa, jonka tapoihin
kuuluu alinomainen silmien epäilyttävä vilkuileminen ja hermostunut,
luihuileva hääräileminen, oli itse puodissaan. Hän onkin aina ostajan
saapuessa puodissaan, koska hänellä ei ole emäntää, ei poikaa, piikaa
eikä puotilaista.
Tettarainen kuunteli nappitarpeeni tavattoman tarkkaavaisena ja kiipesi
kahden minuutin kuluttua päänsä kaupalla kolmen sylen korkeuksissa
hyllyillään ja latoi niiltä eteeni tiskille täsmälleen laskettuna 36
erikokoista, -pituista ja -paksuista pahvilaatikkoa, uhaten lähteä
hakemaan makasiinistaan toisen mokoman samanlaisia laatikoita, mutta
luopui ilmeisen vastahakoisesti aikeestaan jyrkän protestini vuoksi.
Tettarainen avasi nuo laatikot ja levitti eteeni 3265 tusinaa
»Parisienne», »Patent», »Victoria», »Trade mark», »Non plus ultra»,
»Grand prix», »Made in Germany» y.m., y.m. paidannappeja.
Valikoin siitä lajista, jota oli ainakin 2000 tusinaa, mieleisiäni
nappeja ja maksoin tusinasta kaksi Suomen Pankin takapuoletonta markan
seteliä ja poistuin, Tettaraisen hykerrellessä käsiään.
Saman kuun viimeisenä päivänä saapui luokseni eräs sukulaisekseni
lukeutuva (me olimme olleet kerran sattumalta samoilla
päivälliskutsuilla) maalaisserkku, näki pöydälläni noita samoja
paidannappeja, ihastui niihin ikihyväksi ja pyysi minua ostamaan niitä
hänellekin puoli tusinaa.
Pistäydyin Tettaraisen puodissa ja tein paidannappikaupat suuremmitta
seikkailuitta. Se vain eroa, että napit maksoivat sillä kerralla kolme
markkaa tusina.
Lokakuun 5 päivänä ostin samoja nappeja telefonipuhelumääräyksen mukaan
kaksi tusinaa maalaisserkkuni sisarentyttären miehen serkun tuttavan
puolisolle. Hinta oli silloin 5 markkaa tusina.
Lokakuun 8 päivänä sain kirjeen mainitun maalaisserkun, anopin tädin
pojan tyttäreltä, jossa hän pyysi minua ostamaan samoja nappeja tulevan
miehensä paitoihin neljä tusinaa.
Ihmiskuntaa aina auliisti auttavan avuliaisuuteni ajamana lensin
taas Tettaraisen puotiin, sain vielä kerran eteeni samat huonolta
liisteriltä löyhkäävät 36 nappilaatikkoa ja niistä 48 nappia, hinnan
ollessa sillä kerralla 7 markkaa tusina.
Saavuin kotiini kello 2,35 i.p. ja riisuin eteisessä päällystakkini.
Huomasin silloin harmikseni kadottaneeni uudet käsineeni ja muistoksi
saamani hauskan sikaarinimukkeeni. Etsittyäni niitä tarkoin eteisestä,
eteisen rapuilta, pihamaalta ja kadulta, käsitin unohtaneeni ne
Tettaraisen puotiin ja pistäydyin niitä sieltä tiedustamaan.
Käsineitäni ja sikaarinimukettani ei löytynyt sielläkään mistään.
Päinvastoin tiedusti Tettarainen minulta jokseenkin terävästi,
olisinko mahdollisesti luullut hänen tiskillä ollutta metrimittaansa
kävelykepikseni ja ottanut sen mukaani. Metrimitta oli näet hävinnyt
epäilyttävän merkillisellä tavalla minun puodissa käydessäni. Vieläpä
lisäksi kauppiaan saksetkin, jotka tosin olivat jo ruostuneet ja
poikkikärkiset, mutta vielä käyttökuntoiset sakset kuitenkin.
Poistuin Tettaraisesta hyvästiä sanomatta ja päättäen, etten astu enää
jalallani hänen puotiinsa.
Toisin oli kuitenkin määrätty.
Saman kuun 10 päivänä sain näet jo mainitsemaltani tulevalta ja
minulle täysin tuntemattomalta rouvalta suloisen ja huumaavalle
orvokkihajuvedelle tuoksuvan kirjeen, jossa hän pyysi minua olemaan
niin erinomaisen kiltti ja ostamaan noita »niin ihmeen ihastuttavan
ihanteellisia» nappeja — hm — hänen nimettömiinsä kaksi tusinaa.
Etsien yhäkin onnettomia käsineitäni ja sikaarinimukettani ja
toivoillen niiden ehkä kenties mahdollisesti löytyneen Tettaraisen
puodista, riensin juoksujalkaa nappien ostoon.
