Ja miten vähän tunsin ihmisiä ennen. Sinun luonnollisuuttasi,
Meri, pidin ennen halveksittavana, ylimalkaisena maallisuutena. En
ollut silloin vielä nähnyt, miten suuri sinä olit onnettomuudessa.
Tai paremmin: että se, mikä tavalliselle ihmiselle olisi ollut
onnettomuutta, ei ollut sitä sinulle. Sinä, maailman lapsi, olit
vapaa aineesta, olit sitä, mihin minä pyrin!
Muistan viimeisen iltamme: Olisinpa tiennyt, että se oli viimeinen!
Mikä tulevaisuuden viiva koko sinun lyhkäisessä toiminnassasi, joka
kuitenkin jäi vanhan systeemin symbooliksi!
Sinulla oli utopiojen koko ihanuus sielussasi, mutta ei mitään
käsitystä niiden toteuttamistavoista, ei todellisuudesta, ei
käytännöstä, ei luokkataistelutaktiikasta. Ja niinpä sinä,
sosialistisen ihmisyysaatteen diletantti, joka ensimäisenä astuit
antajien, tasottajien puolelle, joka olisit lahjoittanut pois koko
Orkokummun, jos sinusta olisi riippunut, sait ensimäiseksi surmasi.
Mutta täytyy olla porvaristoon syntynyt uskaltaakseen niin
tuhman uhkarohkeaa temppua: mennä käyttämään koneistoa, jonka
jättiläiskirjapaino- ja -sanomalehtityölakko oli pannut seisomaan.
Jospa tuona iltana, kun yhdessä lähdimme Kuutin luota, olisin
arvannut minne olit menossa, olisin varoittanut, estänyt. Luulit kai
tekeväsi oikein tarttumalla työhön ja edistämällä Oula Kuutin teoksen
salaista painatusta. Mutta varmasti myös rakkaus Kuuttiin ohjasi
askeleitasi. Ja varmasti sen Kuuttikin aavistaa, jos ei ennemmin,
niin nyt jälestäpäin.
Hänkään ei tiennyt mitään siitä lakonvastaisesta myyräntyöstä,
mitä hänen teoksensa hyväksi harjoitettiin. Tuskin olisi hän sitä
sallinut. Ja sitten. Mikä hirveä tietoisuuteen herääminen! Teos ja
työntekijät tulena taivaalle! Ja Merikin uhrien joukossa!
Omituista on, että sekä nuo rikkurit että atentaatin alkuunpanijat
ovat näyttäytyneet olevan etupäässä naisia, jälkimäiset erään
kiertävän agitaattorin Helena Näkin kiihoituksen sokaisemia. Näkin
koko toiminta on kuulemma ollut tähdätty juuri porvarisnaisia
vastaan, jotka muka polkuhintaisella työllään tekivät työläis-naisten
lakot mahdottomiksi. Helena Näkki, jonka osuus itse väkivallan
työhön nähden lieneekin vain suhteellinen ja välillinen, on vieläkin
vangittuna, mutta suuria työväen mielenosoituksia käy pitkin katuja
hänen vapauttamisekseen.
Meri työskenteli tietenkin vain aatteen vuoksi, Kuutin teoksen
lumoissa, vain saadakseen tuon tulevaisuuden kauniin unikuvan
ihmisten ilmoille, antaakseen heille sen suuren profeetallisen
näkemyksen, jota kauan turhaan oli odotettu ja joka oli avaava
autuaammat tiet kansojen ihanteen ikävälle.
Ainakin uskon niin.
Viime aikoina puhuimme paljon tuosta teoksesta ja muustakin. Olit
kuin nukkuva prinsessa, joka äkkiä on herännyt, tai kenties oli
herääminen minun puolellani. En tiedä. Mutta minun silmissäni olit
aivan uusi, aivan toinen kuin ennen Orkokummussa. Ajatuksesi olivat
saaneet syvyyttä ja voimaa. Lieneekö Kuutin seura sen vaikuttanut?
Tai kartanon ryöstö? Sen jälkeen muutuit, joku salainen itseuhrin
tarve alkoi vaivata sinua.
