Ulla Urpiaisen moninaiset elämän-vaiheet.
(Fredmans Epistel, N;o 36.)
"Vår Ulla låg i sängen och sof, med handen under öra" etc.
Toi Ulla nukkui vuoteellaan,
Ja käs' oil peä-alana;
Eik' ykskään muu, kuin juoturi voan,
Sai tuohon sormen panna.
Ympärillään, huoneessaan,
Ei yksikään hiiskahtanut;
Ei siin' löytty olttakaan,
Eik' vettäkään niin kannun.
Ukko hiljain hiihteli,
Ja sänkyn ympäir liehui;
Kohott' täkin -- naurahti,
Ja siihen hullusti mieltyi.
_Ulla_ keänsiin
Siin', ja veänsiin --
Peitti peänsäk vaipallaan;
Pistiin alla,
Laukuin alla,
Joi, ja nauroi, voan.
Jo päiväki paistoi akkunaan,
Ja lasiloista loisti;
Sirkkupa lauloi ainaki voan,
Ja oamun aikaa todisti.
_Unettaret_ uuestaan
Jopa korvissaan oil soinut;
_Ulla_ heräis unestaan,
Voan havaihtak ei voinut.
Sinnek, tännek, heitteliin --
Ja huiskais käen kanssa;
Unessaanpa itki niin,
Ja repi nisujansak.
Milloin suuttui,
Nauruun puuttui,
Tarttui sänky-laitoihin;
Otti liinan,
Maisto viinan,
Pukeis helmuksiin.
_Ullapa_ virutti poveensak
Parasta ruuusun-vettä;
Siitt' pistipä helmet kaulaansak,
Ja höyhenensäk hattuun.
Niin -- kuin Paphos, soaressaan,
(Lempi, kuin rannallen nousi)
-- Rakkaus oi! valloillaan,
Ja surut pakeis' poisi.
Niinpä ukko ihastui,
Ja tuskissansak voihkais,
Koska _Ulla_ istautui,
Ja hiuksiansak oikais.
Juoppo-kansaa,
Ruokiansak,
Heitteä ukko, hätässään --
Soamisensak,
Maksuinensak,
Kaikk' unohti hään.
Toi _Ullan_ ympäir', noustuessaan,
Nuo _Lännettäret_ riehui;
Lempipä löyhytt', Rakkaus vaan
Sen haivenissa liehui.
_Etelätär_ lennätti
Tännek, jo lemunsak kanssa,
Toinenpa jo ennätti
Hajottoo hajujansak.
Kuiskeillansak _Suojatar_
Mielytti omoansak;
Kujeillaanki _Suovatar_
Hyväili kultoansak.
Ilon retket,
Murheen hetket,
Vaihtuuvatten välillään;
Juotur' kiitti,
Miten miitti
Enemp' kiihtyi hään.
Ilo-silmin, ja nauroinpa suin,
Hään nänniänsäk näytti;
Voi ihme! mikä riemuus! kuin
Mun sytämeni täytti!...
Kuitenk' kaikin kaunehin
Kuin mikähän olla taitais --
Oil sen silmät-terätkin,
Kuin iskujansak vaihtais',
Minnek luomiansak loi,
Niin heihin ihastuivat;
Taivaan autuutta ne toi,
Kaikk' heihin rakastuivat.
Eipä vielä
Kennen kieli
Lauluillen niin herkkeä liek...
Eikä toinuk,
Eikä soinuk,
-- Ei perhana viek!
Ei koskaan juotur', mielestähän,
Niin onneansak kiitti --
Kuin _Ullan_ sukka-sitehet hään
Sen seärihinsäk liitti.
Kenkät jalkaan sovitti,
Hivuttain harjallansak;
Ja kuin _Ullaa_ haukoitti,
Niin haukoitt' häntä kanssa.
Silkki-huivi, kaulassaan,
Se rintojansak peitti;
Kujeet kaikki, poveessaan,
Ne pyllyjänsäk heitti.
Hiukset seäntyi,
Käyräks' keäntyi,
Kiemuroitti itestään;
Juovikkaisen
Liivin naisen
Pukeis peällensäk.
Nyt _Ullapa_ otti hameensak,
Viinalla valaistunna;
Punssia vuotatt' lasihinsak,
Vattansak ravintonna.
Pullon se piti kourassaan,
Josta jo halutki paistoi;
Himot hiiltyi pohjassaan,
Ja makeeksipa maistoi.
Kaikk' jo muuttui luontonsak --
Vapaus valloillansak;
Juotur', sekin vuoronsak,
Nyt oli onnellansak.
_Ulla_, sirkkuin,
Viinaan virkkui,
Kiitti vielä uhalla:
"Mokomata
Juotavata
Ei ouk muualla!"
Voi, pahuuspa! kuin hullusti oil' --
Kuin _Ulla_ mieltyi näihin,
Niin uksestapa -- kukapa tuil?
Kolm' kurjaa vanhaa äijää.
Yksi miehui miekallaan,
Ja toinen, köyvellänsäk;
Kolmaas, jok' oil kuuro voan,
Vei neijon myötänänsäk.
Syntyi meiskeh, huuto myös --
Ja itki _Ulla_ parka!
Pelkuri oil joka mies,
Ja juotur' aivan arka.
Tuolin alla,
Talrikalla,
Seisoi _Ullan_ pullo viel';
Rikoitettu,
Tyhjennetty,
Niinpä nähtiin siell'.
Niin hyvästi kultain! -- Muotoisi sain
Runoilla kuvaistella;
Nyt vaivut pois; Jo kauvanpa vain
Voit lauluin kaunistella.
Vielä, suotuin majoissa,
Sinua kehoitellaan;
Niinkuin _Venus'_, hovissaan,
Piijoiltaan mainitellaan.
Peitäk silmäis rievullais,
Ja keträäk ahkerasti;
Siitten laulak, riemullais --
Oamusta iltaan astik.
Aika voittaa,
Päiväis koittaa --
Vitoista, ja nureeistais,
Lempi sieppaa
Sun, ja viepi
Iloon, murheistais.