Tettarainen vilkaisi asiani kuultuansa minuun arvoituksellisilla
silmillään, huokasi haikeasti ja antoi sitten murheelliseksi muuttuvan
katseensa painua rajahintahaililta vahvasti hajahtavaan vaakakuppiinsa.
Sitten hän nosti katseensa, vilkaisi minuun kehoittavasti ja
siirsi silmänsä luihuina liukuilemaan pitkin hyllyrivejä, joissa
nappilaatikoita säilytettiin.
Nappilaatikkohylly oli typötyhjä. Laaja laatikkopino oli kadonnut.
Hyllyillä oli vain parin sentin paksuudelta suomalaista tomua.
Tettarainen huokasi taas ja levitti kuvaavasti käsiään. Sitten hän
laukasi jännittyneen jousen kahdella surullisella sanalla:
— Myyty loppuun!
Palasin kotiini vakavana ja mietteissäni.
Lokakuun 13 päivänä (lukija huomatkoon hyväntahtoisesti luvun 13)
kello 9,23 a.p. soi puhelimeni, kuinka sanoisin, salaperäisen paljon
enteilevästi.
Kauppias Tettarainen tahtoi puhua kanssani, ilmoitti keskusneiti.
— Haloo! Onko herra Sam? Jaahah! Tettarainen täällä toisessa
päässä. Hyvää huomenta! Oli pari päivää sitten kysymys eräistä
priima paidannapeista. Ne, ikävä kyllä, olivat silloin lopussa.
Muuan kaikkiruokainen tukkuostaja — noh, niin, niitähän on nykyisin
kuin kirjavia kissoja, he, he! Nyt niitä nappeja olisi kuitenkin
taas saatavissa. Vallan samaa lajia kuin edellisilläkin kerroilla.
Tulivat tänä aamuna pikatavarana Tampereelta, erikoistilauksena
suoraan tehtaasta. Haettiin juuri asemalta ja tuskin on ehditty vielä
laatikoitakaan avata. Hinta tosin — hm, niin, se nyt on jonkin verran
kohonnut — kysyntä kai suuri kaikkialla — mutta voidaan myydä teille,
pysyvälle kundille, 15 markkaa tusina — —
Kiitin ystävällisestä tiedonannosta ja iloitsin, että voin tyydyttää
tulevan rouvan kenties hyvinkin kipeän ja kriitillisen nappitarpeen.
Tullessani puotiin oli Tettarainen loistavalla tuulella. Tervehti
oikein kädestä pitäen.
— Nappeja —? Jaahah! Onhan niitä. Priima lajia ja kuten ilmoitin,
vallan samanlaisia kuin edellisilläkin kerroilla. Tulivat tunti sitten
aamujunassa Tampereelta ja ehätettiin heti hakemaan asemalta. Hintakin
perin kohtuullinen — näin huimaavana hinnannousuaikana, he, he, he.
Vain toista markkaa kappale.
Tettarainen viittasi käsiään hykerrellen tiskillä olevaan laajaan
laatikkokasaan.
— Suoraan tehtaasta, herra Sam! Suoraa päätä koneiden kynsistä, he, he!
Tuoreita ja vielä tehtaalle tuoksahtavia. Kas tässä. Erinomaisia, vai —?
Hän avasi erään suoraan Tampereelta tulleen, äsken asemalta haetun
laatikon, ja veti siitä esiin joukon nappipahvikoita ja — minun toisen,
kateissa olleen käsineeni.
Otin käsineeni, totesin siinä hansikasnumeroni ja nimimerkkini ja
odotin toisen laatikon avaamista. Sieltä ilmestyi hänen metrimittansa
ja minun sikaarinimukkeeni puoleksi polteltuine Bahara-Batteineen.
Kolmannesta laatikosta kohosivat nappipahvikoiden keralla toinen
käsineeni ja hänen poikkikärkiset saksensa.
Suoraan sinä aamuna pikatavarana Tampereelta tulleina ja ihan äsken
asemalta haettuina.
Kauppias Tettarainen oli yhtä yllättynyt tästä yliluonnollisesta
tapahtumasta kuin allekirjoittanutkin. Ehkäpä hieman enemmänkin.
Kertomustamme on enää turha jatkaa. Sen jännittäväisyys päättyy näet
tähän.
Jaa-ah!
Mikä on heikko ja avuton ihmislapsonen olevaisuuden ylevyydessä? Vain
leikkipallo, jota aavistamattomat yliluonnollisuudet yllättävät milloin
missäkin muodossa ja milläkin taholta! Väliin maan uumenista, väliin
taivaan tarhoista, väliin samana aamuna Tampereelta tehtaasta tulleina.
Vuonna 1917 henkilökohtaisen kokemuksen mukaan vaatimattomaksi lisäksi
yliluonnollisuuksien historiaan liitettäväksi muistiin kirjoittanut ja
nimimerkillään todeksi vahvistanut
_Sam_.