Miten sanoitkaan tuona viimeisenä kohtalokkaana iltana? Näin: "Tuo
ryöstö-yritys oli terveellinen huomautus minulle. Sen jälkeen minä
melkein kärsin istua ylellisessä huoneessa, kun miljoonat, jotka
koko elämänsä ovat raataneet ja ponnistaneet, saavat asua pienissä,
kurjissa luolissa. Minä en ole tehnyt mitään ansaitakseni parempaa
oloa ja eloa kuin muut. Minulla ei ole oikeutta siihen. Ei ole
oikeutta olla onnellinen, ellei jaa onnea muille. En tullut sitä
ennen ajatelleeksi. Mutta nyt tuntuu siltä kuin olisivat kaikki
edut, joista nautin, puhtaus, kauneus, hyvä ilma ja ruoka, vapaus ja
vaatteet, kaikki, pelkkää varkautta, kuin olisin ryöväri."
Ellet olisi ollut alaikäinen, olisit varmasti jakanut pois koko
äärettömän omaisuutesi. Ja paitsi rakkautta, paitsi Kuutin
kirjaa, kyti mielessäsi varmasti lapsekas halu opetella oikeaksi
kirjapainotyöläiseksi ja ansaita tulevaisuudessa itse leipäsi...
Ja sinut teurastettiin ensimäiseksi kapitalismin kannattajana! Mikä
räikeä, sydäntä särkevä murhenäytelmä!
Kuutti on näiden tapahtumien vuoksi aivan lopussa. "Minun teokseni
ei ollut sellaisen uhrin arvoinen, hän valittaa, koko kirjailemiseni
yllä lepää nähtävästi Jumalan kirous!"
Hän vierittää liian suuren edesvastuun näistä onnettomuuksista omalle
osalleen. Minkä hän voi sille, jos Meri rakastui häneen? Kuuttia
täytyy rakastaa. Ymmärrän sen ja kuitenkin olen itse melkein vihannut
Meriä vain siksi, että hän on pyrkinyt Kuutin lähelle. Sentähden
että hän ikäänkuin sillä vaikeutti rakastetun Verani elämää, ryösti
jotakin sellaista, joka kuului yksin hänelle. Kuka tietää, ehkä
kuolikin Vera siksi, että hän luuli itsensä syrjäytetyksi isänsä
sydämestä.
Olen muuttumaisillani pahaksi ihmiseksi. Onnettomuus on tehnyt minut
ilkeäksi. Parin viimeisen viikon aikana olen ajatellut enemmän pahoja
ajatuksia kuin koko muun elämäni aikana.
En ansaitsisi niin suurten ja hyvien ihmisten seuraa kuin ovat
Kuutti ja Kaarina Linna. Olen tullut heitä lähemmäksi, samoin hekin
toisiaan. Yhteinen onnettomuus yhdistää meitä ja se korvaa sentään
jotakin minulle, vaikka rakkauteni on kuollut ja molemmat ystäväni
kuoleman väsyneitä. Kaarina on enää varjo entisestään, Kuutti elää
varjoelämää, vähän samanlaista kuin minä ennen. Ja minä, minä heikko,
koetan nyt olla uljas, ja rohkaiseva helpoittaakseni edes hiukan tuon
suuren runoilijan vuoriraskasta elämänkuormaa, auttaakseni häntä
vaikeimman hetken ohi...
Puhun hänelle välistä kuin äiti lapselleen. Kuka uskoisi! Istun illat
hänen luonaan ja tarinoin Verasta. Ja Kuutti sanoo minulle aivan kuin
Vera ennen: "Kerro vielä jotakin Verasta, Seipi."
Miten Vera olisi iloinen, jos hän tämän tietäisi!
Ja mitä enemmän puhun Verasta, sitä julmemmin kärsii hän hänen
kadottamisestaan ja ehkä vielä muista syvemmistä syistä, joita en
tunne. Mutta minä näen, että hän tahtoo kärsiä, painaa tikarin
sydämensä pohjaan asti, kokonaan.
Riemu ja tuska, kumpikin olette jumalista kotoisin, kumpikin kuulutte
ihmisyyden ihanuuteen!
Minäkin tunnen itseni nyt enemmän ihmiseksi kuin ennen. Ja minulla on
lisäksi onni kärsiä suurten ja kauniiden ihmissielujen läheisyydessä.
Miksi valittaisin!