Juhannuksena.
Ullan moalla hauskuttamisesta, ensimäisessä torpassa
Töölön tullista mentyänsäk.
(Fredmans Epistel, N:o 80).
"Liksom en Herdinna högtidsklädd, vid källan en Juni dag" etc.
Kuin, suvella, neito -- Suomessa --
Puvuksipa juhlalle --
Jo heinistä kauneutensak soa,
Ja heissäkin koreilee;
Eik' tuomen marjoin kukkaisihin
Sevoitak helmen loistetta siin',
Eik' kultaa kaulassansak pie --
Jos kohtaki morsiain lie.
Niin oli mun tyttö, puoleltaan,
Puettu juhannukseks',
Kuin, vieraaksi kuhuttu _Muikkuiseltaan_,
Jo Töölöhön torppaan läks'.
Sen ohta ei oil murheisissaan,
Eik' neijon helmus laveakaan;
Ja kenkä-nokka, kapia toi,
Ei silmihin pistääkkään voi.
Kah tuollapa tarhoin, kujiin, ta'a --
Jo torppapa pistäiksen;
Jonn' kuusikon halkikin kulkea soa,
Kuss' tiekin jo keäntäiksen.
Se tie, joll' rattaillaan rahnusteloo,
Taloonsak talonmies tarkoitteloo,
Kuin illan-suussa ehtii sinn',
Jo sätkineen, pyttyineenkin.
Juur' siinäpä, torpan pihalla,
Havuillaki laitettuna,
Niin _Ullapa_ joutui nyt ilolla --
Sunnuntak-oamuna...
Kuin ukko pilvensäk luoteesta toi,
Ja kaupunnin kellot ne yhtenään soi,
Ja kukko lauloi orrellaan,
Ja peäsky lens' porstupahan.
Nyt pantiinpa pullot liikkeellen,
Ja _Muikkuin_ -- jo koatui siin';
Ja neitoinen sormillaan soirahti -- hään
Sai olven kaikk' sylihin.
Jo neitti kortit pöytähän löi,
Ja kaikki -- - mitä hään saiki -- hään söi.
Ja torpan ämmä -- täytyipä niin
Heit' ravita rahattakiin.
Voan pihalla sälkö, kussa söi,
Se säikähti, hyppi voan;
Ja rattahat kaikki tomuksi löi,
Ja särki kaikk' aisojaan.
Hään, kiiruust' kiijäten, laukkaisi pois;
Ja nelisin pani, niin paljon kuin vois;
Voan _Ulla_, rukka, pitkällään --
Siell' _Muikkuin_ kanss' vullottaa hään.